Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Hampaat lentelee!

Maanantaina käytiin hakemassa toiset rokotukset pikkueläjälle. Arvo alkaa jo ymmärtää eläinlääkärin vaa'an tärkeyden. Lunallehan vaaka oli kovin mieluisa, se rynni siihen istumaan aina ja joka kerta eikä katsonut suopeasti jos joku seisoi hänen rakkaan ruoka-automaattinsa edessä. Vaaka siis tiesi automaattisesti ilmaisherkkuja. Myös Arvo alkaa sisäistää, että tässä jos hetken istuu niin ruokaahan tulee ovista ja ikkunoista.

Painoa pikkupojalla on 9,3kg. Hän on pienin pentueen uroksista mutta sitähän Arvo on ollut alusta asti, joten ihan hyvän kokoinen pentu. Sitten niihin hampaisiin. Arvo aloitti hampaan lähdön puolikkaalla hampaalla. Se on katkaissut jotenkin toisen yläkulmurinsa. Veikkaan että lukuisat hirven luut ovat verottaneet purukalustoa. Lääkäri oli onneksi sitä mieltä että hammas on katkennut niin vähän, ettei toimenpiteisiin ole tarvetta, odotellaan vaan että se tippuu pois. Ja niitähän on alkanut tippua! Äskeisellä nopealla vilkaisulla parissa päivässä on karissut ainakin kolme etuhammasta. Ei tuu ikävä kuulkaas noita naskaleita!

Viikon ulkoiluja ja reenikentällä hillumista on verottanut hirmuisen navakka ja jäätävä tuuli, mutta on me sentään jotain saatu aikaiseksi. Olen enemmän kuin mielissäni että olen saanut opetettua Arvolle stopin! Jostain syystä seisomisen opettaminen on ollut minulle aina ihan kamalan vaikeaa, mutta peenuhan oppi sen silti! Ja täysin samalla naksuttelu systeemillä kuin opetin Lunallekin. Nyt sitä pitäisi alkaa sitten jalostamaan... Perusasennon olen jalostanut vähän vinoon. Tämä johtuu selvästikin oman käteni asennosta, koska kaikki perusasennot ei ole vinoja ja kun vinoja ovat, niin aina samaan suuntaan. Siispä peilin eteen mars! Joskus sitä toivoo että reenihallilla olisi peilit samalla tavalla kuin jumppasaleissa, tiedättehän kolmella seinällä. Tuliskohan siitä katsottua sitä vinoa perusasentoa vai kauhisteltua paskaisia reenivaatteita ja takkuista tukkaa, mene ja tiedä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kisatunnelmia

Käytiin äsken nuuhkimassa kisatunnelmia Pärnällä valjakkohiihdon SM-kisoissa. Arvo otti lunkisti vaikka malikat, sakut ja saksanseisojat pitivät lähtöviivalla hirmuista meteliä. Seisottiin parin metrin päässä lähdöstä ja hieman jännitin kuinka Arvo suhtautuu hiihtäjiin, sehän ei ole niitä ennen nähnyt. Jännitin turhaan, penneli istui rauhassa, katseli kilpailijoita ja tuumaili miksi nuo isot koirat pitää niin kamalaa meteliä.

Kyllä tuo valjakkohiihto olisi yksi kuningaslajeista koiran kanssa harrastaa, jos en vain vihaisi hiihtämistä sieluni pohjasta. Ihan mieletön fiilis katsoa kun koira patoaa lähtöviivalla kaiken energiansa, odottaa lähetyslaitteen viimeistä piippausta, käskyn kuullessaan katsahtaa kerran ohjaajaan ja ampuu lihaksikkailla takareisillään itsensä lähtöviivan yli. Voin kuvitella että se on parasta mitä ne koirat tietää.

Rotukohtaiset erot näkyvät lähtöviivalla hyvin. Malikat, dobermannit, sakut ja saksanseisojatkin huutavat lähes poikkeuksetta viivalla ja vuotavat ylitse pursuavaa energiaansa. Labradorit pääsääntöisesti istuvat hiljaa ja rauhallisesti vielä lähtöviivallakin, ovat juuri sen näköisiä että kun lähtölupa tulee niin koira ei liiku mihinkään. Mutta sitten kun se viimeinen piippaus kuuluu ja lähtölupa ohjaajalta kajahtaa, lapukat ampuvat kun tykin suusta ladulle. Tervut ja groenendaelit pitävät kyllä jonkun verran mekkalaa (ei niin paljon kuin malit) mutta niiden vauhti on poikkeuksetta tasaisempi, ei niin repivä kuin muilla isoilla roduilla. Sitten on näitä hellyyttävyyksiä joiden kohdalla minulla meinaa aina päästä itku ilosta. Ehkä päivän energisin ja kovatahtoisin lähtijä nähtiin kun pienen pieni parsoni lähti huutaen hiihtäjä perässään ladulle. Tuo on minun mielestä harrastuksen ydin ja ilo. Vaikka on selvää että et voi voittaa, ei silti kannata jäädä kotiin! Jos koira lajista tykkää niin silloin se on se suurin syy laittaa sukset jalkaan ja lähteä, minnes muualle kuin arvokisoihin!

Tulevaisuudessa, sitten kun Arvo on iso poika, yritän etsiä sille hiihtäjän. Ihan vaan kokeeksi. Yksi ystäväni jo vitsillä hommaan lupautuikin. Hän on etevä hiihtäjä ja harrastaa lajia oman koiransa kanssa. Tästähän saattaa tullakin jotain...

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Saunassani on koira, taas

Olen tottunut saunomaan viimeiset kolme vuotta polvet kurkussa saunan nurkassa, pitäähän koiralle(kin) olla tilaa, ajattelin. Koira se vasta osaakin ottaa tilaa jos sitä sille annetaan. Luna rakasti saunomista, se nukkui ylälauteella vieden lauteista 2/3. Mielestäni koiran on kuitenkin aika poistua saunasta viimeistään kun se alkaa läähättää, monesti Luna ei tätä voinut käsittää. Herkuilla se piti ulos houkutella.

Lunan lähdön jälkeen saunominen sai aivan uuden merkityksen. Kuinka rentouttavaa onkaan oikaista kinttunsa pitkin pituuttaan lauteille ja viskoa löylyä sen minkä oma nahka kestää. Ai että sitä autuutta.

Sitä autuutta kesti tasan viikon. Yksi ilta saunassa ollessani huomasin että pikkuruinen Arvo ryömii saunan oven ali löylyyn ja alkaa tutkia tätä uutta jännittävää paikkaa häntä viuhtoen. Äkkiä se oppi hyppimään lauteillekin. Hyvästi rentouttavat saunaillat, tervetuloa hysteeriset kyttäyslöylyt pikku silakan kanssa.

Arvo on saunonut nyt pari kertaa viikossa kuukauden ajan, eikä paikan tarkoitus ole sille vieläkään selvä. Kun avaan saunan oven, karauttaa pikkukelpi sen minkä kintuistaan pääsee ylälauteelle, istuu sinne ja odottaa että ihmisetkin pääsee istumaan. Sitten se alkaa kysyvästi katsella "mitäs nyt tehdään?" Selvästikään se ei tajua että miksi me ihmiset siellä vietetään aikaa. Lämmöstä tuo koira ei pidä, eihän se tykkää nukkua edes sängyssä. Heti alkulöylyillä sitä alkaa ahdistaa liika lämpö mutta sen on sitkeästi istuttava ylälauteella koska siellä minäkin istun. Arvo tahtoo kuulua meidän jengiin ja eihän sellaista piirrettä voi kun arvostaa.

Nykyään saunominen Arvon kanssa ei onneksi ole enää ihan niin hysteeristä, se pääasiassa istuu paikallaan ja tuumailee. Annan sen istua kyljessäni kiinni pari minuuttia ja sitten on jo aika lähteä jäähdyttelemään. Lunan tapaan, monesti tämäkin vaatii pienen lupauksen herkusta poistuakseen lauteilta.

Loppuun varoituksen sana, muistetaanhan kaikki että koiraa ei ikinä koskaan milloinkaan saa jättää vahtimatta saunaan. Hyvää viikonloppua!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Muistoja muistoja

Eilen jostain syystä mieleen tulvi Luna ja ilta meni sitä muistellessa. Viime yönä kun oksentelin yli puoli vuotta sitten vanhaksi menneitä kuorrutettuja manteleita jotka ahneuksissani söin, olin kateellinen edesmenneen koirani rautaiselle vatsalle, jota ei heilauttanut mikään.

Mietin myös aiemmin viikolla että olisiko aika vaihtaa tuo bannerin kuva ja tehdä tästä blogista enemmän Arvon näköinen. Tuo kuva jossa Luna istuu selin kameraan, on otettu viime syksynä sen toipilasajalta. Sen huomaa Lunan lievästä ylipainosta ja lihasköyhyydestä, mutta yhtä kaikki, kaunis kuva ja niin tärkeä minulle. Nuo olivat ekoja oikeita lenkkejä jotka saatiin tehdä amputaation jälkeen ja voi että me nautittiin silloin elämästä.

Päätin kuitenkin että kuva saa toistaiseksi jäädä. Vaihdan sen sitten kun minulla on Arvosta yhtä kaunis ja elämää rakastava kuva laittaa tilalle. En ole myöskään vielä täysin valmis luopumaan Lunasta, kuva tuo sen mieleen joka kerta kun täällä käyn. Lunan sivua en aio poistaa, se jääköön muistoksi.

