lauantai 26. tammikuuta 2013

Tämä on jo koti

Pentu on nyt selvästi kotiutunut. Alun vieraskoreus on enää muisto vain kun tuo pieni termiitti ohentaa ukkoparan partaa. Kasvattaja sanoi että Arvolla oli pentukatraan kovin puruvoima ja se puree koko suulla. Pitää paikkansa. Sitä on kiva leikittää juuri tuon takia, se ei epäröi ottaa kunnon otetta ja pitää sitä. Tosin vielä puolet ajasta saalistajan katse ohjautuu suoraan minun käteen, täytyy siis olla nopea ja saada lelu käden ja naskaleiden väliin. Ompelin Arvolle pehmopatukan joka on juuri pennun suuhun sopiva, pentu kun tykkää purra enemmän pehmoja kuin noita naruleluja. Pehmopatukka onkin ollut kovassa suosiossa.

Ompelin Arvolle myös nutun. Se talvimantteli josta kertoilin aiemmin, osoittautui pikkukelpolle niin isoksi että koko koira tuli kaula-aukosta läpi. Siispä tein ensimmäisen raakavedoksen ihan yksinkertaisesta fleecestä. Viikonlopun aikana ajattelin ommella vuorellisen version samasta kankaasta. Seuraavasta takista täytyy myöskin tehdä pari senttiä suurempi, tuo juuri ompelemani on Arvolle nyt sopiva, siis pieni jo ensi viikolla. Kiitos Hanna-Mari kaavoista! Alla siis ensimmäinen taidonnäyte:



Vieraat ihmiset on meille edelleen tosi jänniä, niitä tavataan sekä meillä kotona, että käydään vieraisilla hiljakseen, josko se siitä. Vieraisiin koiriin Arvo taas suhtautuu paljon rohkeammin ja leikkii mielellään koiran kun koiran kanssa. Ollaan alettu (yritetty alkaa) opiskella pikkuhiljaa mm. naksuun ehdollistumista, yksinoloa pienissä erissä, istumista ja maahanmenoa. Luoksetuloja olen tehnyt tosi laiskasti, tiedän että niitä pitäisi tehdä sisätiloissa enemmän, sehän on koiran henkivakuutus läpi elämän. Nimensä opittuaan Arvo on tullut aina luokse hirmuista laukkaa kun vain kutsun sitä, ulkona ja sisällä. Tämä on aiheuttanut päähäni valheellisen turvallisuuden tunteen siitä että kyllä se tulee, aina. Niinhän tuskin todellisuudessa on...Siispä skarppaamme silläkin saralla. Myös hihnakävelyä on pakko opetella. Arvo menee edelleen joka paikkaan täysillä, joten juoksemalla sen perässä ei pysy ja koska tässä ympärillä on autoteitä enemmän kuin kylliksi, on hihna ainoa vaihtoehto pitää pentu hengissä. Se ei oikein vielä hoksaa että hihnakävely olisi jatkuvaa liikkumista jos tosiaan kävelisi edes silloin tällöin eikä rynnisi juoksemalla, mutta eiköhän me sekin opita.

Loppuun vielä kuva siivouspäivästä. Arvon mielestä imurointi on pienen koiran kaltoin kohtelua kun kaikki sen lelut on nostettu pois ja punkat täytetty sinne kuulumattomilla esineillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti