Laiskuus ja sulan maan odotus

Jostain syystä minuun on iskenyt tällä viikolla jonkin sortin laiskuus koulutusrintamalla. Käyn kyllä Arvon kanssa hallissa, mutta eipä siellä pahemmin mitään tapahdu. Menen tekemään jotain tiettyä, oikein suunnitelma päässäni. Syystä tai toisesta hylkään suunnitelman halliin päästyäni, sovellan ja sohellan ja lopputuloksena koira ei oppinut mitään. Söi kyllä herkkuja, mutta ei se mitään oppinut. Lisäksi Arvon korvatulehdus jota olen nyt viikon lääkinnyt, häiritsee ruutiinejamme. Tai enemmänkin minun ruutiineja. Yleensä olen aamulla tehnyt Arvon kanssa jotain pientä reeniä ennen töihin lähtöä, silloin olen itse terävimmilläni. Nyt kun korvaa täytyy lääkitä aamuisin, en vain millään tajua olla antamatta koko ruokakupillista siitä lääkitsemisestä palkaksi. Plaah, menköön, viikko sinne tahi tänne, oppiihan se muutenkin koko ajan uutta, esim. että huomiota saa kamalan helposti kun vaan hyppää huteran, lähes metrin korkuisen pyykkikorin päälle seisomaan ja tavoittelee sitä kautta hiustenkuivaajan johtoa. On se viksu.

Viikkokatsaukseen. Tiistaina oli toinen kerta agilitya. Note to self, kysy Heidiltä, että millä hienoudella se piirtelee noita ratoja blogiinsa. Tiistain rata siis Heidin blogissa. Kaksi settiä, ensimmäisenä vuorossa ohjaustreeni ja siis oikeasti minun ihka ensimmäinen ohjaustreeni. Ihan kamalaa räpellystä. Sanoin treenikavereille että sama kun olisin laittanut silmät kiinni, lähtenyt juoksemaan pitkin hallia ja toivonut että koira tulee perässä eikä jää jalkoihin. Aiheena siis valssi, persjättö ja perusohjaus. Menivät ihan jees ilman koiraa ja aivokapasiteettiin suhteutetulla nopeudella. Sitten kun keittoon lisättiin isolla kauhalla innokasta, salaman nopeaa ja putkia rakastavaa kelpin poikasta niin en enää tiennyt missä olen, mitä teen ja onko mulla ees koiraa samalla kentällä. Näitä siis pitäisi treenata, paljon.

Toinen setti oli rauhallisempaa tekemistä. Kaksi koiraa kerrallaan, toinen teki paikallaan istumista esteen takana tai ilman ja toinen juoksenteli puomin alastuloa ylös ja alas. Arvo on ollut alusta asti tosi kivasti keskittyvä, se jaksoi istua häiriössä vaikka tätäkään ei olla montaa kertaa kotona tehty. Toki tässäkin ollaan vielä ihan lapsen kengissä mutta lapsihan se tekijäkin on, joten ei kiirettä. Puomin alastuloa Arvo rakastaa. Tehtiin sitä namikipon kanssa ja ei muuten himmaa eikä jarruta senttiäkään ennen namikippoa. Onni on ahnas koira.

Kolmas setti olikin pelkästään ohjaajille. Jokainen sai tehdä pientä suunnitelmaa ja laittaa ajatuksen siemenen itämään siitä, kuinka aikoo opettaa koiralleen kontaktit sekä kepit. Minähän olen omilla opeillani tehnyt Arvolle joitakin kertoja kotona pesuvadin kanssa 2on2off menetelmää, joten pysäytyskontaktit meille on tulossa. Siitä en ole vielä täysin varma, että vienkö liikkeen sellaisenaan halliin vai otanko sittenkin kosketusalustan kontaktille. Kosketusalustaa me on tehty jokusen kerran, joten voi olla että kokeilen sitäkin. Tosin, koska ajattelin kosketusalustaa alunperin muihin hommiin, olen vahvistanut sitä pää pystyssä ja kontaktissa minuun, ei hyvä agilitya ajatellen. Annan ajatuksen muhia vielä tästä. Sitten ne kepit. Tämä oli äärihelppo, koska minä olen ensikertalainen ja Arvo on pentu, niin ainoa järkevä tekniikka on kujakepit. Näilläkään ei ole kiire, mutta helpottaa jo etukäteen tietää tekniikka josta voi ottaa selvää.

Eilen kävin kuuntelemassa ensi kesän maastoinfon ja näin samalla meidän tulevan maastoryhmän kokoonpanon. Iiiiiih, ihan mieletön ryhmä! Hihkuin hiljaa mielessäni ja en millään malttaisi odottaa että päästään ajamaan jälkeä! Sula lumi sula! Meidän ryhmän vetäjänä toimii Koivusen Riikka, josta olen kuullut pelkkää hyvää ja mielikuva hänestä vain parani kun hän ilmoitti että treenit alkaa sitten heti ensi viikolla. Maastoon ei toki päästä vielä mutta lumien sulamiseen asti tottistellaan, odotan sitäkin ihan mielenkiinnolla. Tottis on aina ollut minulle tosi tylsää, siksi teen sitä ääriharvoin. Toko ja tottis ovat kaksi täysin eri maailmaa, joten on kiva päästä kokeilemaan Arvon ja minun henkisiä rajoja. Lisäksi odotan että löydän Arvolle itselleni mieluisen seuruupaikan. Olen joutunut tekemään hieman töitä sen eteen että saan koiran tarpeeksi lähelle jalkaani. Nyt se onnistuu ja kunhan alan rakentaa seuraamista niin uskon että seuraamisestamme tulee aika tiivistä. Sellaista josta lähtee aina vähintään yksi piste tokossa, mutta sellaista josta minä itse tykkään. Sellaistahan tekemisen pitääkin olla, lähteköön pisteitä, kunhan itse on tyytyväinen.

Nyt yksi tyytyväinen kelpin poika kantaa parin litran kattilaa viimeisillä maitohampaillaan pitkin asuntoa, joten lopetan viikkokatsauksen ja keksin marakatille järkevämpää tekemistä.