Sitten Arvon menneeseen viikkoon. Pakkasista huolimatta ollaan saatu vähän aikaiseksi. Maanantaina käytiin uudessa hallissa Suzy bokserin johdolla. Arvo oli paikkaamassa EVL koiraa, melko hyvin me se tontti täytettiin, heh heh. Otettiin perusasentoa, se alkaa sujua hienosti vieraissa paikoissa ja häiriössä. Hakee kivasti itse oikealle paikalle. Maahan menoon ilma oli liian kylmä mutta putkessa saattoi rallatella kylmässäkin. Arvo nosti myös agilityn uudelle tasolle ja juoksenteli putken päällä. Se innostui niin kovasti tästä itse keksimästään tempauksesta että se hyppeli enemmän putken päällä kuin sisällä, katsotaan mitä tästä seuraa.

Keskiviikko oli viikon leudoin päivä, joten kirmasimme välittömästi Sisu-siskon kanssa jäälle riehumaan. Arvolle oikein tarpeellinen energiankulutus retki. Torstaina vuorostaan ajeltiin Lehmoon treeneihin. Vaikka pakkasta olikin aika paljon, ei pikkukoirassa näkynyt vilun merkkejä. Siellä testattiin jälleen perusasentoa, maahan menoon ilma oli edelleen liian kylmä (jokohan uskoisin!) ja tehtiin mukana kulkemista ihmisiä pujotellen. Oikein kivasti Arvo hakee kontaktia ja vaikka keskittyminen välillä herpaantuu, ei sitä tarvitse paljoa houkutella kun se on taas ruodussa ja päästään eteen päin. Lopuksi, tai noh, suurimman osan ajasta Arvo leikki noin 6kk Skoda snautserin kanssa. Vaikka Arvo oli lähes puolet pienempi, Skoda taisi olla se joka oli välillä hätää kärsimässä. Ehkä nuo naskalit uppoavat aika topakasti snautserikarvankin läpi...

Sohvatyynyn rippeet pelastaakseni päätän tämän postauksen ja lähden aurinkoiseen pakkasaamuun enerrrrrginen kelpopoika rinnallain, mahtia viikonloppua!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Susirajalla pakkastaa

Pakkanen humpsahti yhdessä yössä nollasta -15 asteeseen. Kirpeässä pakkassäässä luonto on kaunis kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Sitä ollaankin käyty ihailemassa läheisillä metsäpoluilla ja perjantaina jääretkellä Kuhasalossa Sisu-siskon kanssa. Heidi kuvasi pienen pätkän sisarusten leikkiä, video löytyy Sisun sivuilta.

Leikkiä menneeseen viikkoon mahtui enemmänkin. Lunan paras ystävä 4-vuotias kk saksanseisoja Toivo on ottanut pestin Arvon hyvänä ystävänä. Vaikka kokoeroa on huimat noin 30kg ja ainakin 30cm niin hurjan hienosti kaverukset leikkivät. Toivo on suorastaan mahtava linnunluisen kelpin kanssa, sisätiloissa se malttaa laskeutua pennun tasolle ja vaikka meno näyttää välillä aika hurjalta, ei niiden hillumiseen ole tarvinnut puuttua kertaakaan. Ulkona Toivo on vielä liian vauhdikas Arvolle mutta yritystä kelpopojalla riittää, se pinkoo perässä minkä pienistä kintuistaan pääsee eikä jää mättäälle itkemään vaikka onkin aina perää pitämässä. Näistä tulee vielä hurja kaksikko kunhan Arvo kasvaa.

Kotirintamallakin tapahtuu. Me ihmisasukkaat olemme menettäneet viimeisenkin rauhan tyyssijan kun Arvo oppi tällä viikolla hyppäämään sänkyyn. Sohvalle se on päässyt jo viikon verran ja sänkyynkin satunnaisesti mutta pari päivää sitten se hoksasi että eihän tämä ihmeitä vaadi, sen kun hyppää vain!

Mainitsin jo aiemmin että Arvo on löytänyt äänensä. Yksi tahtojen taisto tähän liittyen käytiin alkuviikosta kun mentiin hallille. Sammutin auton hallin pihassa ja se alkoi välittömästi. Vinkuaaria jolle ei meinannut tulla loppua. Seisoin ulkona auton vieressä 15 minuuttia jotta sain muutaman sekunnin yhtäjaksoisen hiljaisuuden aikaan ja koiran ulos häkistä. Tätä on harrastettu nyt jokaisen autoilun yhteydessä ja usko on vahva että tämä väsytystaktiikka tuottaa toivotun tuloksen ja pentu hiljenee.

Hallilla käytiin tekemässä lyhyt pätevä reenisetti istumista, maahan menoa ja perusasentoa. Lopuksi tietysti leikittiin. Arvolla ei ole kovinkaan tiukka ja pitävä ote lelusta vaikka se ottaakin kaikesta kiinni koko suullaan. Olen alkanut kokeilemaan erilaisia tyylejä leikkimiseen, koska luulen tuon johtuvan melko pitkälti omasta tyylistäni leikittää.

Tänään uhmataan pakkasta ja lähdetään katsomaan kun isommat aksaa. Samalla tutustutaan halliin jossa me tullaan pentuaksaamaan. Sitä jo odotellaan kovin!