Termiviidakossa tarpoen

Viikonloppu hurahti kuunteluoppilaana agilityleirillä Villa Taivaannastassa jossa kouluttajina hääräsivät Katja Ojansivu ja Elina Jänesniemi. Ihan pelkästään ei tarvinnut jalkojaan lepuuttaa ja katsella kun nurmella kirmaa tämän hetken huippukoirakoita, vaan saatiin mekin treenata. Leireilemässä oli kaikkiaan neljä Kauheen katraan pentua, joten saatiin jokaiselle päivälle privaatit pentutreenit, sekä lauantaina vielä kaikille ohjaajille Heini Lukkarisen vetämät fysiikkatreenit, melko luksusta. Viikonloppu oli huisin hauska, ihmiset mielettömän kivoja, koirat taitavia ja herkkuja riitti jokaiselle päivälle.

Kotiin palattua infoähky oli melkoinen, enkä rehellisesti sanottuna muista enää treeneistä puoliakaan. Mitenkään en voi sisäistää kaikkea sitä tietoa mitä kuulin ja näin, mutta toivon että osa siitä jäi takaraivoon ja voin kaivella sieltä tiedon murusia vuoden mittaan.

Jo tuolla leirillä ollessani tuntui että välillä vastassa oli kielimuuri kun kuuntelin rataan tutustumisessa koiran ohjaajien mietteitä tulevista kuvioista. Parhaiten tilannetta kuvaa, kun kuulin ohjauksen nimeltä kabai-sokkari. Samassa aurinkolaseistani kuului "kräk" ja niiden toinen linssi tipahti nurmikolle. Niin, se oli liikaa sekä aurinkolaseilleni, että minun tajunnalleni. En vieläkään tiedä mitä kabai-sokkarissa tehdään, eikä minun ehkä vielä tänä vuonna tarvitsekaan. Leirillä mieleen hiipi myös epätoivoinen ajatus että kai sitä pitäisi itsekin jossain vaiheessa osata viedä koiraa radalla ja osata ohjata sitä esteviidakossa oikeaa reittiä, tällä hetkellä tuo ajatus vaan tuntuu niin kaukaiselta ja epärealistiselta haaveelta.

Tänään sitten törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni termiin flatwork. Asiaa tarkemmin tutkittuani minua alkoi hävettää, koska kai tällainen termi pitäisi tietää, mutta samalla maailmassa valkeni taas yksi asia lisää. Ymmärtääkseni flatwork tarkoittaa agilityyn valmentavaa ja ennakoivaa opetusta. Opetetaan siis koiralle ohjaajan liikkeiden ja ohjauksen lukemista, palkkausta, nopeita lähtöjä ym. tarpeellista, ilman esteitä. Yhdessä tietopaketissa luki suurin piirtein näin "Ellet opeta koirallesi flatworkia ennen esteopetuksen aloittamista, on se sama kuin yrittäisit ohjata liikkuvaa autoa ilman rattia ja polkimia". Vihdoin joku puki sen sanoiksi, juuri tältä minusta on tuntunut viimeiset kuukaudet. Nyt tiedän että olen lähtenyt tähän lajiin kuin soitellen sotaan, ilman mitään pohjatietoa eikä varsin puhettakaan flatworkista, todella fiksua.

On todella haastavaa tuntea onnistumisen tunteita silloin kun en saa koiraa menemään edes kolmea estettä vaikka kuinka yritän, enkä tiedä mistä se johtuu. En vaan osaa ja asiaa pahentaa se että silloin koirakaan ei voi onnistua kun minä ohjaan sitä ihan minne sattuu. En tiedä yhtään kuinka koiran pitäisi reagoida minun liikkeisiin, en ymmärrä yhtään missä kohtaa esteiden välissä minun tulee sijaita, että koira pystyy minua lukemaan, enkä ennen tuota viikonlopun leiriä edes tiennyt että koiraa ei ohjata käsillä vaan kaikella muulla kropalla. Miten ihminen voikaan olla näin tollo.

Tuntuu kuin koiraharrastukseni yllä leijuisi tumma pilvi enkä saa puhallettua sitä pois.

Selkien synkissä metsissä

Ei ne oikeasti mitään synkkiä ole, ryteikköisiä kylläkin. Käytiin siis hakuilemassa perjantai illan ratoksi. Ensimmäistä kertaa porukkaa oli niin paljon että saatiin Arvolle kolme maalimiestä, huippua! Ensimmäinen oli aika lähellä valmiina piilossa. Ei kylläkään niin piilossa etteikö kelpin erehtymätön nokka olisi sitä välittömästi paikantanut, tämä oli pala kakkua Arvolle. Toinen ukko olikin jo kauempana, haasteellisesti rinteen takana. Tämä otettiin äänellä ja voi jehna millä vauhdilla tuo eläin rytyytti ukolle. Kolmannella pistolla haettiin pituutta hakumatkaan, joten katseltiin keskilinjalta kun pakeneva ukko rytyytti piiloon lähes alueen takarajalle. Tämä oli myös helppo ja vauhti ihan järkyttävän kova. Mahtava treeni jälleen kerran!

Täksi aamuksi oli sovittu jo perinteeksi muodostuneet treffit Tiian ja Ruffen kanssa agilityn ja lenkkeilyn  merkeissä. Tehtiin vauhdikas takaaleikkaustreeni jota tahkottiin jo tiistain penturyhmässä. On vähän hankalaa kun koira on kuin raketti, mutta toisaalta Arvo irtoaa niin hyvin että se auttaa ehdottoman paljon. Lisäksi  auttaisi paljon jos oppisin avaamaan suuni ja antaisin koiralle suullisia ohjeita juostessani, vieläpä ajoissa. Miten sitä onkaan tällainen juntti joka ei osaa juosta ja puhua yhtä aikaa, huoh.

Arvolla on nyt parilla treenikerralla ilmennyt haukkumista silloin kun se turhautuu ja tähän asti en ole siihen juurikaan reagoinut. Nyt sitten kielsin haukkumasta mutta tajusin treenin jälkeen että se ei ollut paras mahdollinen ratkaisu koska koira oli kuitenkin samalla suorittamassa esteitä. Eihän se reppana tiedä mistä kielletään. Täytyykin seuraavaksi kokeilla yli-iloista lähestymistapaa, josko sillä tavalla pentu unohtaisi turhautumisensa.

Oravannahkoilla tienaamassa

Tänään pyörähti iso pyörä teinikelpin päässä kun pikkupojalle valkeni vaihtotalouden käsite. Arvohan ei ole koskaan ollut kova poika tuomaan minulle tavaroita vaikka olen siihen koittanut kannustaa, mieluummin pitää kaiken itsellään. Niinpä töiden jälkeen syömään ryhtyessäni sain idean jättää eteisen ovi auki. Oven takana on Arvon maastovehkeet jotka sisältävät kassillisen esineruututavaroita. Eipä aikaakaan kun tekemistä vailla oleva tutkimusmatkailija etsiytyi eteiseen ja kaiveli yhden tavaroista suuhunsa. Olipa vielä pienellä pojalla niinkin tylsää että tuli ihan minulle esittelemään huimaa löydöstään. Kiitin hienosta tavarasta suureleisesti ja vaihdoin sen huippupalkkaan jotka olin varannut pöydälle valmiiksi.

Hieman pöllämystyneenä ja intoa täynnä Arvo etsiytyi uudelleen eteiseen ja eikös sieltä taas touhotettu suu täynnä. Kiitin tavarasta jo etukäteen ettei vain innostus menisi järjen ohi ja yksin tavaralla leikkiminen alkaisi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Tavara tuli käteen asti ja siitähän sai jälleen kerran mahtipontisen palkkion.

Tässä vaiheessa lamppu syttyi korvien välissä ihan todella ja hetken päästä tuo Kauheen katraan kovaäänisin kolli retuutti koko esineruutukassin eteeni, reuhtoi kaikki esineet kassista pitkin lattiaa ja tuijotti minua silmät palaen "TÄSSÄ!". Ihan tuosta esityksestä ei vielä palkkaa herunut mutta niinpä vain jokainen esine löysi tiensä käteeni, ilman erillistä pyyntöä! Siis mitä ihmettä on tapahtunut?! Tämän kanssa on tahkottu niin maan kamalasti, mutta näin lähelläkö se ratkaisu taas oli. En se minäkään ole ihan välkyimmästä päästä, olisinhan tuon oven voinut jättää auki jo pari kuukautta sitten. Tosin nyt ei voi sanoa että koirankoulutus olisi vaikeaa, ovi auki vaan, soppalautanen nenän eteen ja koira toimii kuin unelma.

Koulutuksesta puheen ollen, tokoa ei olla tehty oikein koko kesänä. Tänään sitten tehtiin sitäkin, oli niin kivaa että voisi tehdä toisenkin kerran tässä kuussa, heh.

Kun on huono ohjaaja hyvällä koiralla

Lauantaille olin laittanut Arvon kalenteriin tuplabuukkauksen vahingossa. Hieman mietitytti, että miten teini jaksaa tehdä kahdet aksat samana päivänä mutta huoli oli turha. Aamulla käytiin hallilla Tiian ja Ruffen kanssa. Tein Arvolle täysin samanlaisen treenin kuin tiistain pentuagilityssa, meni ihan ok. Treenin jälkeen lähdettiin vielä perinteisesti kunnon lenkille. Voi että on mukava katsoa poikien menoa, niistä on tullut ihan parhaita ystäviä ja leikit menee yksiin täydellisesti.

Illalla, kunnon päiväunien jälkeen, ajeltiin uudelleen hallille. Tällä kertaa seurana oli kolme Kauheeta, siis Arvon veli ja kaksi siskoa. Tehtiin kolme settiä jotka sisälsivät irtoamista ja ohjausta. Sössin yksinkertaisen ohjausharjoituksen ihan täysin. Koira olisi kyllä osannut ja tehnyt mutta eihän siitä mitään tule kun tällainen poropeukalo, kahden vasemman jalan omistaja seisoo edessä. Jäi aika paska maku suuhun treenistä, mutta eihän se auta kuin treenata jatkossa kovempaa ja enemmän. Irtoamiset meni hyvin, niissä kun koiran ei tarvitse kärsiä minun huonoudesta, vaan voi painatella huoletta monen metrin päässä.

Meist on tullu metsäläisii

Tiistain pentuagilityssa oltiin omatoimitreeni- teemalla ohjaajamme ollessa reissussa. Päätettiin pitää tekniikkakerta. Ensimmäiseen settiin puomin kontaktia. Tein samalla tavalla kuin viime viikolla ja se alkoi tuottaa toivottua tulosta. Pennun pylly pysyy suorassa ja takajalat ei lipsu kontaktilta, tästä on hyvä jatkaa vahvistamista.

Toisessa setissä halusin tehdä kujia. En oikein valmistellut itseäni tähän harjoitukseen enkä sen kummemmin ajatellut kriteeriä Arvolle, joten tämä meni vähän läpijuoksutukseksi, mitään uutta ei siis opittu mutta vauhti on kova, sehän on pääasia tässä vaiheessa harjoittelua. Huomion arvoinen asia on myös se, että Arvo juoksee aina, ihan aina ensimmäisen kerran kujien vieressä, vasta toisella toistolla painuu kujien sisällä kun ei palkkaa herunut muuten. Tässä täytyy itse skarpata ja viedä koira niin lähelle keppejä ettei tuo tapa pääse vahvistumaan.

Kolmas setti harjoiteltiin pimeitä putkikulmia. Näissä luotan Arvoon kuin kallioon, tuo poika ei jätä menemättä putkeen jos sellainen mahdollisuus siintää edessä. Hyvin haki nytkin, on se etevä. Viimeisenä toistona otettiin vauhtilopetus suoralla putkella. Lähetin Arvon putkeen niin kaukaa kuin mahdollista. Pentu lähti kuin tykinsuusta mutta hauskasti kääntyi minua kohti juuri ennen putkea ihan kuin katsoakseen että tulenko varmasti perässä, muttei kyllä hidastanut juurikaan vauhtiaan. Putken päässä oli suorapalkkana lelu, seuraavalla kerralla laitan namikipon ja voin melkein vannoa ettei katsele taakseen.

Tänään käytiin jo toista kertaa saman viikon aikana hakuilemassa. Kokoonpanossa tällä kertaa mukana Susu sekä uusina tuttavuuksina corgipojat Eetu ja Unto. Sirkulla oli Arvon pään menoksi hyvä treeni mielessään ja se toteutettiinkin. Kaksi ukkoa läksi yhtä aikaa näkölähtönä eri puolille keskilinjaa ja tarpoivat ihan etukulmiin asti. Arvo katseli tärkeänä ja tarkkaavaisena maalimiesten perään. Kun ukot olivat asettuneet piiloihinsa, kävin kävelemässä Arvon kanssa pienen lenkin keskilinjaa pitkin ennen lähetystä. Ensimmäistä ukkoa hakiessaan Arvo lähti hirmuista vauhtia pinkomaan oikeaan suuntaan mutta hämääntyi puolessa välissä matkaa, pysähtyi ja katsoi hetken minuun. Onneksi maltoin seisoa hiljaa ja reagoimatta, koska parin sekunnin tuumaustauon jälkeen penneli keräsi ajatuksensa, sai vainun ja kaahasi täysillä maalimiehelle, ihan mieletön suoritus!

Toinen lähetys hoidettiinkin ihan näytösmalliin. Arvo teki toiselle maalimiehelle suoran ja syvän piston täydellä vauhdilla, ai että oli hienon näköistä menoa. Perille päästyään Arvo oli hölmistynyt ennen näkemätöntä maalimiestä mutta kun kerran ruokaa on tarjolla niin hyvä tyyppihän sen on oltava ja sulassa sovussa tulivat yhdessä metsästä poiskin. Taas saatiin tärkeää uutta tietoa ruskuaisen kaaliin, metsästä voi löytyä muitakin kuin tuttuja.

Nämä taisivatkin olla kesän viimeiset aamuhaut, ensi viikolla alkaa nimittäin arki ja työt, tosi mälsää. Toisaalta, on näistä kesäpäivistä nautittukin täysillä, sen huomaa siitä että kaikki askareet jotka tuli hoitaa kesälomalla, kuten auton pesu ja imurointi, saunan, mattojen ja sohvan pesu, kaikki tekemättä. Tärkeysjärjestys se olla pitää!

Eksyneitä etsimässä

Sunnuntaina saatiin uusi lisäys lenkkeilyseuraan kun Arvon veli Noa tuli susirajalle lähes kolmeksi viikoksi omistajansa lomaillessa ulkomailla. Lenkille läksi sisarusparvi Arvo, Noa ja Sisu, sekä aina yhtä ihana Iita koikkeri. Alkupörhistelyn jälkeen teinipojille tehtiin hyvin selväksi että vastaavaa sikailua ei suvaita, joten pojat korjasivatkin asenteitaan oikein kivasti ja mahtuivat mainiosti samaan järveen uimaan poski poskea vasten. Harmitti ihan kamalasti kun kellään ei ollut kameraa mukana, oli niin hauskan näköistä kun kolme kelpietä ui kolmiomuodostelmassa kuin muuttolinnut kuunaan. Loppulenkistä leikitkin sopivat yhteen kun jätettiin kuumat tunteet viileään järveen. Taitavat olla aikamoisia uimareita koko Kauheen pesue ja hyvä niin, onhan se mahtavaa kuntoilua näin kesäkuumalla.

Eilen päästiin hakuilemaan kera Sisun, Nuuskun ja Rapsun, sekä Zorron ja Elenan. Sain neuvoksi alkaa pikkuhiljaa kasvattaa hakumatkaa Arvolle, joten tehtiin sitten muilta osin helpompi harjoitus. Otettiin kaksi ukkoa, ensimmäinen oli pakeneva haamu. Sinnehän se poika rynni suorinta tietä ahnehtimaan ruokaansa. Lisättiin uutena juttuna myös, että minä käyn hakemassa Arvon metsästä. Tähän astihan maalimies on kuljettanut Arvon takaisin keskilinjalle. Tämä osoittautuikin aika tunteita kuumentavaksi kun piti yrittää kulkea edes jollain tavoin järkevästi riuhtomatta hihnan jatkeena keskilinjalle. Arvon mielestä olisi voitu lähteä lennosta etsimään se toinenkin ukko. Harjoittelemme siis lisää itsehillintää.

Toinen ukko oli haamu ihan alueen takarajalla ison kaatuneen männyn takana. Arvo näki haamun, läksi kuin tykin suusta sitä kohti, mutta puunrungolle saapuessaan pysähtyi ja alkoi selvästi aprikoimaan että mitenkäs tästä puunrungosta selvitään, eihän meillä sellaisia olla koskaan harjoiteltu. Fiksu maalimies päästi pienen lisä-äänen jolloin kelpon päässä räjähti ja se kaahasi suorinta tietä maalimiehelle, puunrungoista viis. Tosi hieno onnistuminen siis saatiin ja opittiin taas monta uutta asiaa! Mahtava laji!

Twistii ja valssii, muttei tanssii

Ei se ihan tanssilta vielä näytä minun aksa, ellei norsumarssia sellaiseksi katsota, mutta eteenpäin ollaan menty isoja askelia silläkin marssilla. Tiistain pennuaksassa aiheena oli nimenomaisesti twisti ja hyvin me kuulkaas alottelijoiksi twistattiin! Aluksi harjoiteltiin vain yhdellä esteellä ja kun se sujui, siirryttiin tekemään putki-hyppy-putki harjoitusta. Hienosti meni! Olen alkanut pikkuhiljaa käsittää etten voi koko ajan silmä kovana seurata missä se teini kaahaa, vaan on pidettävä omasta kropastaan ja sijoittumisestaan huoli ja jos ne on kunnossa, koirakin tulee samaa rataa kuin minä, helppoa eikö!

Toisessa setissä aiheena oli keinu. Alkukesästä kaikille pennuille ehdollistettiin keinun ääntä, se ei ollut Arvon mielestä mitään erikoista. Nyt aloitettiin samalla tavalla, oltiin Arvon kanssa keinun vieressä kun sitä paukutettiin, ei mitään ongelmaa. Siispä siirryttiin harjoittelemaan keinun liikettä siten että keinun alastulo oli himpun verran ilmassa, alastulon alla pehmusteet ja pentu sai oma-aloitteisesti läpsätä keinun maahan. Arvoon ei moiset pikkuliikkeet tehneet vaikutusta vaan se läiski keinua minkä ehti, joten päätettiin hieman vaikeuttaa harjoitusta. Tällä kertaa pentu joutui oikeasti hyppäämään keinulle ja oman kroppansa painolla painamaan keinun alas. Ei mitään ongelmaa, se oli pikku hurjapään mielestä hurjan kivaa! Oikein mukavasti Arvo haki tasapainoakin eikä pitänyt kiirettä tulla keinulta pois.

Tänään käytiin Heidin ja Sisun kanssa hellepäivän aksoilla. Tein Arvolle kolme lyhyttä settiä. Ensimmäisessä keppejä, niitä kun on yksin turkasen hankala tehdä. Otettiin melko leveällä kujalla, tavoitteena vain muistutella että mitä se täysillä keppien välissä kaahaaminen on. Ensimmäisen toiston epeli rynni keppien vieressä, mutta seuraavat menikin jo tosi hienosti ja päästiin tekemään pari harjoitusta eri kulmistakin. TässäKIN tuntuu vaikeinta olevan ohjaajan jääminen kuin valettuna lattiaan koiran kauhoessa keppien välissä. Onneksi Heidi muistutti että seuraavassa toistossa sitten se oma liike mukaan.

Toisessa setissä halusin vinkkejä miten edetä kontakteissa. Arvolle alkaa olla selvää että siihen pysähdytään ja vilkaistaan maata, mutta en yhtään tiennyt miten jatkaa siitä eteen päin. Heidillä olikin hyvät vinkit jatkoharjoituksiin ja siihen miten saadaan Arvolle enemmän vauhtia kontaktille tuloon. Hyvin ne vinkit tepsikin ja hallista lähti lepäilemään paljon säpäkämpi kontaktin polkija.

Kolmas setti olikin sitten hauska valssiharjoitus. Radan pätkällä oli kaksi putkea joiden avulla pääsin heti hyödyntämään Arvon rakkautta niitä kohtaan. Arvo siis hakee putkeen kulmasta kuin kulmasta ja näin minä saan tärkeitä lisäsekunteja rynniä sinne valssipaikkaan. Huippuhienosti vedettiin, Arvo oli tosi hyvin kuulolla ja minä valssailin hiki päässä minkä ehdin eikä näin ollen tarvittu ylimääräisiä toistoja. Mahtavuutta! Näissäkin rataharjoituksissa minun täytyisi kuvitella itselleni yksi ylimääräinen este viimeisen esteen taakse etten lopettaisi juoksemista liian aikaisin.

Lopuksi käytettiin pentulat vielä uimassa, harmitti ettei sattunut oma uikkari mukaan, sen verran hikistä tuo helleaksa on. Arvelkaas miten mahtavalla paikalla tuo halli sijaitsee kun järvelle kävelee muutamassa minuutissa ja koirat saavat polskia ennen ja jälkeen treenin, kesätreenaajan pelastus.

Torstaina käytiin hakuilemassa.  Porukka oli sama kuin viimeksi, Sirkku ja Susu sekä Riitta, Zorro ja Elena. Kaikkien treenit meni ihan loistavasti. Arvolle otettiin kaksi ukkoa, molemmat valmiiksi piilossa. Arvo availi nenäänsä jo matkalla autolta keskilinjalle. Ruskea kirsu nuuskutteli taivasta kohti ja kirsun väpätys kertoi että nyt ollaan etsimässä haisuruokaa ja ihmisiä. Ensimmäinen ukko oli haamu ja sen luo Arvo rynnikin suorinta tietä. Koska haamu meni niin hienosti, päätettiin että toisen ukon saa hakea ihan itse. Ja wautsiwau miten Arvo haki! Ilman pienintäkään epäröintiä kävi hakemassa vainun ukosta ja löysi maalimiehen. Ihan mieletön fiilis! Minä olen niin myyty tähän lajiin! Lopuksi Arvo, Zorro ja Elena pääsivät metsään kaahailemaan ja minä söin mustikoita, kyllä oli mukavaa. 

I rule!

Vihdoin, vihdoin, vihdoin sain päivitettyä bannerikuvan! Ihan itse! Minähän en omista kunnollista kameraa, joten kuvat tuppaavat olemaan luvattoman huonoja sekä laadultaan, että kuvakulmiltaan, valotuksiltaan ja herra tietää mitä vielä. Mainittakoon nyt että vasemman yläkulman ja oikean alakulman kuvat on ottanut Titta Mahonen, loput räpellykset ovat minun puhelimeni aikaan saannoksia. Siksi piti käyttää kaksi tuntia elämästään että sain niihin tuollaisen hienon käsittelyn, jotta näyttäisivät edes siedettäviltä. Phuuuh, sanon minä. Puolentoista tunnin kohdalla mietin vakavasti lähteväni vapaaopistoon kuvankäsittely-kurssille vaikkei minulla sellaiseen aikaa olisikaan. Kivi vierähti sydämeltä, blogi on nyt Arvon näköinen ja pikkupoika pääsee vihdoin lenkille. Adios!

Treeniviikko kesäilmassa!

Tiistaina pidettiin erilainen agilitytunti ja lähdettiin luokkaretkelle Villa Taivaannastaan. Tarjolla oli ihan mieletön, suuri nurmikenttä ja mahtava treeni-ilma sekä luonnollisestikin hyvä treeniseura. Tehtiin pennuille ensimmäiset ratatreenit! Molempiin setteihin rakenneltiin erilaiset kiemurat ja kyllä me niihin kiemuroihin eksyttiinkin. Ei ihan vielä irtoa tällaiselta jäykältä aloittelijalta ratatreeni. Arvo sen sijaan olisi radan suorittanutkin jos ohjaajana olisi ollut pikkuisen kokeempi kartturi. Se on niin nopea! Noh, positiivista on se, että kun tuohon rasvattuun salamaan löydän käyttöohjeet niin sen jälkeen ehdin ohjaamaan koiran kuin koiran. Toinen positiivinen huomio oli että Arvo löytää putken suun ihan mistä kulmasta vain. Radoilla oli täysin pimeitä putkikulmia ja sinne se koltiainen vaan etsiytyi, eikä ole tarvetta mennä lähelle ohjaamaan. Tästä pidetään nyt kiinni ja tätä opettelen käyttämään hyväkseni. Saan äärimmäisen tarpeellisia lisäsekunteja edetä itse radalla kun koiraa ei tarvitse saattaa putkeen.

Lauantaina käytiin toisella hakuilun oppitunnilla Selkiellä ja innostuttiinkin taas ihan tosissaan lajista. Seuralaisina meillä oli tällä kertaa Riitta Zorron ja Elenan kanssa, sekä Sirkku ja Susu. Koska maalimiehet olivat Arvolle uusia tuttavuuksia, tehtiin Arvon ensimmäinen setti samalla tavalla kuin aiemmissa treeneissä, yksi ukko kerrallaan näkölähtönä metsään ruokapurkki mukanaan. Pikkupoika oli niin ihanan tosissaan "töissä" ja kaahasi täysillä maalimiehelle, söi haisuruokansa ja malttoi tosi hienosti tulla maalimiesten mukana takaisin keskilinjalle.

Seuraavaksi metsään pääsi kokeneita hakukonkareita, joille oli tosi mukava olla maalimiehenä. Mikäs sen parempaa kuin pistää pyllylleen piiloon mättään taakse ja syödä mustikoita, hipihiljaa tottakai.  

Toisessa setissä uskallettiin jo vähän vaikeuttaa harjoitusta Arvolle. Maalimies olikin metsässä valmiina meidän tullessa keskilinjaa lähetyskohtaan. Ensimmäisen maalimiehen Arvo näki puun takana ja juoksi innoissaan purkkiruuan kiilu silmissään löydökselle. Tässä vaiheessa toinen maalimies lähti piiloon keskilinjan toiselle puolen. Otin Arvolle lähetyksen toiselle maalimiehelle siis sokkona mutta voi tuota Hinkun poikaa kun se otti välittömästi upean ilmavainun ja meni suorinta tietä maalimiehelle! Ihan mieletön suoritus! Arvo oli suorituksestaan itsekin niin tohkeissaan että sai palkan syönnin jälkeen hirmuisen hepulin ja karautteli innostustaan pois pitkin mustikkamättäitä. Hienosti maalimies kuitenkin sai Arvon jälleen kutsuttua luokseen ja tulivat yksissä tuumin takaisin keskilinjalle. Pienen pojan naama oli kuin hangon keksi koko matkan autolle, taidettiin lyödä lisää pökköä pesään hakuinnostukseen.

Sunnuntaina Arvolla alkoikin vuorokauden mittainen aktiiviloma, kun se meni hoitoon Katjalle äitikoiran ja tätikoiran tiukkaan valvontaan. Koti-ikävä ei onneksi ollut vaivannut, lenkkeily, rallailu ja uiminen olivat pitäneet siitä huolen. Tulin muutama tunti sitten reissusta ja siitä asti tässä residenssissä on ollut hyyyvin hiljaista. Arvopojan ketarat on niin kohti kattoa, että lenkkeilyä ei sille tarvitse tänään enää ehdotella. Kuviokellutaan tämä ilta ja kerätään voimia huomista agilitya varten.

Hapuilun alkeet ja metsäretki

Jopas on vierähtänyt aikaa viime postauksesta, ei ole riittänyt aika ja mielenkiinto blogin pitoon. Aloin itse(kin) kyllästyä postauksiini jotka toistivat itseään.

Jotain on touhuttu hiljaiselon aikaan, vähän reeniäkin on tehty mutta lähinnä vain humputeltu. Viikko on lomailtu, kolme viikkoa vielä lomaa edessä, joten voinen luvata että villieläimenä elely jatkuu eikä tasokkaista ja eteenpäin vievistä reeneistä voi puhuakaan tässä residenssissä.

Männä viikonloppu oli huisin hauska. Lauantaina päästiin tolleriporukan vanavedessä tutustumaan hakuun. Tosin tolleriporukka koostuu nykymuodossaan puoliksi tollereista ja puoliksi sekalaisesta joukosta eri rotuisia hakuilijoita, joten hyvin soinnuttiin väreihin. Mukana oli sisko Sisu kämppistensä Nuuskun ja Rapsun kera, sekä Topi ja Viiru. Arvolle otettiin tosi helppo alkusytyttely. Yksi ukko kerrallaan näkölähtönä keskilinjalta metsään. Arvo oli välittömästi juonessa mukana, juoksi tukka putkella ukolle, ahnehti kissanruokapalkkansa ja malttoi tulla maalimiehen seurassa poiskin kunhan maalimies muisti lappaa jauhelihaa kelpopojan kitaan. Otettiin heti perään toinen ukko ja yhtä innokkaasti meni senkin luo. Arvolle tehtiin vielä tauon jälkeen toinen setti samaa hieman pidemmillä matkoilla, että saadaan sytytettyä pentu kunnolla maalimiehiin ja voi että me sytyttiin molemmat! Minä lajin hauskuuteen ja vauhtiin vaikka olihan ne maalimiehetkin mukavia, Arvo kissanruokaan, maalimiehiin ja vauhtiin. Mikä voisi pikkukoirasta ollakaan hauskempaa kuin juosta täysillä metsässä, syödä kissanruokaa ja nuoleksia ihmisiä! Vaikka tiedostankin että haku ei tällaista humputtelua pidemmän päälle olekaan, aloin miettiä olisiko tämä sittenkin meille sopivampi laji kuin jälki...Treenin jälkeen käytiin vielä lenkillä Sisun, Rapsun ja Nuuskun kanssa ja kyllä vain oli sisaruksilla mukavaa painia ja rellestää.

Eilen sunnuntaina lähdettiin kauan odotetulle päivävaellukselle Lieksaan. Ah sitä autuutta kun ympärillä on vain hiljaisuutta ja luontoa. Sää oli mitä mahtavin retkeilyyn, noin 15 astetta lämmintä ja täysin pilvinen taivas. Pieni ajoittainen tihkusadekaan ei haitannut kun varusteet oli oikeat. Hienosti Arvokin jaksoi ensimmäisen päiväretkensä taivaltaa ja suunnitelmissa onkin jo seuraava retki jonnekin yhtä ihanaan paikkaan. Kuvat ovat laadultaan kammottavia, pahoittelen.

Retkellä tein huomion että Salomonin vaelluskenkieni gore-kalvo alkaa olla mennyttä kalua, joten uusien kenkien hankinta on edessä pikimmiten. Koskapa noissa tekstiilipintaisissa vaelluskengissä ei tuo vedenpitävyys näköjään ole pitkäikäistä, haussa olisi seuraavaksi suht kevyet, ei liian jäykät, nahkaiset vaelluskenkäset. Jos jollain on hyviä ehdotuksia niin otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan, shoppailu kun ei kuulu intohimoihini.

Patoamista ja tunnetiloja

Leikkikoulun ja hyvien yöunien jälkeen ajeltiin aamulla Jakokoskelle Riikka Iivanaisen koulutuksen toiseen osioon, tottiksiin. Jokainen sai päättää itse, mihin osa-alueisiin tahtoi apua. Koska Arvo on kokonaiset 5kk vanha, meillä ei vielä kokonaisia liikkeitä ole eikä seuraamisesta voi vielä puhua kolmea askelta enempää. Tämähän tarkoittaa myöskin sitä että meillä ei (vielä) ole koulutuksellisia ongelmia joihin oltaisiin tarvittu erityisapua, joten päätin kysyä apua patoamisen opettamiseen sekä seuraamisen/perusasennon jalostamiseen.

Treenit pidettiin koulun kentällä, jonne tuoksahti maalaismaisesti lehmänpee, muuten kenttä oli mukava ja rauhallinen. Siitäkin huolimatta Arvolla oli pieniä vaikeuksia keskittyä. Ihmettelin tätä suuresti, koska yleensä nappulasta ei juurikaan huomaa vaikka treenattaisi uudella kentällä. Kunnianhimoinen suunnitelmani lähteä tekemään hommia samaan tapaan kuin kotikentillä ei oikein tuottanut tulosta. Riikan neuvoilla saatiin kuitenkin tosi hyviä onnistumisia ja jälleen kerran minulle huomautettiin että minun pitäisi innostaa koiraa enemmän. Miten minä voinkin olla niin flegu välillä! Ei mikään ihme että koira tekee lelun kanssa kunniakierroksia ja käy moikkailemassa treeniryhmän kun minusta ei innostajaksi ole.

Tunnetiloista puhuttiin tosi paljon, jokaisen koiran kohdalla. Juuri tämän takia kannatti koulutukseen tulla, missään aiemmin en ole törmännyt kouluttajaan, joka näin selkeästi kertoo sekä myös demonstroi omilla koirillaan mitä eri tunnetilat tarkoittavat, kuinka hurjan nopeasti niiden täytyy muuttua ja kuinka hyvin itsensä ja omat tunnetilansa on pidettävä kurissa, koska vain siten saa koiran onnistumaan ja oikea tunnetila on avain vietikkääseen tekemiseen ja kestäviin suorituksiin. Myös Riikan selkärankaan asti hiottu kropanhallinta oli hienoa katsottavaa. Riikka tosin on mali-ihminen, joten nopeutta on löydyttäväkin.

Patoamisen harjoittelu avautui minulle ihan uudella tavalla. Arvolle harjoitukset tehtiin kokonaan ruualla, koska lelupalkka ei ole vielä niin hurjan tavoiteltava ja ruualla saadaan tekemiseen tarkkuutta. Juuri tässä harjoituksessa oman tunnetilan nopea säätely on tärkeää. En ole ikinä saanut itse Arvoa saalistamaan ruokaa niin hanakasti ja haluamaan niin kovasti yhtä pientä herkkupalaa kuin Riikka tänään sai. Sain myös hyviä vinkkejä palkkaukseen. Minähän olen tietämättäni aina vain antanut palkan suoraan koiralle, suorastaan tyrkännyt palkan koiran kitaan. Oli kiva huomata että koira syttyy sata kertaa enemmän kun se saa saalistaa palkkansa.

Sain koulutuksesta irti hurjan paljon ja toivon että muistan käyttää kaikki vinkit hyväkseni. Myös Arvo ja muut kurssin koirat tykästyivät Riikkaan, hän on yksi niistä ihmisistä joka saa innostettua koiran kuin koiran tekemään hommia kanssaan. Suosittelen kovasti Iivanaisen Riikan koulutuksia, menkää ihmiset vaikka kuunteluoppilaaksi, siitä saa hurjasti ideoita ja ahaa-elämyksiä jos koiran päänsisäinen elämä vähääkään kiinnostaa.

Kiireinen Arvo

Arvolla on ollut tällä viikolla huisketta ja hulinaa ihan liiaksi asti. Keväällä ilmoitin meidät kaikkeen mahdolliseen koska koulutuksiin on kova tunku ja ajattelin ettei mahduta kaikkiin. Noh, mahduttiinpa kuitenkin.

Aksa luistaa, siitä ei voi kun tykätä. Huomaan että mitä enemmän tutustun Arvoon ja sen luonteeseen, sen paremmin me pelataan agilityharjoituksissa yhteen ja nykyään ihan odotan hallille pääsyä. Toki iso tekijä tässäkin on ohjaajamme Katja, syy miksi loikkasin toiseen yhdistykseen agilitya aloittelemaan. Katja tuntee kelpiet ja niiden vinksaukset ja Arvon kasvattajana osaa sekä uskaltaa sanoa mikä mättää ja mitä tehdään paremmin. On se vaan niin pätevä täti meitä opettamaan.

Tiistaina agilityssa harjoiteltiin ensimmäisessä setissä takaakiertoja lelupalkalla. Toimi meillä yllättävän hyvin ja oli kivaa. Kotiläksynä tästä harjoituksesta täytyy opetella heittämään lelu nopeammin, ei ole hyötyä viskoa lelua sinne missä koiran pitäisi olla, jos koira on jo sekunti sitten kääntynyt tulemaan minua kohti. Toinen kotiläksy on se ikuinen kuollut lelu, ei vaan vielä olla sytytty siihen. Nyt Arvolla alkaa olla siihen jo opittu ketju: lelu kuolee, Arvo ryysää sen luo ja alkaa tuijottamaan lelua. Samalla se kyylää sivusilmällä minun kättä joka lähestyy lelua "iiiiik, sieltä se käsi tulee, jännittävää!" ja heti kun käsi koskee lelua, tekee koira saalistymäyksen tassuillaan. Huoh. Aletaan siis harjoitukset alusta ja nyt täytyy olla tarkkana etten auta sitä yhtään, itse saa hoksata.

Toinen setti sisälsi puomin kokonaisena ja takaperin ketjutettuna sekä totuttelua keinun ääneen ja liikkeeseen. Puomi oli Arvosta supersiisti, sai vaan kaahata täysillä alusta loppuun. Tykkään tuosta asenteesta ettei mietitä turhia vaan annetaan mennä täysillä. Täytyy vaan olla tarkkana ettei loukkaantumisriski kasva. Puomin jälkeen mentiin keinun viereen syömään herkkuja samalla kun Katja paukutti keinua, ensin pehmusteen kanssa, lopuksi ilman pehmustetta. Ei vaikutusta, herkut maistui eikä kertaakaan tainnut edes vilkaista koko keinua, hieno poika. Viimeisenä silauksena asetettiin koira seisomaan keinun kontaktille, minä pidin valjaista kiinni ja syötin herkkuja samalla kun Katja heijasi keinua ylös-alas. Hyvin haki tasapainoa eikä käynyt istumaan ja jälleen kerran herkut maistui, on se epeli.

Keskiviikkona oli maastopäivä. Kunnianhimoinen ryhmänvetäjämme oli suunnitellut meille kaikki osa-alueet samalle illalle, siis tottis, esineruutu ja jälki. Ensin tottis, otin vähän fiilistä ja aloin (yritin) rakentaa viettiä tekemiseen ja sain hyvät vinkit patoamisen opettamiseen. Tosin ensimmäisellä kokeilulla en huomaa Arvossa mitään patoamisen merkkejä, ihan niinkuin se vuotaisi kaiken korvista pihalle ollakseen maltillinen ja kiltti koira. Harjoitellaan lisää.

Seuraavaksi maastoon ja esineruutuun. Siellä se tapahtui taas. Se täysi stoppi ja apatia koirassa. Välittömästi kun vein sen tieltä metsän puolelle, siis ruutuun, koira lopetti kaiken toiminnan, ei syönyt, ei leikkinyt, ei edes katsonut esinettä. Nyt voin sanoa että kaikkemme yritettiin, kahteen kertaan. Juttelin tästä kasvattajan sekä parin pk-harrastajan kanssa ja kaikki ovat samaa mieltä, siellä on sattunut jotain aiemmin. Mutta mitä?! Ensimmäinen esineruutu oli hieno ja hyvä ja koira oli hyvällä fiiliksellä ja toimi, sitten tuli nämä. En ymmärrä. En näe enää mitään järkeä viedä koiraa esineruutuun ennen kuin se osaa siellä jotain. Siispä rakennan sille kaikki osa-alueet kotona kuntoon ja siirrän ne sitten metsään. Voi olla ettei sinne metsään päästä tänä kesänä enää ollenkaan mutta olkoon sitten niin, mikäs kiire meillä on.

Jälki sen sijaan Arvolla meni hienosti, kuten aina. Jäljestäminen, nimenomaan tarkka ja rauhallinen jäljestäminen, tulee sille niin luonnostaan että työskentelyä on mukava seurata sieltä peräosastolta. Tämäkin tukee väitettä, että juurikin esineruudussa on sattunut jotain, koska samassa metsässä samalla tunnilla koira pystyy suorittamaan jäljen innoissaan ja on täysin toimintakykyinen. Ajetaan siis pelkästään jälkeä ja jätetään esineruudut hetkeksi muille.

Torstain tokoilut onkin meillä oikein taltioituna! Sisu-siskon perheessä on todettu nenäpunkkiepäily, joten Heidi tuli tokoille kuunteluoppilaaksi ja pikkupiruna salakavalasti kuvasi meidän harjoitukset. Hyvä että kuvasi koska mehän vedetään aika hyvin! Video löytyy täältä. Tokohan on Arvon leipälaji, ihan siksi että se on ainoa lajeistamme jota minä osaan viedä eteenpäin itsenäisesti. Tokokouluun pikkuArvo meneekin tukka kammattuna, rusetti kaulassa ja reppu suorassa kuten kunnon ekaluokkalaisen kuuluu. Se veisi opelle omenankin jos vain antaisin varastaa sellaisen pöydältä. Ehkä pitäisi joskus höllätä sen verran, kyllä Susanna olisi omenansa ansainnut, niin hyvin meitä luotsataan.

Tänään perjantaina päästiin Iivanaisen Riikan leikkikouluun ja olipa kivaa! Lyhyessä teoriaosuudessa käytiin läpi erilaisia leikkivariaatioita ja Riikka kertoi omista tekniikoistaan ja koiristaan. Sitten yksi kerrallaan leikkimään. Koulutus järjestettiin urheilukentällä jossa pelasi kolme eri joukkoa jalkapalloa hyvinkin lähellä meitä. Aivan kentän vierestä kulki myös frisbeegolfrata, josta saimme muutaman harhaheiton jalkojemme juureen. Häiriötä siis riitti enemmän kuin tarpeeksi. Silti kaikki koirat toimivat loistavasti eikä kukaan haikaillut suuhunsa lentävää frisbeetä tai jalkapalloa saatikka lukuisia pelaajia. Arvo leikkii hienosti ja me leikitään jo aika kivasti yhdessä. Ainoat kompastuskivet onkin jo nämä tunnetut, lelun kanssa lällättäminen ja kuolleen lelun mielenkiinnottomuus. Saatiin kivoja vinkkejä meidän leikkimiseen ja heittäydyin täysin rinnoin mukaan ja makasin hiekkakentällä selälläni hihkuen siinä toivossa että koira tuo lelun minulle. Toi se melkein, se riittäköön tältä erää.

Huomenna jatketaan Iivanaisen Riikan opissa heti aamusta tottiksen merkeissä, ai että tulee kivaa vaikka vesisadetta onkin luvassa.

Maakuntamatkailua

Tänään oli huisin hauska ja odotettu iltapäivä kun ajelimme Heidin ja Sisun kanssa Outokumpuun koirakahvila Kuppi & Tassuun vierailemaan. Ensin ryysättiin karmit kaulassa kahvion kellarikerroksessa olevaan eläintarvikeliike Kippurahäntään. Siellä Arvo valitsi itselleen mojovan siansaparon ostettavaksi heti kun silmä vältti. Lisäksi ostettiin iso rasiallinen kuivattuja kuoreita, ne kun maistuivat pentujen mielestä ihanilta kaupan pitäjän niitä tarjoillessa.

Päivä oli niin lämmin että päätettin juoda limut ja syödä maukkaat vuohenjuusto-pinaattipiirakat ulkona terassilla. Ja koska kyseessä tosiaan on koirakahvio, oli karvaisille ystäville vitriini pullollaan erilaisia omia leivoksia. Niistä valittiin pennuille tassumuffinssit nautittavaksi. Hyvin tekivät kauppansa ja jälkiruuaksi saivat nauttia vielä juuri ostetut siansaparotkin.

Terassilta matka jatkui Vanhalle kaivokselle, harmi etten tajunnut sieltä ottaa kuvia. Käveltiin riippusiltaa ja katseltiin rakennuksia. Pennut saivat myös pitää iltapäiväpainit kaivoksen takana. Kotimatka oli unelias ja veikkaan että kelpopoikaa ei tarvitse erikseen lenkille enää viedä.

Lämpimän päivän nautinnot, vuohenjuusto-pinaattipiirakka ja limu

Kieli poskella maltetaan odottaa

Ihana tuoksu tulvii kirsun onkaloihin

Nenähommia ja kalenterin tyhjennystä

Helatorstaina sain ylläripuhelun ja sen seurauksena paikan Arvolle kahdeksi päiväksi peltojälkiryhmään. Ryhmästä oli sen verran porukkaa poissa että mahduttiin vierailemaan ja vaikka treeneihin tulikin äkkilähtö ja satoi kaatamalla vettä, otin paikan enemmän kuin mielelläni vastaan. Peltojälki on juurikin se, mitä me tällä hetkellä tarvitaan.

