Sivut

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Susirajalla pakkastaa

Pakkanen humpsahti yhdessä yössä nollasta -15 asteeseen. Kirpeässä pakkassäässä luonto on kaunis kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Sitä ollaankin käyty ihailemassa läheisillä metsäpoluilla ja perjantaina jääretkellä Kuhasalossa Sisu-siskon kanssa. Heidi kuvasi pienen pätkän sisarusten leikkiä, video löytyy Sisun sivuilta.

Leikkiä menneeseen viikkoon mahtui enemmänkin. Lunan paras ystävä 4-vuotias kk saksanseisoja Toivo on ottanut pestin Arvon hyvänä ystävänä. Vaikka kokoeroa on huimat noin 30kg ja ainakin 30cm niin hurjan hienosti kaverukset leikkivät. Toivo on suorastaan mahtava linnunluisen kelpin kanssa, sisätiloissa se malttaa laskeutua pennun tasolle ja vaikka meno näyttää välillä aika hurjalta, ei niiden hillumiseen ole tarvinnut puuttua kertaakaan. Ulkona Toivo on vielä liian vauhdikas Arvolle mutta yritystä kelpopojalla riittää, se pinkoo perässä minkä pienistä kintuistaan pääsee eikä jää mättäälle itkemään vaikka onkin aina perää pitämässä. Näistä tulee vielä hurja kaksikko kunhan Arvo kasvaa.

Kotirintamallakin tapahtuu. Me ihmisasukkaat olemme menettäneet viimeisenkin rauhan tyyssijan kun Arvo oppi tällä viikolla hyppäämään sänkyyn. Sohvalle se on päässyt jo viikon verran ja sänkyynkin satunnaisesti mutta pari päivää sitten se hoksasi että eihän tämä ihmeitä vaadi, sen kun hyppää vain!

Mainitsin jo aiemmin että Arvo on löytänyt äänensä. Yksi tahtojen taisto tähän liittyen käytiin alkuviikosta kun mentiin hallille. Sammutin auton hallin pihassa ja se alkoi välittömästi. Vinkuaaria jolle ei meinannut tulla loppua. Seisoin ulkona auton vieressä 15 minuuttia jotta sain muutaman sekunnin yhtäjaksoisen hiljaisuuden aikaan ja koiran ulos häkistä. Tätä on harrastettu nyt jokaisen autoilun yhteydessä ja usko on vahva että tämä väsytystaktiikka tuottaa toivotun tuloksen ja pentu hiljenee.

Hallilla käytiin tekemässä lyhyt pätevä reenisetti istumista, maahan menoa ja perusasentoa. Lopuksi tietysti leikittiin. Arvolla ei ole kovinkaan tiukka ja pitävä ote lelusta vaikka se ottaakin kaikesta kiinni koko suullaan. Olen alkanut kokeilemaan erilaisia tyylejä leikkimiseen, koska luulen tuon johtuvan melko pitkälti omasta tyylistäni leikittää.

Tänään uhmataan pakkasta ja lähdetään katsomaan kun isommat aksaa. Samalla tutustutaan halliin jossa me tullaan pentuaksaamaan. Sitä jo odotellaan kovin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti