perjantai 17. toukokuuta 2013

Kiireinen Arvo

Arvolla on ollut tällä viikolla huisketta ja hulinaa ihan liiaksi asti. Keväällä ilmoitin meidät kaikkeen mahdolliseen koska koulutuksiin on kova tunku ja ajattelin ettei mahduta kaikkiin. Noh, mahduttiinpa kuitenkin.

Aksa luistaa, siitä ei voi kun tykätä. Huomaan että mitä enemmän tutustun Arvoon ja sen luonteeseen, sen paremmin me pelataan agilityharjoituksissa yhteen ja nykyään ihan odotan hallille pääsyä. Toki iso tekijä tässäkin on ohjaajamme Katja, syy miksi loikkasin toiseen yhdistykseen agilitya aloittelemaan. Katja tuntee kelpiet ja niiden vinksaukset ja Arvon kasvattajana osaa sekä uskaltaa sanoa mikä mättää ja mitä tehdään paremmin. On se vaan niin pätevä täti meitä opettamaan.

Tiistaina agilityssa harjoiteltiin ensimmäisessä setissä takaakiertoja lelupalkalla. Toimi meillä yllättävän hyvin ja oli kivaa. Kotiläksynä tästä harjoituksesta täytyy opetella heittämään lelu nopeammin, ei ole hyötyä viskoa lelua sinne missä koiran pitäisi olla, jos koira on jo sekunti sitten kääntynyt tulemaan minua kohti. Toinen kotiläksy on se ikuinen kuollut lelu, ei vaan vielä olla sytytty siihen. Nyt Arvolla alkaa olla siihen jo opittu ketju: lelu kuolee, Arvo ryysää sen luo ja alkaa tuijottamaan lelua. Samalla se kyylää sivusilmällä minun kättä joka lähestyy lelua "iiiiik, sieltä se käsi tulee, jännittävää!" ja heti kun käsi koskee lelua, tekee koira saalistymäyksen tassuillaan. Huoh. Aletaan siis harjoitukset alusta ja nyt täytyy olla tarkkana etten auta sitä yhtään, itse saa hoksata.

Toinen setti sisälsi puomin kokonaisena ja takaperin ketjutettuna sekä totuttelua keinun ääneen ja liikkeeseen. Puomi oli Arvosta supersiisti, sai vaan kaahata täysillä alusta loppuun. Tykkään tuosta asenteesta ettei mietitä turhia vaan annetaan mennä täysillä. Täytyy vaan olla tarkkana ettei loukkaantumisriski kasva. Puomin jälkeen mentiin keinun viereen syömään herkkuja samalla kun Katja paukutti keinua, ensin pehmusteen kanssa, lopuksi ilman pehmustetta. Ei vaikutusta, herkut maistui eikä kertaakaan tainnut edes vilkaista koko keinua, hieno poika. Viimeisenä silauksena asetettiin koira seisomaan keinun kontaktille, minä pidin valjaista kiinni ja syötin herkkuja samalla kun Katja heijasi keinua ylös-alas. Hyvin haki tasapainoa eikä käynyt istumaan ja jälleen kerran herkut maistui, on se epeli.

Keskiviikkona oli maastopäivä. Kunnianhimoinen ryhmänvetäjämme oli suunnitellut meille kaikki osa-alueet samalle illalle, siis tottis, esineruutu ja jälki. Ensin tottis, otin vähän fiilistä ja aloin (yritin) rakentaa viettiä tekemiseen ja sain hyvät vinkit patoamisen opettamiseen. Tosin ensimmäisellä kokeilulla en huomaa Arvossa mitään patoamisen merkkejä, ihan niinkuin se vuotaisi kaiken korvista pihalle ollakseen maltillinen ja kiltti koira. Harjoitellaan lisää.

Seuraavaksi maastoon ja esineruutuun. Siellä se tapahtui taas. Se täysi stoppi ja apatia koirassa. Välittömästi kun vein sen tieltä metsän puolelle, siis ruutuun, koira lopetti kaiken toiminnan, ei syönyt, ei leikkinyt, ei edes katsonut esinettä. Nyt voin sanoa että kaikkemme yritettiin, kahteen kertaan. Juttelin tästä kasvattajan sekä parin pk-harrastajan kanssa ja kaikki ovat samaa mieltä, siellä on sattunut jotain aiemmin. Mutta mitä?! Ensimmäinen esineruutu oli hieno ja hyvä ja koira oli hyvällä fiiliksellä ja toimi, sitten tuli nämä. En ymmärrä. En näe enää mitään järkeä viedä koiraa esineruutuun ennen kuin se osaa siellä jotain. Siispä rakennan sille kaikki osa-alueet kotona kuntoon ja siirrän ne sitten metsään. Voi olla ettei sinne metsään päästä tänä kesänä enää ollenkaan mutta olkoon sitten niin, mikäs kiire meillä on.

Jälki sen sijaan Arvolla meni hienosti, kuten aina. Jäljestäminen, nimenomaan tarkka ja rauhallinen jäljestäminen, tulee sille niin luonnostaan että työskentelyä on mukava seurata sieltä peräosastolta. Tämäkin tukee väitettä, että juurikin esineruudussa on sattunut jotain, koska samassa metsässä samalla tunnilla koira pystyy suorittamaan jäljen innoissaan ja on täysin toimintakykyinen. Ajetaan siis pelkästään jälkeä ja jätetään esineruudut hetkeksi muille.

Torstain tokoilut onkin meillä oikein taltioituna! Sisu-siskon perheessä on todettu nenäpunkkiepäily, joten Heidi tuli tokoille kuunteluoppilaaksi ja pikkupiruna salakavalasti kuvasi meidän harjoitukset. Hyvä että kuvasi koska mehän vedetään aika hyvin! Video löytyy täältä. Tokohan on Arvon leipälaji, ihan siksi että se on ainoa lajeistamme jota minä osaan viedä eteenpäin itsenäisesti. Tokokouluun pikkuArvo meneekin tukka kammattuna, rusetti kaulassa ja reppu suorassa kuten kunnon ekaluokkalaisen kuuluu. Se veisi opelle omenankin jos vain antaisin varastaa sellaisen pöydältä. Ehkä pitäisi joskus höllätä sen verran, kyllä Susanna olisi omenansa ansainnut, niin hyvin meitä luotsataan.

Tänään perjantaina päästiin Iivanaisen Riikan leikkikouluun ja olipa kivaa! Lyhyessä teoriaosuudessa käytiin läpi erilaisia leikkivariaatioita ja Riikka kertoi omista tekniikoistaan ja koiristaan. Sitten yksi kerrallaan leikkimään. Koulutus järjestettiin urheilukentällä jossa pelasi kolme eri joukkoa jalkapalloa hyvinkin lähellä meitä. Aivan kentän vierestä kulki myös frisbeegolfrata, josta saimme muutaman harhaheiton jalkojemme juureen. Häiriötä siis riitti enemmän kuin tarpeeksi. Silti kaikki koirat toimivat loistavasti eikä kukaan haikaillut suuhunsa lentävää frisbeetä tai jalkapalloa saatikka lukuisia pelaajia. Arvo leikkii hienosti ja me leikitään jo aika kivasti yhdessä. Ainoat kompastuskivet onkin jo nämä tunnetut, lelun kanssa lällättäminen ja kuolleen lelun mielenkiinnottomuus. Saatiin kivoja vinkkejä meidän leikkimiseen ja heittäydyin täysin rinnoin mukaan ja makasin hiekkakentällä selälläni hihkuen siinä toivossa että koira tuo lelun minulle. Toi se melkein, se riittäköön tältä erää.

Huomenna jatketaan Iivanaisen Riikan opissa heti aamusta tottiksen merkeissä, ai että tulee kivaa vaikka vesisadetta onkin luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti