Sivut

lauantai 23. helmikuuta 2013

Viikkokatselmus

Tällä viikolla käytiin Sisu-siskon kanssa tutustumassa lentoasemaan haaveena ihmispaljous, kuulutukset ja jännittävä matkalaukkuhihna. Vissiin näitä kaikkia ois saatu ja nähty jos oltas menty paikan päälle silloin kun lento laskeutuu. Nyt vastassa oli hiljainen ja tyhjä lentoasema. Yhtä kaikki, sisarukset ottivat siitäkin ilon irti, jännää oli ja ehkä me mennään sinne uudelleenkin, niin että siellä on lento laskeutumassa. Tutkimusmatkan päätteeksi pennut pääsivät vielä leikkimään ja se se vasta kivaa olikin.

Autojakin on käyty jahtaamassa. Muutamana päivänä ollaan kävelty tienposkeen harjoittelemaan autoista luopumista. Pyöräilijät ei tee enää Arvoon kamalan suurta vaikutusta mutta auton alle pentu säntäisi välittömästi hihnan antaessa periksi. Ollaan kuitenkin edistytty niin että autoista, jotka kulkevat samalla puolen tietä kuin me, on jo helpompi luopua. Autot jotka kulkevat siellä kauempana, tien toisella puolen, aiheuttavat vielä kamalaa ryntäilyä. Harjoittelu jatkukoon.

Myös hallissa ehdittiin käymään. Vierailimme isompien pentujen ryhmässä jossa olikin hulluttelukerta. Arvon kanssa hulluteltiin kerralla kannat kattoon ja aivot kahville. Lopputulemana pikkupoika roikkui toppahousuissani ja hyppi napsien hihoja. Huh huh, oma moka, mitäs villitsin. Hetken mielen tasauksen jälkeen homma jatkui mallikkaammin ja tehtiin kivasti hommiakin. Hienosti jätkä kestää häiriötä, leikkii ja tekee temppuja vaikka ympärillä on vieraita koiria ja ihmisiä. Päästiin kokeilemaan mutkaputkeakin, ei pikkukelpi tarvitse vakuuttelua päivän valosta putken toisessa päässä vaan kunnon mutkankin juoksi Arvomaiseen tyyliin täysillä.

Olen huomannut viimeisen viikon aikana että Arvo on löytänyt äänensä ja se ei ihan pieni ääni olekaan. Vinkumista ilmenee jonkin verran, olen yhdistänyt sen malttamattomuuteen, joten mitään ei tapahdu ennen kuin koira on hiljaa. Suurin meteli koirasta lähtee kuitenkin kun se leikkii toisen koiran kanssa. Se haukkua rätkyttää ja pärisee mikä keuhkoista lähtee. Vaikka tuo onkin mielestäni todella ärsyttävää, ei sille oikein voi mitään, se nyt vaan on Arvon tyyli leikkiä. Voin vain toivoa että ajan myötä ääni edes hieman vaimenee.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ensimmäiset rokotukset

Nyt ne on haettu ja kuten kaikki ylpeät huoltajat, myös minä ilmoitan koirani painon, 6,7kg. Annostelin matolääkkeen toissa viikolla viidelle kilolle, joten aika nappiin se on mennyt. Meillä ei siis ole kotona vaakaa, joten tähän asti ollaan arvioitu painoa mutu tuntumalla.

Itse klinikka ei tuottanut suurempia tunteita pennulle, mitä nyt valtavaa tutkimusmatkailijan kuumetta. Sitäkin enemmän riemua herätti odotustilassa koiraansa operaatiosta odottava nainen, joka tunnisti Arvon lohikäärmeeksi ja tarjosi ystävällisesti herkkuja pennulle. Lääkäri oli aluksi hieman epäilyttävä, mutta jauhelihan avulla sekin täti alkoi näyttää mukavalta. Siispä kaiken kaikkiaan mukava kokemus.

Kotimatkalla pysähdyttiin vierailemaan isojen tyttöjen ja poikien treeneissä. Suunnitelmaahan minulla ei ollut, päätin siis harjoitella kontaktikävelyä ja leikkiä häiriön alla. Hienosti pikkujätkä leikkikin, toisella puolella tehtiin luoksetuloa, toisella puolella ruutua ja me siinä keskellä leikittiin. Vitsi että jäi hyvä mieli. Yhtä hienosti onnistui kontaktikävely, meidän tapauksessa kontaktipomppiminen. Tällä hetkellä minulle on pääasia että koira katsoo minua liikkuessaan, tulkoon vaikka pyörimällä. Älyttömän hienoa päästä käymään treeneissä, joissa on luotettavia koiria ja asiansa osaavia koiranomistajia. Vaikka kaikki koirat ovat irti pienehköllä kentällä, ei tarvitse koskaan vilkuilla olkansa yli ja olla huolissaan että joku karkaa oman koiran kimppuun. Kiitos siis jälleen kerran että saan olla osana tätä pikkuista joukkoa!

torstai 14. helmikuuta 2013

Rytinällä takaisin elämään!

Terveitä ollaan taas ja meininki sen mukaista. Heti sairasloman loputtua painuttiin hallille isompien pentujen harjoituksiin. Hyvin mahduttiin sekaan, eikä edes sotkettu kenenkään treenejä pentutolloilulla. Osattiin jopa tehdä samoja harjoituksia muiden mukana, olemme siis hyviä soluttautumaan.

Tänään lähdettiin iltapäivällä Heidin ja Sisun seurana kaupunkikävelylle. Aluksi näytti että kaupungin hälinä ja ihmeet jää pennuilta näkemättä, ne kun näkivät vain toisensa. Esittivät myös parhaita puoliaan alkumatkan pyörätiellä, huusivat toisilleen, painivat, vetivät hihnoissa, olivat solmussa, haukkuivat, kiroilivat ja töytäilivät minne sattuu. Onneksi kävelykatu ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan sinne kun päästiin, loksahti pennuillakin suut suppuun ja tutkiminen ja ihmettely saattoi alkaa. Äärimmäisen reippaasti sujui liukuovista meno, rappuset, ritilät, parkkihalli, ihmiset ja kaikki hälinä. Loppumatkasta Arvo ei enää jaksanut kävellä, joten minä toimitin taksin virkaa autolle. Sisu taas nimensä mukaisesti hinasi kuin höyryjuna koko reitin loppuun asti, huomaa että sillä on kaksi tolleri-merkkistä personal traineria kotona.

Huomasin myös valtavan eron Sisun ja Arvon karvassa. Olen jo viikon verran nauranut Arvon kasarityyliselle takatukalle, mutta nyt se vasta korostui kun siisti Sisu oli vieressä. Arvo on siis oikea tukkajumala! Valehtelematta selän karvat on kolme kertaa pidemmät kuin siskollaan. Ne oikein tursuavat manttelin kauluksesta. Olisipa jännä nähdä muutkin sisarukset!

Päivän leikit ei vielä toki tähän loppuneet, vaan tunnin levon jälkeen lähdettiin moikkaamaan aina yhtä ihanaa Kerttu wipukkaa. Voi että miten sekin neiti oli saanut viikossa jalkoja! Kerttu ja Arvo ovat tällä hetkellä oikeastaan saman kokoisia. Ja oli niillä taas hauskaa! Pentutelkkaria ihan parhaimmillaan! Nyt myös huomasi että niistä oli tullut kamuja, enää ei oltu kaksi pentua jotka on läntätty yhdessä leikkimään vaan niillä oli selvä yhteys ja leikissä enemmän yhteistä juonta. Toivottavasti nähdään taas pian!

Loppuun kerron jännästä harrastuksesta jonka Arvo on kehittänyt aivan itse. Eilen illalla huomasin että Arvohan se paimentaa autoja ja polkupyöriä. Eikä mitään öögaamista vaan ihan rehellistä perään ryntäilyä niin pitkälle kuin hihna antaa myöten. Voittepa uskoa että en ole yhtään niin innoissani tästä uudesta aktiviteetista kuin tuo koiran retale. Tämä peli loppuu alkuunsa, sanon minä. Taitaa nimittäin olla paimenkoirien yleisin kuolinsyy tuo auton alle jääminen. Nyt kun pentu on saatu rankalla sosiaalistamisella reippaaksi, alatte bongata meitä vilkkaiden autoteiden varsilta. Mihinkäs se koiranomistaja mieluummin käyttäisi vapaa-aikaansa kuin autoista ja pyöristä luopumisen opettamiseen, hohhoi sentään. Sairaslomani takia me ei ollakaan viikkoon opeteltu mitään, joten tässäpä tätä nyt olisi senkin edestä, opettelemista nimittäin.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Voi tylsyys

Niinhän siinä sitten kävi että auringonhattu uute ei auttanut ja minulle tuli kunnon flunssa. Siispä kaikki kiva, jumpat, kaupunkikävelyt ja muut ulkoilut on peruttu tältä viikonlopulta. Eilen jaksoin käyttää Arvoa kerran kävelyllä, muut ulkoilut se on tehnyt takapihalla. Onneksi pakkasessa on kongeja ja hirvenluita jotka pitävät pennun touhukkaana. Hyvin se myöskin viihtyi kanssani sohvan nurkassa köllimässä.

Toivotaan että tutkimus "koiraihmiset paranevat keskimääräisesti nopeammin kuin koirattomat" pitää paikkansa ja päästään jo huomenna elämään normaalia elämää.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Perjantain pentutelkkari

Tänään Arvo pääsi tutustumaan ihanaan Kerttuun. Kerttu on whippet ja saman ikäinen kuin Arvo. Voi jehna että niillä olikin kivaa! Toivottavasti tavataan pian uudestaan. Älyn mukavaa kun leikkikaverit on saman kokoisia, ei tarvitse olla huolissaan että toinen mätkäisee tassulla toisen lyttyyn. Samalla vierailulla hoidettiin Arvon varautuneisuutta ihmisiä, varsinkin lapsia kohtaan.

Sitä ihmisiin kohdistuvaa varautuneisuutta onkin hoidettu pitkin viikkoa hallilla ja erinäisillä kentillä pienen tokoporukan treeneissä. Arvolle on tehty makkararinkiä ja sitä on leikittänyt jo useampikin ihminen kentällä ja Arvohan leikkii! Pentu on reipastunut viikon aikana silmissä, siitä iso kiitos vannoutuneille pitkän linjan harrastajille, jotka jaksavat pistää treenit pystyyn useasti viikossa ja auttavat meitä, aloittelijaa ja pientä kelpipoikaa alkuun harrastuspolulla. Kyllä ne monesti on nämä ihmiset joiden avulla tällä tiellä jatkaa, kuka tätä yksin jaksaisikaan.

Sosiaalista elämää käytiin katselemassa myös Joen kaupungin kävelykadulla. Se oli jännää se. Pisti pikkupojan huulet viivaksi ja eihän sitä meidän menoa voinut taas kävelyksi sanoa. Arvon käsitys hihnakävelystähän koostuu 85% minun pohkeilla hyppimisestä, hampaat edellä luonnollisesti (hyvästi ehjät toppahousut), 10% eteen päin ryntäilystä täysiä (eihän muita vaihteita ole) ja 5% ajasta se kävelee kauniisti lähelläni (vissiin miettii että kumpaan jalkaan iskisi naskalinsa vai ryntäiskö vaan hihnan mitan eteen päin). Huoooooh...Hihnakävelyn opetuksen voisin helposti ulkoistaa...jollekin...Osaan osaan osaan sen opettaa, olen vain liian laiska koska hihnakävely on tylsääää. Pysähdyn toki aina kun hihna kiristyy ja liikkeelle lähdetään vasta kun hihna löystyy, mutta en vain jostain syystä ole opettanut Arvolle merkkiääntä, minun lähellä kävelyä tai muuta tekniikkaa että hihna pysyisi löysällä. On siinä kouluttaja. Noh, mutta lopputulemana ihan kivasti meni ja sitä herkkua on tiedossa huomenna lisää kun Sisu sisko ja Heidi lähtevät meidän kanssa kaupunkikävelylle. Josko joukossa olisi voimaa ja pikkueläjät tutkisivat keskustaa yhdessä.

Tällä viikolla astui myös karu arki kotiimme kun minun pentuloma loppui ja piti palata sorvin ääreen. Arvo oli siis ensimmäiset 8h päivät yksin kotona. Ilmeisen hyvin ne on menneet, pissiä ja kakkaa ei ole tehty sisälle ollenkaan ja kaikki syötäväksi jätetty on syöty. Luulen siis että Arvo syö, nukkuu ja vähän mynttää punkkaansa ja leluja, siinä kaikki. En usko että se riehuu ja rellestää koska noita ulosteita ei sisällä näy, jos se olisi hyvinkin aktiivinen, myös suoli olisi aktiivinen. Siis jei! Uskomatonta jos tämä on näin helppoa.

Minusta on tuntunut tämän päivän että saattaisin olla tulossa kipeäksi, toivottavasti tämä on jotain ohi menevää pikkuköhää. Ystäväni suosituksesta ostin pullon auringonhattu uutetta jota nappailen ystäväni suosittamalla annostuksella: mitä useammin, sen parempi. Varmuuden vuoksi peruin aamujumpan, mieluummin kohdistan vähät voimani huomenna harjoitellen sitä hihnakävelyä.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Lohikäärme liitää!

Olipa eilen huisin hauska kelpipäivä! Aamulla kävimme hakemassa Heidin ja Sisu siskon kyytiin ja hurautimme Kuopioon Hukka-halliin ensimmäisiin agireeneihin! Matka sujui hyvin, Arvo matkusti totuttuun tapaansa häkissä ja Sisu etupenkillä turvavöissä. Kuopiossa meitä odotti Arvon mielestä maailman ihanin vastaanotto! Katja Hinku äidin ja Huuma tädin kanssa, Hekla sisko sekä komea Watti serkku. Myöhemmin seuraamme liittyi vielä Velmu-kelpie.

Aloitimme ihka oikeat reenit, siis pennut ensin ja yksi kerrallaan. Aluksi ohjelmassa oli pennun leikittäminen. Kotonahan Arvo leikkii jo ihan kivasti ja olen saanut sen hieman leikkimään täällä Joensuussa hallilla, mutta nyt ote oli jo parempi. Pienen pojan huomio vain tuppasi kiinnittymään tekonurmen ihaniin hajuihin ja sain käyttää kaiken viehätysvoimani että Artsi taas innostui leikkimään kanssani. 10 viikkoiselta pennulta kuitenkin mielestäni hieno suoritus. Leikin jälkeen tutustuttiin putkeen. Katja lähetti koiran ja minä odotin putken toisessa päässä herkut ojossa. Ensimmäisellä kerralla Arvolla heitti hepulin puolelle ja se juoksi ohitseni suoraan tyttöjen luo hillumaan. Toinen ja kolmas toisto tulivatkin suoraan minun luo ja vauhdilla, hienoa! Tässä oli tarpeeksi toimintaa ekaan settiin, siispä pentu tauolle. Ajateltiin että kyllähän sisarukset osaa keskenään rauhoittua ja laitettiin Sisu ja Arvo samaan häkkiin. Huh huh, voitte ehkä arvata lopputuloksen.

Toisessa setissä lisättiin harjoitukseen pari hyppyä. Kuvio siis olisi putki-hyppy-hyppy. Lähdettiin takaperin ketjuttamaan, siispä ensin harjoiteltiin siivekkeiden läpi juoksua yksillä siivekkeillä. Katja lähetti koiran, Virve oli siivekkeiden toisella puolella herkkukupin kanssa ottamassa kelpoa vastaan ja minun tehtäväni oli vain juosta kilpaa koiran vierellä. Yhdet siivekkeet hoitui oikein mallikkaasti, lisättiin siis toiset. Arvo hieman haki ajatusta päässään ja kiersi ensin toiset siivekkeet. Herkkukupin vartija oli kuitenkin niin nopea että siitä ei palkkaa herunut. Seuraavat toistot menikin sitten jo suoraviivaisesti ja oikein. Viimeisenä ketjun osana lisättiin se putki. Tässä vaiheessa kelpopoika laittoi isomman vaihteen silmään ja kun Katja laski sen irti putken suulta, kuului lohikäärmeen karjaisu ja sitten mulle tuli kiire. Sain ottaa ihan tosissaan juoksuaskelia että kestin pennun vierellä, sellaisella raivolla se karautti kuvion loppuun herkkukipolle. Muutama tällainen toisto ja aina vaan parani, aivan liekeissä koko pentu, huippua! Tässä kohtaa oli mainio aika pitää tauko.

Kolmannessa setissä saatiin tutustua pöytää vasten laitettuun puomin osaan. Ensin pari kertaa houkuttelemalla ylös alas ja lopuksi vielä hauska vauhdikas ylös juoksu valmiille palkalle. Jäi hyvä mieli ja pikkuinen nautti huomiosta ja herkuista koko olemuksellaan.

Pentuagilityn jälkeen käytiin vierailulla yläkerrassa sijaitsevassa Mustissa ja Mirrissä. Painiksi meni pentukolmikon touhu keskellä kauppaa, ei siis paljon uudet paikat jännitä. Kaiken tämän touhun jälkeen Arvo ja muut pennut saivat levähtää häkissä kun me seurattiin aikuisten koirien treenejä.

Lopuksi päätettiin vielä tarjoutua pentujen kanssa läheiseen Matkuksen kauppakeskukseen sosiaalistumaan ja ihmettelemään uusia pintoja, ääniä, tuoksuja, kuulutuksia ja ihmisiä. Tutustuttiin myös hissiin ja liukuportaisiin. Kolmikkomme herätti huomiota ja pennut saivat jopa herkkuja vastaantulleelta koiraihmiseltä, sweet.

Illalla kylään tuli vielä ystäväni joka ei ole vieraillut meillä aikoihin. Jostain syystä Arvo ei rekisteröinyt vieraan sisääntuloa ollenkaan ja näinpä se säikähti kun yhtäkkiä huomasikin että eteisessä seisoo mörkö. Pöh pöh sanoi kelpie ja meinasi lähteä turvallisemmille vesille. Otin pennun syliini ja hetki jos toinenkin meni ennen kuin pentu vieraalle lämpeni. Lopulta kun Arvo voitti ujoutensa, se nuohosi vieraan sylissä ja nuoli koko naaman. Ehkä tuo vieraan tulo noin tapahtumarikkaan päivän päätteeksi oli pennulle liikaa, se saattoi olla yksinkertaisesti liian väsynyt ajatellakseen kirkkaasti ja siispä säikähti. Yhtä kaikki, minun täytyy tästä lähtien ilmoittaa koiralle että vieraita on tulossa, Arvohan ei ole edelleenkään ehdollistunut ovikelloon, ei kiinnitä koko kapistuksen sointiin mitään huomiota.

Tänään mennään kyläilemään ja siellä odottaakin yksi tuttu ja toinen aivan uusi koiratuttavuus, saas nähdä kuin hauskaa se on!