Sivut

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tokotokotottis!

Torstaina alkoi jo niin kovasti odotettu tokon alkeet kurssi. Tehtiin yksi koira kerrallaan, jokaiselle koiralle kaksi settiä. Meidän ensimmäisessä setissä tarkastettiin perusasento ja koska se on jo tosi hyvällä mallilla, voitiin lähteä jalostamaan sitä seuraamiseksi. Pientä hienosäätöä perusasento kaipaa mutta paikka on hyvä ja suora, ainoastaan pomppimista lähdetään säätämään pois. Tällä hetkellä seuraamisessa teen askelta suoraan ja käännöstä vasemmalle, molemmat ihan kivalla mallilla, täytyy alkaa häivyttää apukättä pois.

Toisessa setissä keskityttiin maahanmenoon ja seisomisen alkeisiin. Arvolla on tosi hyvä maahanmenotekniikka, joten keskitytään siihen että se myös pysyy sellaisena. Tätä voisi pikkuhiljaa alkaa tekemään myös liikkeestä. Pysähtymisiä ollaan tehty kotona jonkun kerran, mutta siihen sain Susannalta hyvät vinkit ja Arvolle saatiinkin päähän jo hyvä ajatus liikkeestä. Olin tosi tyytyväinen ensimmäiseen kertaan ja Arvoon. Se keskittyy hienosti kun tehdään. Minun on itse harjoiteltava passiivisuutta ja annettava koiran tarjota tekemistä. Nyt homma menee vielä niin että Arvo lähtee moikkaamaan kentän reunalle tyttöjä, jolloin minä joudun tosi aktiivisesti kutsumaan sitä. Tästä yritetään päästä eroon ja siihenkin saatiin hyvä ajatus minun päähän muhimaan.

Perjantaina kokoonnuttiin aloituspalaveriin maastoporukalla ja ensimmäiset tottikset sovittiin sunnuntaille, siis tälle päivälle. Paikalle saapui neljä ryhmäläistä, mutta silti saatiin pari tuntia kulumaan treenin merkeissä. Jokainen teki kaksi settiä. Meidän ensimmäinen setti oli hyvin pitkälti sama kuin tokon alkeissa, siis perusasennon hieromista. Sain hyviä vinkkejä miten pitää Arvon mielenkiinto yllä ja miten minusta tulisi vieläkin houkuttelevampi kuin niistä ihanista kuivista lehdistä joita tuuli pyöritteli pitkin kenttää. Siispä samaa harjoitellaan täälläkin, ohjaajan passiivisuutta ja koiran aktiivisuutta. Loppuun tehtiin Arvon ensimmäiset eteenmeno harjoitukset namialustalla. Hampaita lentelee siihen malliin suusta etten uskalla riskeerata leikkimistä, puruote on niin huono tällä hetkellä. Hyvin kelpasi jauhelihakin palkaksi ja hienosti löysi kipolle vaikka matka olikin tosi reilu, puoleen väliin kenttää.

Toiseen settiin tein päähäni tiukan suunnitelman ja noudatinkin sitä. Nähtiinhän se tämäkin päivä. Päätin etten anna Arvolle edes mahdollisuutta herpaantumiseen ja pidin sen hihnassa koko setin ajan. Päätös osoittautui päivän parhaaksi ja sain tosi hyvän kontaktin koiraan. Tein ensin kontaktikävelyä henkilöryhmässä. Arvolla olisi välillä ollut ihan kamala hinku tyttöjen luo mutta sain sen takaisin pauloihini. Heti henkilöryhmästä ulos tullessani tein perusasennon ja vapautin koiran. Loppuun otin vielä maahanmenoja pienestä liikkeestä, hyvin meni ja hienolla taktiikalla.

Hyvä mieli siis tämän viikon toko-tottis rintamalta, ensi viikolla tottiksissa onkin esineruutu aiheena. Ihka eka meille. Kovasti jo odotan ja piilottelen esineitä pyykkikoriin hajustumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti