perjantai 7. joulukuuta 2012

Päivä jolloin maailma pysähtyi

Kerron nyt meidän tämän vuoden epäonnesta.

Helmi-maaliskuussa Lunalta poistettiin kynsi vasemmasta takajalasta, siis se mitä siitä oli jäljellä. Kynsi oli täysin pirstaloitunut. Mielestäni poisto oli melko brutaali, koira rauhoitettiin, lääkäri otti isot tongit ja käytännössä repi kynnen palat irti. En silloin vielä tiennyt että näin ei tulisi tehdä...
Sitä paranneltiin pari kuukautta mutta koskaan siihen ei kasvanut kunnollista kynttä, vain sellainen pehmeä sarveiskudos ja sekin hieman epämuodostuneena. Syötiin biotiinia, Viacutania ja vaihdettiin ruoka hyvälaatuiseen laihisruokaan. Ei parannusta.

Toukokuussa Luna alkoi nuolla sitä varvasta. Muita oireita ei ollut, ei ontunut, ei varonut, vain nuoli. Vein sen lääkäriin, eri lääkäriin koska en pidä tuosta joka Lunan kynnen poisti, on kovin kovakourainen. Lääkärissäpä huomattiinkin että myös viereisen varpaan kynsi on lähtenyt irti juurestaan ja sekin tulee poistaa.
Tämän kynnen poisto olikin sitten täysin eri sorttia, koira rauhoitettiin, sille laitettiin oikein tippa ja kynsi leikattiin äärimmäisen varovaisesti pois. Samalla tsekattiin tämä jo aiemmin poistettu kynsi, ainoa muutos joka siihen oli tullut, oli musta pieni kohouma. Se näytti samalta sarveiskudokselta, mutta oli musta.
Lääkärin mielestä se ei ollut mitään, siispä antibioottia ja kotiin paranemaan.

Tämä jälkimmäisenä poistettu kynsi paranikin todella hienosti ja ajallaan ja siihen alkoi hiljalleen kasvaa uusi vahva kynsi. Se aiemmin poistettu taas pysyi samana, paitsi se musta osio kynnen juuressa kasvoi ja varvas oli myös hieman turvonnut. Kysyin tätä kesäkuussa samalta lääkäriltä kun kävimme kontrollissa näyttämässä tuota viimeksi poistettua kynttä. Hänen mielestään ei edelleenkään mitään. Suostui sitten kuitenkin katsomaan sitä lähempää kun maanittelin. Sieltähän tuli juuresta mätää puristettaessa. Siispä uusi kolmen viikon kuuri antibioottia ja kotiin. Kuurin jälkeen kontrollikäynti.

Kolmen viikon päästä mentiin takaisin, ei parannusta. Varvas oli turvonnut lähes kaksinkertaiseksi. Nyt se musta osio oli kasvanut jo sormen pään kokoiseksi ja kun sitä painoi kynnellä, se antoi periksi. Sanoin tälle samalle lääkärille että tuntuu niinkuin siellä olisi sisällä jotain. Ei kuulema ole. Lääkäri alkoi ehdotella varpaan amputaatiota, sillähän siitä vaivasta kuulema pääsee. Ennen sitä varvas pitäisi kuitenkin saada stabiiliin tilaan joten uusi vahvempi kolmen viikon antibiootti. Kolmen viikon päästä kontrolli.

Tässä vaiheessa olin jo aika kypsä tähän toimintaan joten kun viikossa ei tämäkään vahvempi antibiootti toiminut, soitin tälle lääkärille ja sanoin että nyt on jotain tapahduttava, selvästikin tässä on jotain jota antibiootti ei paranna. Lääkärin mielestä siinä on luumätä ja siitä voisi ottaa röntgenit.

Samalla klinikalla työskentelevä huomattavasti kokeneempi lääkäri kuuli tapauksestamme, hän olisi myös ainoa pätevä suorittamaan sen mahdollisen amputoinnin. Tietysti tämä lääkäri oli juuri jäämässä lomalle mutta sanoi ettei voi jättää tilannetta tällaiseksi vaan käski hoitajan soittaa minulle ja tulla ylimääräisenä
potilaana hänen vastaanotolleen. Onneksi olin kesälomalla joten pääsin saman tien lähtemään. Varpaasta otettiin röntgenkuvat, luuaines oli tiheä, siis ei luumätää. Heti kun tämä lääkäri näki Lunan varpaan ja siinä olevan mustan patin, hän puristi sitä kynsiensä välissä ja pattihan antoikin heti periksi. Se ei tuntunut Lunasta kamalan kipeältä, lähinnä epämukavalta. Patti hajosi ja sen sisällä oli rasvakudosta muistuttavaa rakeista kudosta, ei siis mitään mätää eikä muutakaan nestemäistä. Lääkäri sanoi että tästä otetaan näyte patologille. Otettiin ja lähetettiin matkaan ja tällä välin lääkäri jäi siis lomalle.

Vajaassa viikossa tuli sähköpostiin patotulos: Subunguaalinen maligni melanooma

Päivä jolloin maailma pysähtyi, koirallani on syöpä.

Patotuloksen mitoosit ja kasvainsolumäärä olivat kuitenkin suhteellisen maltilliset joten seuraavaksi tiedossa olivat keuhkoröntgenit. Keuhkot kun on yleensä ensimmäinen paikka jonne syöpä etäpesäkkeensä lähettää. Alustavan tiedon mukaan keuhkokuvat olivat puhtaat, mutta ne lähetettiin vielä Helsinkiin katsottavaksi. Siellä löysivät keuhkoista pienen varjostuman, niin pienen että kukaan ei voinut olla varma oliko se tiivistymä vai virhe kuvassa.

Siispä meillä saattaisi olla mahdollisuus selättää tämä! Tässä vaiheessa varpaan amputointi tuntui yhtä pieneltä toimenpiteeltä kuin rokotus. Olihan tätä helvettiä jo lähes puoli vuotta takana. Sen kun viette, kunhan vaan koira säästyy.

Pohjois-Karjalassa on tasan kaksi lääkäriä jotka pystyvät/suostuvat tuon toimenpiteen suorittamaan. Kuinka ollakaan molemmat olivat juuri silloin lomalla samaan aikaan vielä viikon. Yritettiin kyllä kaikki mahdollisuudet, soitettiin läpi kaikki Pohjois-Karjalan lääkärit mutta ilmeisesti amputaatio on niin vaativa toimenpide ettei tekijää löytynyt. Tässä vaiheessahan Luna oli jo niin kipeä että minuuttikin ylimääräistä aikaa oli yhtä helvettiä katsoa kun se kärsi. Varvas muistutti lähinnä kukkakaalia, se rasvakudoksen näköinen syöpäkudos riehaantui täysin ja varvas oli reilusti tuplannut ellei jopa triplannut kokonsa. Siispä päätettiin yrittää Esa Kestille Univetille. Eipä olisi saatu aikaa kuin muutama päivä aiemmaksi ja Luna olisi joutunut olemaan yksin kotona leikkausta seuraavat pari päivää koska minun kesälomani oli lopussa. Soitin parille muullekin lääkärille mm. Kajaaniin, yllättäen kellää ei ollut aikaa/pätevyyttä, olihan lomakausi parhaimmillaan. Siispä ainoa vaihtoehto on odotella se reilu viikko. Elämäni pisin viikko.

Tässä vaiheessa Lunan lääkitys oli jo melko tuhti, sille meni 10 tablettia päivässä Gabapentiiniä, 2 tablettia Norocarpia, maksimiannos Tramalia sekä antibiootti siihen päälle ettei vaan enää muuta tulehdusta tule joka estäisi leikkauksen.

Leikkauspäivä saapui 15.8.2012 ja lääkäri katsoi parhaaksi poistaa samalla Lunan kylkeen noin kuukausi sitten ilmestyneen patin joka ei tuntunut rasvapatilta vaan oli kudoksessa kiinni.

Kerron jo nyt että tämän patin patotulos oli hyvä, ei syöpää vaan voi johtua mistä vaan, esim. osunut johonkin, pistetty väärin antibioottia, ihan mitä vaan.
Lunalta amputoitiin siis vasemman takajalan toinen keskimmäisistä varpaista viimeistä niveltä myöten.

Leikkaus meni hyvin ja alettiin pitkä paraneminen tuolla samalla lääkekoktaililla johon parin viikon päästä lisättiin vielä toinen antibiootti rinnalle. Luna kun ei kestänyt olla ollenkaan ilman sidettä siinä jalassa, ilmeisesti se oli niin kipeä ja lisäksi hän kehitti päässään siihen psykologisen riippuvuuden, oltiinhan siinä jouduttu pitämään sukkaa, rukkasta, sidettä ja vaikka mitä suojana jo monta kuukautta. Pikkuhiljaa viikkojen vieriessä alettiin päästä parempaan päin, tosin elämähän oli vieläkin pikkuisen helvetillistä, oltiinhan tässä oltu jo täydessä liikuntakiellossa kohta kolmatta kuukautta eikä koiraa saanut edelleenkään pitää irti. Myös se ainainen rukkasten ja kakkapussien jalkaan virittäminen alkoi raastaa hermoa, mikään lasten kurarukkanen kun ei pidä näköjään vettä ja nyt sentään elettiin jo alkusyksyä. Mentiin siis syyskuun alkua.

Kontrollit meni hyvin ja saatiin lupa siirtyä normaalielämään pikkuhiljaa. Seuraava kontrolli olisi sitten joulukuussa, otettaisi uusi keuhkokuva etäpesäkkeiden varalta.

Kuntoutettiin lihaksia ja jalkaa fysioterapeutin kanssa ja Luna alkoikin käyttää jalkaa tosi hyvin. Fysioterapeutti sanoi että keskimmäiset varpaat ovat ns. kantavia varpaita joille koira varaa kaiken painonsa, siinä mielessä huonoin mahdollinen varvas amputoitavaksi. Mutta hyvää oli se että varvas oli takajalassa, etujalan varpaan amputointi on vieläkin suurempi vaiva, koirahan on etupainoinen eläin. Hyvää oli myös se että Luna on jo 5-vuotias, ei siis ihan pentu, joten viereisten varpaiden nivelrikkoriski pienenee koska varpaiden ei tarvitse enää 15 vuotta koiraa kantaa.

Paranemisen jälkeen Luna on ollut pirteämpi ja iloisempi kuin koskaan. Energiaa olisi vaikka mihin. Niinpä tilaisuuden sattuessa päätin että nyt otetaan se kelpie kaveriksi meille. Kelpiet kun on hyvin lähellä catahoulaa sekä kooltaan että luonteeltaan, tosin kevyempiä rakenteeltaan, siis täydellinen paketti minulle ja Lunalle.

Sain viikko sitten tietää että Luna saa kuin saakin pikkuveikan, siis ruskea uroskelpie olisi tulossa perheemme täydennykseksi tammikuun puolessa välissä. Elämä hymyilee ja kaikki tuntuu hyvältä.

Niinpä päätin että haluan ne Lunan keuhkokuvatkin heti joulukuun alussa, kaikki alta pois että päästään tästä vaikeasta ja äärimmäisen raskaasta vuodesta eroon, ensi vuosi kun jo nyt vaikuttaa niin paljon lupaavammalta.

Toissa päivänä se kuvauspäivä sitten oli. 5.12.2012, päivä jolloin kaikki menetti merkityksensä. Etäpesäkkeitä, paljon.

Eihän tämä voi mennä näin, koirahan on terve! Ei vielä ole aika lähteä, sehän täytti vasta viisi ja on täydellinen. Sen piti auttaa kasvattamaan uusi pentu, en minä tahdo pentua ilman Lunaa. Meidän piti mennä ensi kesänä jälkikurssille. Tokoakin on tehty sen verran että saatettaisi päästä vielä kisoihinkin. Se vaelluskin on tekemättä, eihän se voi vielä lähteä kun on näin paljon kokematta. Kuinka minä voin elää ilman rakasta Pullatyttöä?

Näin vaan on. Aikaa on ehkä viikkoja, ehkä kuukausi, ehkä vuosi. Nyt vaan mennään koiran ehdoilla. Sitten kun ensimmäiset hengitysvaikeudet tai yskää tulee, annetaan tytön mennä. Kuukauden päästä otetaan seuraavat keuhkokuvat, niistä nähdään paremmin ennustetta kasvainten kasvuvauhdin perusteella.
Jos ne ovat kuukaudessa tuplanneet itsensä, aikaa ei ole paljon mutta jos ne pysyvät stabiilissa tilassa, saatetaan elää vielä hyvinkin vuosi.

Nyt kun koira on paremmassa kunnossa kuin koskaan, annetaan sen humputella ja nauttia tästä lyhyeksi jäävästä elämästä. Minä yritän olla itkemättä joka kerta kun ajattelen tai katson sitä ja yritän antaa sille kaiken minkä voin ja lupaan sille että se saa lähteä täältä saappaat jalassa, enää se ei joudu kärsimään.

En kadu sitä että kesällä Luna leikattiin, jos se merkitsi sitä että saatiin puoli vuotta jatkoaikaa ja koira sai jälleen tuntea elämän kasvoillaan, oli se sen arvoista.

Nyt pyyhin silmäni jälleen kerran ja menen tyttöni viereen sohvalle viltin alle kuviokellumaan loppuillaksi. Vielä tänään ei ole aika lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti