Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Synkkä viikko

Mainion maanantain jälkeen mieli synkkeni treenirintamalla kuin syksyinen yö. Tiistain pentuaksassa loistin turhautumisellani ja sain pilattua kätevästi molemmat Arvon setit. Näin siis koira autoon kahdesti huonolla fiiliksellä. Ei voi tykätä, mutta en myöskään ala märehtiä sitä tämän enempää.

Keskiviikkona käytiin hallilla itsekseen, saatiin jotain oikeinkin. Parasta oli kun Arvo hoksasi pussin ja tykästyi siihen sieluaan myöten. Eihän sitä voi vauhdin hurmaksi kutsua kun se itsenäisesti meni mönkimään pussin läpi mutta koiran riemu suorituksen jälkeen oli mainiota, "mie tein sen ihan ite!". Sen jälkeen koiraa olikin jo vaikeaa pitää pussista erossa.

Torstai oli sarjaa "ensimmäinen kerta elämässä". Kyseessä esineruutu. Vaikka kumpikaan meistä ei olla koskaan tehty esineruutua, arvasin tasan tarkkaan kuinka suoritus tulee menemään. Arvohan ei palauta minulle mitään, ikinä. Eikä palauttanut nytkään. Hienosti juoksi esineelle ja jos oli hankalassa paikassa niin sinnikkäästi nokka auki etsi sen. Välittömästi kun pentu nosti esineen suuhunsa, näin koiran ilmeestä että nyt mennään. Korvat niskaan, häntä pystyyn ja vetämään rallia juuri löydetyn saaliin kanssa. Kokeiltiin pariakin eri tekniikkaa että koira olisi tuonut esineen edes lähelle minua mutta aika laihat oli tulokset. Tästä(kin) opin sen että Arvolle ei voi antaa liikaa siimaa, muuten se päättää ihan itse mikä on mukavinta. Seuraavaan esineruutuun Arvo pääsee liinakaupan kautta. Positiivista oli se, että nosti esineen vaikka se ei ollut edes meidän oma. Esineruudun jälkeisistä tottiksista ei mitään raportoitavaa, hirveetä räpellystä, minulta.

Olen päättänyt tuon tavaroiden palauttamisen kanssa edetä koiran ehdoilla. Jos siinä menee vuosi ennen kuin saan ensimmäisen palautuksen syliini niin sitten menee, aion rankuttaa sitä niin kauan että se onnistuu. Jos jollain on tähän hyviä vinkkejä niin otan avosylin vastaan. Tällä hetkellä kotona harjoitellaan niin että itse istun lattialla ja tavara (lelu) on aivan edessäni, eli koiran ei tarvitse muuta kun nostaa se suuhunsa ja tipauttaa. Eipä ole sekään tosin taattua, Arvo nostaa aika helposti kierroksia ja alkaa viskomaan näitä tarjolla olevia tavaroita minne sattuu. Pitoa emme myöskään tällä hetkellä harjoittele, koska se on Arvosta muutenkin ällöä ja nyt kun hampaat on vaihtumassa, se ei suostu tarttumaan kapulaan millään ilveellä. En siis uskalla riskeerata mitään.

Perjantaina olin varannut hallin, mutta olin niin lukossa tämän viikon räpellyksestä ja haparoinnista, että päätin pysyä kaukana kaikesta koiran opettamisesta. Ihan parasta terapiaa olikin kun päästiin Heidin ja Riitan kanssa metsäilemään kera neljän tollerin ja Sisu-siskon. Kyllä ne kaikki huolet unohtuu kun katsoo pikkukoirien peuhaamista ja lenkkeilee aurinkoisessa ilmassa.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hei me painitaan!

Kuvia eiliseltä, kuvat ottanut Kaisa Jalava.

Iita ojentaa kelpinpoikaa

Iitan kaulin heiluu jälleen ja kelpit pysyy kurissa ja nuhteessa





"Ja sit myö kaikki naurettiin"

"Kato Sisu, mie leikin rusakkoo, kato!"

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Mainio maanantai

Katja ja Hinku-äiti kävivät tänään läheisellä pesäpallokentällä pitämässä 4H:n lemmikkikerhon pikkutytöille esityksen koiran kouluttamisesta ja taidoista. Samassa syssyssä avautui mahdollisuus sosiaalistaa koiranpentuja, joita pikkutytöt tunnetusti rakastaa. Niinpä me Arvon kanssa lenkkeiltiin kentälle ja kylläpä tuli tarpeeseen tyttölauman kohtaaminen. Arvo on nähnyt lapsia suhteellisen vähän. Ne jotka asuu naapurustossa, olen valjastanut herkkukoneiksi jos ovat pyytäneet saada silittää koiraa. Kuinkas sattuikaan, yksi lemmikkikerhon tytöistä olikin tästä ihan naapurista, joten hänelle Arvon syöttäminen oli tuttua kauraa. Arvoa jännitti niin maan kauhiasti aluksi, ihan juuri siitä syystä että lapset on vilkkaita ja ääneikkäitä ja innoissaan tahtovat koskea koiraa. Toki osaa tytöistäkin jännitti koiran kohtaaminen. Hienosti Arvo rentoutui ja kykeni tekemään helppoja temppujakin lasten välittömässä läheisyydessä sekä pujottelemaan istuvien tyttöjen välistä.

Paikalle saapui myös Sisu-sisko sekä täysin persoonallaan valloittava 9 viikkoinen Iita koikkeri. Arvata saattaa että 9 viikkoinen koikkerin pentu herätti tytöissä paljon enemmän ihastelua ja tunteita kuin kaksi 5kk kelpien pentua, jotka näyttävät jo suht aikuisilta. Pian lasten tulikin jo aika lähteä, samoin Katjan ja Hinkun täytyi rientää muihin menoihin. Niinpä jäätiin pentukolmikon kanssa pesiskentälle painimatsia pitämään. Reilun tunnin painin jälkeen paikalle saapui 13 viikkoinen sakemanni neito omistajineen. Sakumaanikko otettiin muitta mutkitta leikkiin mukaan ja paini jatkui vielä puolisen tuntia kunnes me ihmiset oltiin niin jäässä että oli pakko luovuttaa ja lähteä hiipimään kotia kohti.

Painin tiimellyksessä huomasin Arvolta lentäneen ainakin yhden poskihampaan. Niitä on nyt ropissut hurjaa tahtia. Kulmureita on jäljellä yksi, kolme tippui vuorokauden sisällä. Ei tuu kuulkaas ikävä noita naskaleita, odotan kovasti että irtoaisivat loputkin niin päästäisi taas kunnolla leikkimään. Nyt ei olla leikitty viikkoon juuri ollenkaan huonon puruotteen vuoksi. En myöskään tahdo että leikistä jää koiralle huonoa mielikuvaa.

Eilen Arvo otti taas yhden ensiaskeleen elämässään. Tuli nimittäin ensimmäistä kertaa 85cm korkeasta portista yli. Oltiin me ihmiset pihalla vaihtamassa autoon renkaita ja siinä tuli rampattua pariin otteeseen sisällä, aina jotain hakemassa. Liekkö tämä hermostuttanut pienen koiran kun loppuviimein oli ovella vastassa sisään tullessani, portti nätisti kiinni. Tänään hieman huolissani tulin töistä kotiin, mielikuvana päässäni kelpinpoika joka roikkuu mahastaan kiinni portissa. Nätistihän se oli portin takana odottamassa. En siis usko että tästä mitään karkailun kierrettä saatiin aikaiseksi.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tokotokotottis!

Torstaina alkoi jo niin kovasti odotettu tokon alkeet kurssi. Tehtiin yksi koira kerrallaan, jokaiselle koiralle kaksi settiä. Meidän ensimmäisessä setissä tarkastettiin perusasento ja koska se on jo tosi hyvällä mallilla, voitiin lähteä jalostamaan sitä seuraamiseksi. Pientä hienosäätöä perusasento kaipaa mutta paikka on hyvä ja suora, ainoastaan pomppimista lähdetään säätämään pois. Tällä hetkellä seuraamisessa teen askelta suoraan ja käännöstä vasemmalle, molemmat ihan kivalla mallilla, täytyy alkaa häivyttää apukättä pois.

Toisessa setissä keskityttiin maahanmenoon ja seisomisen alkeisiin. Arvolla on tosi hyvä maahanmenotekniikka, joten keskitytään siihen että se myös pysyy sellaisena. Tätä voisi pikkuhiljaa alkaa tekemään myös liikkeestä. Pysähtymisiä ollaan tehty kotona jonkun kerran, mutta siihen sain Susannalta hyvät vinkit ja Arvolle saatiinkin päähän jo hyvä ajatus liikkeestä. Olin tosi tyytyväinen ensimmäiseen kertaan ja Arvoon. Se keskittyy hienosti kun tehdään. Minun on itse harjoiteltava passiivisuutta ja annettava koiran tarjota tekemistä. Nyt homma menee vielä niin että Arvo lähtee moikkaamaan kentän reunalle tyttöjä, jolloin minä joudun tosi aktiivisesti kutsumaan sitä. Tästä yritetään päästä eroon ja siihenkin saatiin hyvä ajatus minun päähän muhimaan.

Perjantaina kokoonnuttiin aloituspalaveriin maastoporukalla ja ensimmäiset tottikset sovittiin sunnuntaille, siis tälle päivälle. Paikalle saapui neljä ryhmäläistä, mutta silti saatiin pari tuntia kulumaan treenin merkeissä. Jokainen teki kaksi settiä. Meidän ensimmäinen setti oli hyvin pitkälti sama kuin tokon alkeissa, siis perusasennon hieromista. Sain hyviä vinkkejä miten pitää Arvon mielenkiinto yllä ja miten minusta tulisi vieläkin houkuttelevampi kuin niistä ihanista kuivista lehdistä joita tuuli pyöritteli pitkin kenttää. Siispä samaa harjoitellaan täälläkin, ohjaajan passiivisuutta ja koiran aktiivisuutta. Loppuun tehtiin Arvon ensimmäiset eteenmeno harjoitukset namialustalla. Hampaita lentelee siihen malliin suusta etten uskalla riskeerata leikkimistä, puruote on niin huono tällä hetkellä. Hyvin kelpasi jauhelihakin palkaksi ja hienosti löysi kipolle vaikka matka olikin tosi reilu, puoleen väliin kenttää.

Toiseen settiin tein päähäni tiukan suunnitelman ja noudatinkin sitä. Nähtiinhän se tämäkin päivä. Päätin etten anna Arvolle edes mahdollisuutta herpaantumiseen ja pidin sen hihnassa koko setin ajan. Päätös osoittautui päivän parhaaksi ja sain tosi hyvän kontaktin koiraan. Tein ensin kontaktikävelyä henkilöryhmässä. Arvolla olisi välillä ollut ihan kamala hinku tyttöjen luo mutta sain sen takaisin pauloihini. Heti henkilöryhmästä ulos tullessani tein perusasennon ja vapautin koiran. Loppuun otin vielä maahanmenoja pienestä liikkeestä, hyvin meni ja hienolla taktiikalla.

Hyvä mieli siis tämän viikon toko-tottis rintamalta, ensi viikolla tottiksissa onkin esineruutu aiheena. Ihka eka meille. Kovasti jo odotan ja piilottelen esineitä pyykkikoriin hajustumaan.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kuvapäivitys

Vielä on vähän lunta maassa, joten ilkeää tehdä talvisen kuvapäivityksen. Kuvia selaillessaan sitä huomaa miten nopeasti siitä pikkuvauvasta on kasvanut junnu. Nyyh. Nämä kuvat on muutaman viikon takaa, kaikki Titta Mahosen käsialaa.









perjantai 19. huhtikuuta 2013

Liidellen

Tiistaina pentuagin aiheena oli irtoamiset ja myöhän irrottiin!


Ratapiirros pöllitty Heidiltä. Ylempänä siis irtoilukuviot, molempiin suuntiin. Meni oikein mainiosti, Arvo keskittyi hyvin vaikka viereisellä kentällä oli kaverikoira Toivo reenaamassa. Kiinnihän se vielä on minun kädessä jos vaan käteni työnnän sen nenän ulottuville, mutta muuten ei epäröi juosta hallin toiseen päähän namikupille. Kouluttaja ohjeisti että jokainen omistaja on sitten namikupilla ennen koiraa. Ei oltu, kertaakaan. On nämä vaan niin nopeita vipeltäjiä ilman rimoja ettei niille juoksukisassa pärjää. 

Toinen setti oli sitten minulle vaikea, piirroksessa alempana. Tarkoituksena tehdä ohjausharjoitusta kahden siivekkeen läpi namikupille. Minulla oli valtava halu tyrkätä koira siivekkeiden väliin jos näytti että se ei sinne aio mennä, tämä ei kuulema ole agilityn tarkoitus. Jännä. Koira siis teki hienosti, tällä kertaa omistaja oli kiinni koirassaan eikä uskonut että se osaa juosta ilman että minun käsi on sen nenässä kiinni. Nyt siis yritän opetella luottamaan ääneeni. Ensin vain täytyy opetella avaamaan suu että sitä ääntä tulisi. On tämä aika haastavaa, juosta ja puhua samaan aikaan. Harjoitellaan. Lopuksi esiteltiin Arvolle pussi. Hienosti se sieltä karautti läpi.

Kolmas setti oli pelkkää leikkiä ja hillumista. Hallissa oli useampi koira kerrallaan että saadaan häiriötä. Minä jäädyin totaalisesti. Arvolla on hampaan lähtö siinä vaiheessa että leluun tarttuminen ei ole parasta mahdollista, joten ajattelin että leikitään sitten pelkällä pallolla ja nameilla. Pallopa ei ollutkaan maailman paras juttu Arvon mielestä ja nameilla leikki on aika tylsää. Minä siis kaivoin patukan taskusta ja leikitin sillä hieman, ajattelin että en taistele ollenkaan. Ei ihme ettei koiraa kiinnosta. Lopputulos oli että molemmat masennuttiin ja vein koiran autoon. Voin kuvitella että koiralle jäi blaah-olo koska niin jäi itsellekin. Täytyy yrittää parantaa ensi viikolla. 

Kävin tänään harjoittelemassa viime viikkoista valssiharjoitusta. Ei vaan ymmärrä, eikä vaan tajua. En enää edes muista miltä koko valssi näytti. Voin melkein vannoa etten tehnyt sitä kertaakaan oikein. Koira kyllä rallasi ja sillä oli kivaa. 

Nyt on jo kiire lähteä maastoryhmän ensimmäiseen kokoontumiseen, ilman koiria. Siitä seuraavassa!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Laiskuus ja sulan maan odotus

Jostain syystä minuun on iskenyt tällä viikolla jonkin sortin laiskuus koulutusrintamalla. Käyn kyllä Arvon kanssa hallissa, mutta eipä siellä pahemmin mitään tapahdu. Menen tekemään jotain tiettyä, oikein suunnitelma päässäni. Syystä tai toisesta hylkään suunnitelman halliin päästyäni, sovellan ja sohellan ja lopputuloksena koira ei oppinut mitään. Söi kyllä herkkuja, mutta ei se mitään oppinut. Lisäksi Arvon korvatulehdus jota olen nyt viikon lääkinnyt, häiritsee ruutiinejamme. Tai enemmänkin minun ruutiineja. Yleensä olen aamulla tehnyt Arvon kanssa jotain pientä reeniä ennen töihin lähtöä, silloin olen itse terävimmilläni. Nyt kun korvaa täytyy lääkitä aamuisin, en vain millään tajua olla antamatta koko ruokakupillista siitä lääkitsemisestä palkaksi. Plaah, menköön, viikko sinne tahi tänne, oppiihan se muutenkin koko ajan uutta, esim. että huomiota saa kamalan helposti kun vaan hyppää huteran, lähes metrin korkuisen pyykkikorin päälle seisomaan ja tavoittelee sitä kautta hiustenkuivaajan johtoa. On se viksu.

Viikkokatsaukseen. Tiistaina oli toinen kerta agilitya. Note to self, kysy Heidiltä, että millä hienoudella se piirtelee noita ratoja blogiinsa. Tiistain rata siis Heidin blogissa. Kaksi settiä, ensimmäisenä vuorossa ohjaustreeni ja siis oikeasti minun ihka ensimmäinen ohjaustreeni. Ihan kamalaa räpellystä. Sanoin treenikavereille että sama kun olisin laittanut silmät kiinni, lähtenyt juoksemaan pitkin hallia ja toivonut että koira tulee perässä eikä jää jalkoihin. Aiheena siis valssi, persjättö ja perusohjaus. Menivät ihan jees ilman koiraa ja aivokapasiteettiin suhteutetulla nopeudella. Sitten kun keittoon lisättiin isolla kauhalla innokasta, salaman nopeaa ja putkia rakastavaa kelpin poikasta niin en enää tiennyt missä olen, mitä teen ja onko mulla ees koiraa samalla kentällä. Näitä siis pitäisi treenata, paljon.

Toinen setti oli rauhallisempaa tekemistä. Kaksi koiraa kerrallaan, toinen teki paikallaan istumista esteen takana tai ilman ja toinen juoksenteli puomin alastuloa ylös ja alas. Arvo on ollut alusta asti tosi kivasti keskittyvä, se jaksoi istua häiriössä vaikka tätäkään ei olla montaa kertaa kotona tehty. Toki tässäkin ollaan vielä ihan lapsen kengissä mutta lapsihan se tekijäkin on, joten ei kiirettä. Puomin alastuloa Arvo rakastaa. Tehtiin sitä namikipon kanssa ja ei muuten himmaa eikä jarruta senttiäkään ennen namikippoa. Onni on ahnas koira.

Kolmas setti olikin pelkästään ohjaajille. Jokainen sai tehdä pientä suunnitelmaa ja laittaa ajatuksen siemenen itämään siitä, kuinka aikoo opettaa koiralleen kontaktit sekä kepit. Minähän olen omilla opeillani tehnyt Arvolle joitakin kertoja kotona pesuvadin kanssa 2on2off menetelmää, joten pysäytyskontaktit meille on tulossa. Siitä en ole vielä täysin varma, että vienkö liikkeen sellaisenaan halliin vai otanko sittenkin kosketusalustan kontaktille. Kosketusalustaa me on tehty jokusen kerran, joten voi olla että kokeilen sitäkin. Tosin, koska ajattelin kosketusalustaa alunperin muihin hommiin, olen vahvistanut sitä pää pystyssä ja kontaktissa minuun, ei hyvä agilitya ajatellen. Annan ajatuksen muhia vielä tästä. Sitten ne kepit. Tämä oli äärihelppo, koska minä olen ensikertalainen ja Arvo on pentu, niin ainoa järkevä tekniikka on kujakepit. Näilläkään ei ole kiire, mutta helpottaa jo etukäteen tietää tekniikka josta voi ottaa selvää.

Eilen kävin kuuntelemassa ensi kesän maastoinfon ja näin samalla meidän tulevan maastoryhmän kokoonpanon. Iiiiiih, ihan mieletön ryhmä! Hihkuin hiljaa mielessäni ja en millään malttaisi odottaa että päästään ajamaan jälkeä! Sula lumi sula! Meidän ryhmän vetäjänä toimii Koivusen Riikka, josta olen kuullut pelkkää hyvää ja mielikuva hänestä vain parani kun hän ilmoitti että treenit alkaa sitten heti ensi viikolla. Maastoon ei toki päästä vielä mutta lumien sulamiseen asti tottistellaan, odotan sitäkin ihan mielenkiinnolla. Tottis on aina ollut minulle tosi tylsää, siksi teen sitä ääriharvoin. Toko ja tottis ovat kaksi täysin eri maailmaa, joten on kiva päästä kokeilemaan Arvon ja minun henkisiä rajoja. Lisäksi odotan että löydän Arvolle itselleni mieluisen seuruupaikan. Olen joutunut tekemään hieman töitä sen eteen että saan koiran tarpeeksi lähelle jalkaani. Nyt se onnistuu ja kunhan alan rakentaa seuraamista niin uskon että seuraamisestamme tulee aika tiivistä. Sellaista josta lähtee aina vähintään yksi piste tokossa, mutta sellaista josta minä itse tykkään. Sellaistahan tekemisen pitääkin olla, lähteköön pisteitä, kunhan itse on tyytyväinen.

Nyt yksi tyytyväinen kelpin poika kantaa parin litran kattilaa viimeisillä maitohampaillaan pitkin asuntoa, joten lopetan viikkokatsauksen ja keksin marakatille järkevämpää tekemistä.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kaikkee kerralla

Hirveesti mahtuu viikkoon ja yritän nyt typistettynä mahduttaa sen kaiken tähän päivitykseen. Maanantai oli pyhäpäivä ja mikäpä olisikaan ollut mukavampi keino viettää sitä kun reenata ja telmiä Arvon siskolikkojen Sisun ja Heklan kanssa. Tehtiin tosi simppeliä putkireeniä ja keskityttiin leikkimisen opetteluun. Reenin päätteeksi pennut pääsivät rallaamaan kolmestaan ja oli niillä hurja meno. Tässä tunnelmia jälkilöylyistä:

Minä ja Arvo, Krista ja Hekla sekä Heidi ja Sisu
 


Tiistaina saimme heti uuden pläjäyksen aksaa kun Arvolla alkoi koulu! Pentuagility kurssi, jossa on hauska kokoonpano: kaksi kelpiä (Arvo ja Sisu), kaksi bortsua ja kaksi belgiä. Aika hienosti meni eka kerta, jokaisella oli kolme viiden minuutin settiä, se on oikein riittävästi Arvon ikäiselle. Ensimmäisessä setissä harjoiteltiin leikkimistä. Sitä meidän onkin syytä harjoitella, ei ole vahvimpia puoliani. Arvo taistelee hienosti mutta kuolleeseen ja lentävään leluun se ei ota kiinni. Vielä. Toisessa setissä mentiin suoraa putkea johon alettiin yhdistää lelua palkaksi. Arvolle minä olen tällä hetkellä paljon enemmän puremisen arvoinen kuin lelu, harjoitellaan siis lisää että minulla olisi ensi keväänäkin takissa hiha jäljellä. Viimeinen setti olikin ryntäilyä ja aivotyötä. Ensin käytiin tekemässä aivojumppaa ja opeteltiin siivekkeitä sheippaamalla. Arvo meinasi jäädä heti luokalleen, se kun ei mielellään tarjoa toimintaa. Jouduin ihan vähäsen houkuttelemaan että kupletin juoni selvisi pikkupojalle. Siitä mentiinkin sujuvasti seuraavalle pisteelle jossa oli puomin ylösmeno pöytää vasten. Se oli Arvosta superkiva, tätä siis rynnittiin. Kotiläksyksi saatiin leikkiminen kaikissa muodoissaan.

Torstaina kävin kuuntelemassa teorian Arvon seuraavasta koulusta. Mennään harjoittelemaan tokoa Maksimaisen Susannan oppiin. Teoria oli tuttua kauraa ja on toki tokoliikkeetkin, mutta koska kouluttaja on taitava ja tiedän että saan uuden näkökulman tokon opetteluun sekä joudun tekemään kunnon suunnitelman että me edetään, ajattelin että en voi jättää tätä tilaisuutta väliin. Sitä paitsi kurssi on vain joka toinen torstai, joten aikaa jää itsenäisellekin tekemiselle.

Eilen perjantaina olikin sitten hulinapäivä. Töistä tullessani vaihdoin vain vaatteet ja otin koiran mukaan ja päräytin hallille sitä leikkiä vahvistamaan. Sain kuin sainkin pikkupojan leikkimään juuri sellaista leikkiä kuin halusin ja ensimmäistä kertaa ikinä sain sen palauttamaan lelun. Huisi fiilis! Tuossa lelun palautuksessa olen kokeillut kaikkea, toista lelua (mulla on jo yks, emmie tarvi sitä toista), namia (lelu räkäistään sinne parin metrin päähän missä eläin seisoi ja karautetaan hakemaan nami), mukaan kutsumista pakittaessani koiraa karkuun (sama lopputulos kuin namin kanssa). Kai se on vaan ymmärrettävä että tämä(kin) asia on koiralle opetettava. Kaverini tuli reenin jälkeen hallille kamera mukanaan ja otti Arvosta hienoja kuvia, laittelen niistä ihan oman päivityksen myöhemmin. Illalla Arvo pääsi vielä leikkimään ystävänsä Toivon kanssa. On niistä tullut tosi ystäviä, leikkivät, riehuvat, syövät luita ja patsastelevat takapihalta ohikulkijoita yhdessä.

Tänään käytiin hallilla tekemässä putki+hyppy sarjaa ja harjoiteltiin erikseen siivekettä sheippaamalla. Ensimmäistä kertaa näin koirani silmissä palon. Lähetin sitä putkeen ja sydämeni sykähti kun tajusin duunarin sen sisällä heränneen kun se vilkaisi minua vakavalla, palavalla katseella ja siirsi välittömästi silmänsä tuijottamaan putkea sanoen "olen valmis, annetaan palaa". Pikkukoira on löytänyt The Katseen.