lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kisatunnelmia

Käytiin äsken nuuhkimassa kisatunnelmia Pärnällä valjakkohiihdon SM-kisoissa. Arvo otti lunkisti vaikka malikat, sakut ja saksanseisojat pitivät lähtöviivalla hirmuista meteliä. Seisottiin parin metrin päässä lähdöstä ja hieman jännitin kuinka Arvo suhtautuu hiihtäjiin, sehän ei ole niitä ennen nähnyt. Jännitin turhaan, penneli istui rauhassa, katseli kilpailijoita ja tuumaili miksi nuo isot koirat pitää niin kamalaa meteliä.

Kyllä tuo valjakkohiihto olisi yksi kuningaslajeista koiran kanssa harrastaa, jos en vain vihaisi hiihtämistä sieluni pohjasta. Ihan mieletön fiilis katsoa kun koira patoaa lähtöviivalla kaiken energiansa, odottaa lähetyslaitteen viimeistä piippausta, käskyn kuullessaan katsahtaa kerran ohjaajaan ja ampuu lihaksikkailla takareisillään itsensä lähtöviivan yli. Voin kuvitella että se on parasta mitä ne koirat tietää.

Rotukohtaiset erot näkyvät lähtöviivalla hyvin. Malikat, dobermannit, sakut ja saksanseisojatkin huutavat lähes poikkeuksetta viivalla ja vuotavat ylitse pursuavaa energiaansa. Labradorit pääsääntöisesti istuvat hiljaa ja rauhallisesti vielä lähtöviivallakin, ovat juuri sen näköisiä että kun lähtölupa tulee niin koira ei liiku mihinkään. Mutta sitten kun se viimeinen piippaus kuuluu ja lähtölupa ohjaajalta kajahtaa, lapukat ampuvat kun tykin suusta ladulle. Tervut ja groenendaelit pitävät kyllä jonkun verran mekkalaa (ei niin paljon kuin malit) mutta niiden vauhti on poikkeuksetta tasaisempi, ei niin repivä kuin muilla isoilla roduilla. Sitten on näitä hellyyttävyyksiä joiden kohdalla minulla meinaa aina päästä itku ilosta. Ehkä päivän energisin ja kovatahtoisin lähtijä nähtiin kun pienen pieni parsoni lähti huutaen hiihtäjä perässään ladulle. Tuo on minun mielestä harrastuksen ydin ja ilo. Vaikka on selvää että et voi voittaa, ei silti kannata jäädä kotiin! Jos koira lajista tykkää niin silloin se on se suurin syy laittaa sukset jalkaan ja lähteä, minnes muualle kuin arvokisoihin!

Tulevaisuudessa, sitten kun Arvo on iso poika, yritän etsiä sille hiihtäjän. Ihan vaan kokeeksi. Yksi ystäväni jo vitsillä hommaan lupautuikin. Hän on etevä hiihtäjä ja harrastaa lajia oman koiransa kanssa. Tästähän saattaa tullakin jotain...

2 kommenttia:

  1. Mun on pakko kommentoida, kun olen tuon "pienen pienen parsonin" omistaja ja ohjastaja. ;) Sain kaverilta linkkivinkin.

    Kiitos, hymyilytti lukiessa, kuten hiihtäessäkin. Hienoa, että Emma teki jonkun iloiseksi. Kukaan ei säälinyt sitä pienen kokonsa takia, koira itsehän rakastaa hiihtämistä ja tietää olevansa ihan ykkösnopein hiihtäjä alle 8kg sarjassa. ;) Tuumaakaan se ei anna periksi mitä tulee tahtoon ja asenteeseen. Vain massan tuoma voima puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja toivottavasti nään teidät SM-kisoissa uudelleen :)

      Poista