Torstaina poljin Arvolle noin 20m jäljen, herkkuja tosi tiheään ja kissanruoka-ateria lopussa. Täytyypä olla tyytyväinen pikku-ukon nokkaan ja keskittymiseen. Arvo aloitti jäljestyksen jo ennakkoon, ajoi siis minun jäljen aloitukseen kävelemän reitin. Siitä suoraan nokkaa nostamatta paalulle ja matkaan. Viereisellä pellolla asustaa noin kymmenen äänekästä joutsenta, mutta ne ei Arvoa kiinnostaneet, kerran niitä vilkaisi ja jatkoi jäljen ajoa. Vinkiksi sain olla hengittämättä koiran niskaan ja antaa sille työrauha, sekä loppupalkka jätetään kokonaan pois rynnimisen ehkäisemiseksi. Eihän se vielä rynni, mutta näin se ei sitä ala koskaan myöskään tehdä. Myös askelta voidaan  lähteä pidentämään. Näillä eväillä seuraavaan iltaan.

Perjantain jälki oli hyvin samanlainen kuin torstain, lyhyt ja paljon herkkuja, tosin askel oli pidempi. Höpöttelin koiralle liikaa ja annoin sille vähän liikaakin tilaa. Liika siima johti siihen että Arvo lähti harhailemaan turhan kauas kun eksyi jäljeltä. Kokonaisuutena perjantain suoritus oli paljon rauhattomampi vaikkakin työosiot koira teki edelleen rauhassa ja hyvin. Silloin kun Arvo on jäljen päällä, se todellakin on keskittynyt ja tekee rauhallista jälkeä mutta heti jos se harhaantuu tuulen mukana jäljen päältä, alkaa sähellys. Kokemusta lisää ja paljon jälkiä alle niin tämäkin korjaantuu.

Lauantaina tein aikaisin aamulla vielä yhden jäljen jossa myös huomasi etten valmistellut koiraa sille kovinkaan hyvin. Päästin koiran paahtamaan paalun ohi höyryjunan lailla ja sehän pyyhkäisi heti jäljen yli. Otettiin kokonaan uusi lähtö ja onnistui paremmin. Täytyy siis muistaa että jäljelle ei ole mitään kiirettä, täytyy säätää koiran mielentila ensin rauhassa oikeaksi. Arvo saikin lepäillä koko lauantain kun itse olin talkoilemassa yhdistyksen tokokokeissa jossa alokasluokan taso oli aivan jäätävä. Paikkamakuussa yksikään koira ei noussut edes istumaan. Todella toivon että tämä olisi tuleva suuntaus tokon alokasluokassa. Tällä hetkellähän on enemmän kuin tavallista että sieltä koira tai kaks irtoaa paikaltaan ja pahimmassa tapauksessa pilaa muiden suorituksen. Mielestäni kokeeseen mennään hakemaan sitä ykköstulosta, ei "kokeilemaan" että josko sieltä joku tulos irtoaisi, mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni. Tosin lähivuosina tulevat sääntömuutokset saattavat viedä tätäkin lajia äkkiä huonompaan suuntaan, nähtäväksi jää.

Nykyään jokaisella yhdistyksellä on jonkunlainen velvoite osallistua yhdistyksen toimintaan vastineeksi treenipaikasta. Toisilla velvoite on lähes nimellinen, toisilla taas todella vaativa ja aikaa vievä. Kolmeen yhdistykseen kuuluvana, joudun nyt todella miettimään mihin tänä kesänä aikani laitan. Arvon kalenterissa on useampia kursseja ja ohjattuja treenejä meille kertyy 3-4/vko. Viikonloput meneekin sitten joko talkoissa tai viikonloppukoulutuksissa, joita meillä myös löytyy kalenterista pari. Arvon vapaapäivät on aika kortilla, siis sellaiset vapaapäivät jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Näitä pitäisi pyrkiä lisäämään ja ainoa keino siihen on luopua jostain. Lisäksi noiden ohjattujen treenien paljouden vuoksi meidän kotitreenit ovat aivan olemattomia. Ei vaan ole aikaa jos meinaa koiralle niitä vapaapäiviäkin antaa. Homman vaikeutta lisää se, että lajeja meillä on kolme ja minulla alkaa olla hankaluuksia muistaa mitä piti treenata ja kehittää ja milloin. Tähän täytyisi tehdä kunnon suunnitelma ja laittaa kalenteri uusiksi, koiran taitotaso ei vaan etene pelkillä ohjatuilla treeneillä, kotonakin on tehtävä edes jotain. Siispä mietintämyssy päähän ja suttuinen kalenteri kouraan.

Huippuuhienoomahtavaa aksaa!

Kävin itseni kanssa asennekeskustelun tässä äskettäin ja sen seurauksena agility kulkee, jihii! En turhautunut kertaakaan, en kiirehtinyt, enkä pelännyt epäonnistumista. Ja koirahan kulki kuin ajatus. Aiheena meillä oli tällä kertaa takaaleikkaukset, irtoaminen ja kontakteihin haettiin ensimmäiset kosketukset.

Illan jännittävin hetki oli kun kouluttajamme Katja, joka on siis Arvon kasvattaja, antoi Arvon Hinku-äidin meidän kurssilaisräpelöiden käsiin, että saamme jokainen kertaalleen kokeilla tuon alla olevan kuvion osaavalla koiralla. Voin kertoa ettei oo mikään lähteny niin kovaa lapasesta kuin äiti-koira. Eihän tällainen aloittelija ehtinyt kissaa sanoa kun olin ohjannut koiran tupeloinnillani sekunnissa ties minne. Hirmu hyvä kokemus, nytpä tiedän mitkä paukut minulla on kotona kasvamassa. Olenhan minä nähnyt Hinkun ennenkin aksaamassa, mutta Katjan osaavissa käsissä näiden kahden liitely sujuu kuin tanssi ja Katja saa kaiken näyttämään todella helpolta. 

Ensimmäinen treenisetti aloitettiin harjoittelemalla suoraan juoksua palleroilla 2-3. Kun se sujui, yhdistettiin siihen putki, siis 1-3. Nämä valmiilla namipalkalla. Sitten kun sekin meni kuin vettä vain, liitettiin viimeinenkin hyppy joukkoon siirtämällä namikippoa hieman kolmoshypyn siivekkeen taakse ja siitä vielä lelupalkalle neloshypyn kautta. Näin saatiin istutettua takaaleikkauksen taimi pikkupojan päähän. Luonnollisestikin tehtiin sama juttu myös toiseen suuntaan (tummat pallerot). Arvo oli ihan hirveen pätevä! Uskaliaasti päätin palkata pennun lelulla tuon nelos esteen jälkeen vaikka Arvon puruote on edelleen tosi huono hampaiden vaihtumisen jälkeen. Saatiin kuitenkin ihan kivaa peliä aikaan, vaikkakin minä joudun vielä huhkimaan hiki päässä että saan koiran raivolla leikkimään. Lisää reeniä siis tähänkin.

Toisessa setissä lähdettiin hakemaan kontaktille ajatusta. Päätin lähteä liikkeelle kosketusalustan kanssa, koska se on meillä aika vahva. Arvo tarjosikin kosketusalustaa niin hyvin, että laitettiin se suoraan harjoittelemaan pöytää vasten laitettua puomin alastuloa ja se oli ihan jäätävän hyvä! Jätetään tämäkin pariksi viikoksi muhimaan takaraivoon ja kaivellaan se sieltä sitten uuteen testiin.

Tämän illan tottistreeneissä haettiin taas fiilistä ja kokeiltiin hyppyä. Tottisleikissä samat huomiot kuin muuallakin, vahvistetaan vahvistetaan. Nyt otan oikeasti kotiläksyt ulos aksarepusta ja alan tekemään haltuunottoja ja kuolleeseen leluun tarttumista. Olen harjoitellut niitä hävettävän vähän ottaen huomioon että Arvo ei lähtökohtaisesti ole vahva leikkijä. Tai sitten omistaja ei ole lähtökohtaisesti vahva leikkijä. Harjoitusta kuitenkin kaivataan.

Loppuun kuvia menninkäisten metsäretkestä jossa oli mukana sisko Sisu, pikkinen spanieli Aikku ja aina ihana Iita koikkeri omistajineen. Meno ryteikössä oli sen verran villiä että Arvon korvanlehti koki kovia ja nykyään sitä komistaa katu-uskottava lovi, josta kaikki muut pikkupojat olisivat kateellisia. Repeämä on niin pieni, ettei se varmastikaan näy enää aikuisena, eikä se menoa haittaa muutenkaan. Rapatessa roiskuu!

Sisu ja täpärä puun väistö

Iita porhaltaa kelposeuraan

Sisaruspyllyt

Kauhukaksoset nauraa Iitan hännälle

Tytöt Sisu, Aikku ja Iita katselee veden pintaa

Jälkihommia

Arvon sarja "elämäni ensimmäinen" sai jatkoa kun eilen aamulla käytiin polkemassa ensimmäinen makkarajälki nurmikolle. Jäljellä ei ollut kylläkään makkaraa vaan Natural Menua, niihin kun ei muurahaiset tartu. Lisäksi jäljen päässä odotti aamuruoka. Jälki oli lyhyt, muutaman kymmenen metriä ja ruokaa tosi tiheään. Suoritus oli taattua Arvo-laatua. Arvohan on hyvin suorasukainen jätkä, sille pitää tällaiset hienoudet vääntää aluksi rautalangasta. Ensimmäisillä metreillä koira söi herkun, nosti pään ylös ja alkoi katsella maisemia. Piti useampaan otteeseen näyttää jälki uudelleen että pentu tajusi niitä herkkuja löytyvän vaikka kuin paljon lisää kunhan viitsii laittaa töppöstä toisen eteen. Itse jäljestys oli todella rauhallista. Toki muutamia herkkuja loikattiin yli mutta silti meno oli suhteellisen tarkkaa.

Kotiläksyksi saatiin jäljen tekoa muutaman päivän kuureissa, kolmena päivänä peräkkäin jälki, sitten kaksi päivää taukoa. Tämä ihan siitä syystä että Arvo on helposti passivoituva koira ja tosiaan uusien asioiden harjoittelu sen kanssa ei aina tule itsestään, vaan sitä on autettava alkuun.

Tänä aamuna vuorossa oli siis jälki nro 2. Heti parempi. Näytin jäljen alun ja penneli läksi kyselemättä etenemään. Kerran harhautui jäljeltä, jolloin stoppasin ja näytin jäljen uudelleen. Jatkossa aion kokeilla passivoitua itse jos koira harhautuu jäljeltä. Tosin Arvon tapauksessa seurauksena voi olla pitkääkin pidempi tuumailu ja lopuksi se istuu alas tuumailemaan lisää. Tällaista on siis sen passivoituminen tilanteissa. Ja tämähän ei ole opittua käytöstä vaan ihan koiran perusluonteessa, se on ollut samanlainen aina. Toki yritän opettamalla saada koiraa aktiivisemmaksi. Uskon että se onnistuu iän ja kokemuksen myötä, mutta tiedostan ettei Arvosta koskaan tule koiraa joka aktiivisesti tarjoaa vaihtoehtoja. Aluksi tämä ominaisuus turhautti minua älyttömän paljon, olihan edellinen koirani todella aktiivinen tarjoaja ja huikea ongelman ratkaisija joka tilanteessa. Nyt suhtaudun asiaan jo huumorilla ja teen uusien asioiden opettelusta Arvon tasoista, enkä yritäkään aloittaa Lunan asettamalta riman korkeudelta.

Huomenaamuna jälki nro 3 ajetaankin jo ennen kukon laulua, koska arki koittaa ja töihinkin on mentävä heti aamusta. Onneksi suotuisa maasto löytyy vain parin minuutin kävelymatkan päästä. Mitäpä sitä ei harrastuksen eteen tekisi.

Työehtosopimus uusiksi

Tällä viikolla on reenattu aika paljon ja tänään sain Arvolta muistutuksen, että hän ei ole saanut pitää kaikkia lakisääteisiä lomapäiviään. Näin ollen lyhyiden ja yksipuolisten yt-neuvotteluiden jälkeen, hän aloitti istumalakon esineruudussa. Luonnollisesti myös illalle suunnitellut tottikset kuuluvat lakon piiriin ja niitä ei edes lähdetty yrittämään.

Palataan kuitenkin hetkeksi torstaihin, joka oli tokopäivä. Jälleen kerran mahtitokot. Minä niin tykkään tuosta meidän kurssin vetäjästä. Ensimmäisessä setissä oltiin kaikki kerralla hallissa häiriön lisäämiseksi. Tehtävänä harjoitella stoppeja ja hyppyä. Stopit on Arvolla hirmu hienosti alulla, päästään jo useamman metrin välimatkoihin. Jatkossa vaan lisää välimatkaa ja ollaan tarkkana ettei vauhti hidastu. Stoppien jälkeen hyppelemään. Kyllä vain sain pistää hippulat vinkumaan että ehdin palkkaamaan koiran esteen taakse. Arvo-salama on niin nopea käänteissään että täytyy ihan juoksuksi laittaa tokossakin. Hienosti saatiin kuitenkin hyppy alulle. Koira hyppää mielellään, kertaakaan sillä ei käynyt mielessä kiertää estettä. Nyt vain nopeutta palkkaukseen niin pikku-ukko saa malttia sinne esteen taakse jäämiseen.

Toisen setin aiheena oli ruutu. Tällä kertaa yksi koira kerrallaan hallissa. Arvo oli hauska. Mennä lätysteli hirmuista kyytiä ruutuun ja koska olin liian hidas naksuni kanssa, lätysteli pentukoira ruudusta yli naksautuksen toivossa. Se olisi varmaan jatkanut iloista matkaansa monta metriä ruudun jälkeenkin ellen olisi kutsunut sitä takaisin. Tällaisia toistoja tehtiin muutama, kunnes sain itseäni niskasta kiinni ja keskityin naksutteluun ja palkkaamiseen enemmän kuin nauramaan koirani hauskuudelle. Jep, ruutu tuli kuitenkin esiteltyä Arvolle ja tiedän että seuraavalla kerralla kun sitä treenataan, se onnistuu. Loppuun otettiin vielä kaikki koirat halliin riviin luoksepäästävyyden harjoitteluun. Syötin Arvolle herkkuja liukuhihnalta että pikkupylly malttoi pysyä maassa ihanan Susannan tarkastaessa hampaat. Tokojen jälkeen Arvo pääsi telmimään Sisu-siskon kanssa, aina yhtä hauskaa. Arvo jätti siskon turkkiin viimeisen kulmahampaansa, jokohan ne olisi kaikki vaihtuneet.

Tänään sitten matkattiin Pärnälle maastoon, tavoitteena se esineruutu ja tottikset. Ajattelin että vaikeutetaan hieman Arvon harjoitusta, se kun jo selvästikin tajuaa mistä esineruudussa on kyse. Harjoituksena pienempi ja huomaamattomampi esine sekä odotetaan että esineen heittäjä ehtii alueelta pois. Arvo tuli normaalilla nelivedolla alueelle ja katsoi tarkkaavaisesti kun esine heitettiin. Heti sen jälkeen koiran mielenkiinto lässähti kuin lehmän häntä. Yritin leikittää sitä esineellä ja lelulla, ei mitään vaikutusta, ei lähtenyt edes leikkiin. Ei ollut vaihtoehtoja, nappasin koiran kainaloon ja vein autoon. Kun kaikki muut koirat olivat tehneet kierroksen, otettiin Arvo uudelleen alueelle, koska tässä vaiheessa ajateltiin että kyse oli maastossa olleista hajuista, jotka useampi koira rekisteröi tai esineestä. Esine vaihdettiin sellaiseen jonka Arvo on tuonut edellisessä treenissä ja paikka vaihdettiin syvemmälle alueelle. Tein pari todella helppoa esineen heittoa ja leikitin sitä palautuksesta, mutta koira tuntui tosi vetelältä. Muuta syytä en tähän keksi kuin väsymys tai sitten se on sairastumassa.

Pitäisi muistaa näillä treenimäärillä että kyseessä on 5kk pentu ja vaikka sillä tuntuukin olevan rajaton energiavarasto, sen aivot eivät jaksa samaa tahtia. Kun tultiin kotiin, eläin oli täysin oma itsensä. Tuossa se on tunnin verran retuuttanut leluja ja syönyt luuta. Luulen siis että sen aivot vaan väsähtivät tämän viikon uusien asioiden tulvasta.

Lupasin että Arvo saa uuteen soppariinsa paremmat lomaedut. Huomenna aamulla meillä on kuitenkin vielä yksi meno ennen totaalinollausta. Kukonlaulun aikaan mennään polkaisemaan Arvolle ja porokoirapentu Närrille elämänsä ensimmäiset jäljet nurmikolle. Ei haittaa vaikkei Arvo jaksaisikaan keskittyä, jäljet tulevat olemaan todella lyhyitä ja palkkaus jäljen päässä mahtipontinen. Ai että en malttaisi odottaa...

Minähän tykkään tottiksesta!

Tänään oli hyvä treenipäivä. Treenattiin oikein kahteen otteeseen ja kaikkea mahdollista. Vähän jännitti että miten pikkukoiran pää kestää mutta hyvinhän se kesti kun keskityttiin perusasioihin eikä lähdetty rönsyilemään, paljoa.

Aamupäivällä mentiin hallille tekemään aksaa. Pikkukoira rallasi putkea minkä ehti ja minä heitin väliin aina jonkun tehtävän, kun ehdin. Tehtiin irtoamista, ei mitään ongelmaa. Ja minä tein persjätön, monesti ja ehkä oikein! Ehkä tämä sittenkin on myös minun laji. Parin epäonnistuneen treenikerran jälkeen mieleen on hiipinyt epäilys, että jospa tämä ei ole minua varten, mutta nyt näyttää taas valoisalta. Olen vaan niin tavattoman kärsimätön, tiedän.

Iltatreeninä lähdettiin maastoon jälkiporukan kanssa ja tehtiin esineruutu. Ja arvatkaapas mitä, Arvo palautti esineen minulle! Kahdesti! Tehtiin siis kaksi pistoa, molemmilta palautus ja koira äkkiä autoon. Minoon niin onnellinen! Vaan on tätä kuulkaas ihan jonkun kerran tahkottukin ruokakupin äärellä, joten ei tämä ihan sattumaa ole.

Esineruudun jälkeen vielä tottikset. Minä halusin tehdä tänään pelkkää fiilistä ja onnistuinkin. Vielä jäi itselle petrattavaa, pakko opetella olemaan aktiivisempi että saan Arvon palauttamaan lelun, muuten ei hirveästi huomautettavaa. Arvolla oli hieno kontakti, se haki minua koko ajan ja tämähän olikin pyrkimys, huippua. Loppuun eteenmeno, sekin hyvä. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen ja Susannan tokoihin!

Synkkä viikko

Mainion maanantain jälkeen mieli synkkeni treenirintamalla kuin syksyinen yö. Tiistain pentuaksassa loistin turhautumisellani ja sain pilattua kätevästi molemmat Arvon setit. Näin siis koira autoon kahdesti huonolla fiiliksellä. Ei voi tykätä, mutta en myöskään ala märehtiä sitä tämän enempää.

Keskiviikkona käytiin hallilla itsekseen, saatiin jotain oikeinkin. Parasta oli kun Arvo hoksasi pussin ja tykästyi siihen sieluaan myöten. Eihän sitä voi vauhdin hurmaksi kutsua kun se itsenäisesti meni mönkimään pussin läpi mutta koiran riemu suorituksen jälkeen oli mainiota, "mie tein sen ihan ite!". Sen jälkeen koiraa olikin jo vaikeaa pitää pussista erossa.

Torstai oli sarjaa "ensimmäinen kerta elämässä". Kyseessä esineruutu. Vaikka kumpikaan meistä ei olla koskaan tehty esineruutua, arvasin tasan tarkkaan kuinka suoritus tulee menemään. Arvohan ei palauta minulle mitään, ikinä. Eikä palauttanut nytkään. Hienosti juoksi esineelle ja jos oli hankalassa paikassa niin sinnikkäästi nokka auki etsi sen. Välittömästi kun pentu nosti esineen suuhunsa, näin koiran ilmeestä että nyt mennään. Korvat niskaan, häntä pystyyn ja vetämään rallia juuri löydetyn saaliin kanssa. Kokeiltiin pariakin eri tekniikkaa että koira olisi tuonut esineen edes lähelle minua mutta aika laihat oli tulokset. Tästä(kin) opin sen että Arvolle ei voi antaa liikaa siimaa, muuten se päättää ihan itse mikä on mukavinta. Seuraavaan esineruutuun Arvo pääsee liinakaupan kautta. Positiivista oli se, että nosti esineen vaikka se ei ollut edes meidän oma. Esineruudun jälkeisistä tottiksista ei mitään raportoitavaa, hirveetä räpellystä, minulta.

Olen päättänyt tuon tavaroiden palauttamisen kanssa edetä koiran ehdoilla. Jos siinä menee vuosi ennen kuin saan ensimmäisen palautuksen syliini niin sitten menee, aion rankuttaa sitä niin kauan että se onnistuu. Jos jollain on tähän hyviä vinkkejä niin otan avosylin vastaan. Tällä hetkellä kotona harjoitellaan niin että itse istun lattialla ja tavara (lelu) on aivan edessäni, eli koiran ei tarvitse muuta kun nostaa se suuhunsa ja tipauttaa. Eipä ole sekään tosin taattua, Arvo nostaa aika helposti kierroksia ja alkaa viskomaan näitä tarjolla olevia tavaroita minne sattuu. Pitoa emme myöskään tällä hetkellä harjoittele, koska se on Arvosta muutenkin ällöä ja nyt kun hampaat on vaihtumassa, se ei suostu tarttumaan kapulaan millään ilveellä. En siis uskalla riskeerata mitään.

Perjantaina olin varannut hallin, mutta olin niin lukossa tämän viikon räpellyksestä ja haparoinnista, että päätin pysyä kaukana kaikesta koiran opettamisesta. Ihan parasta terapiaa olikin kun päästiin Heidin ja Riitan kanssa metsäilemään kera neljän tollerin ja Sisu-siskon. Kyllä ne kaikki huolet unohtuu kun katsoo pikkukoirien peuhaamista ja lenkkeilee aurinkoisessa ilmassa.

Hei me painitaan!

Kuvia eiliseltä, kuvat ottanut Kaisa Jalava.

Iita ojentaa kelpinpoikaa

Iitan kaulin heiluu jälleen ja kelpit pysyy kurissa ja nuhteessa

"Ja sit myö kaikki naurettiin"

"Kato Sisu, mie leikin rusakkoo, kato!"

Mainio maanantai

Katja ja Hinku-äiti kävivät tänään läheisellä pesäpallokentällä pitämässä 4H:n lemmikkikerhon pikkutytöille esityksen koiran kouluttamisesta ja taidoista. Samassa syssyssä avautui mahdollisuus sosiaalistaa koiranpentuja, joita pikkutytöt tunnetusti rakastaa. Niinpä me Arvon kanssa lenkkeiltiin kentälle ja kylläpä tuli tarpeeseen tyttölauman kohtaaminen. Arvo on nähnyt lapsia suhteellisen vähän. Ne jotka asuu naapurustossa, olen valjastanut herkkukoneiksi jos ovat pyytäneet saada silittää koiraa. Kuinkas sattuikaan, yksi lemmikkikerhon tytöistä olikin tästä ihan naapurista, joten hänelle Arvon syöttäminen oli tuttua kauraa. Arvoa jännitti niin maan kauhiasti aluksi, ihan juuri siitä syystä että lapset on vilkkaita ja ääneikkäitä ja innoissaan tahtovat koskea koiraa. Toki osaa tytöistäkin jännitti koiran kohtaaminen. Hienosti Arvo rentoutui ja kykeni tekemään helppoja temppujakin lasten välittömässä läheisyydessä sekä pujottelemaan istuvien tyttöjen välistä.

Paikalle saapui myös Sisu-sisko sekä täysin persoonallaan valloittava 9 viikkoinen Iita koikkeri. Arvata saattaa että 9 viikkoinen koikkerin pentu herätti tytöissä paljon enemmän ihastelua ja tunteita kuin kaksi 5kk kelpien pentua, jotka näyttävät jo suht aikuisilta. Pian lasten tulikin jo aika lähteä, samoin Katjan ja Hinkun täytyi rientää muihin menoihin. Niinpä jäätiin pentukolmikon kanssa pesiskentälle painimatsia pitämään. Reilun tunnin painin jälkeen paikalle saapui 13 viikkoinen sakemanni neito omistajineen. Sakumaanikko otettiin muitta mutkitta leikkiin mukaan ja paini jatkui vielä puolisen tuntia kunnes me ihmiset oltiin niin jäässä että oli pakko luovuttaa ja lähteä hiipimään kotia kohti.

Painin tiimellyksessä huomasin Arvolta lentäneen ainakin yhden poskihampaan. Niitä on nyt ropissut hurjaa tahtia. Kulmureita on jäljellä yksi, kolme tippui vuorokauden sisällä. Ei tuu kuulkaas ikävä noita naskaleita, odotan kovasti että irtoaisivat loputkin niin päästäisi taas kunnolla leikkimään. Nyt ei olla leikitty viikkoon juuri ollenkaan huonon puruotteen vuoksi. En myöskään tahdo että leikistä jää koiralle huonoa mielikuvaa.

Eilen Arvo otti taas yhden ensiaskeleen elämässään. Tuli nimittäin ensimmäistä kertaa 85cm korkeasta portista yli. Oltiin me ihmiset pihalla vaihtamassa autoon renkaita ja siinä tuli rampattua pariin otteeseen sisällä, aina jotain hakemassa. Liekkö tämä hermostuttanut pienen koiran kun loppuviimein oli ovella vastassa sisään tullessani, portti nätisti kiinni. Tänään hieman huolissani tulin töistä kotiin, mielikuvana päässäni kelpinpoika joka roikkuu mahastaan kiinni portissa. Nätistihän se oli portin takana odottamassa. En siis usko että tästä mitään karkailun kierrettä saatiin aikaiseksi.

Tokotokotottis!

Torstaina alkoi jo niin kovasti odotettu tokon alkeet kurssi. Tehtiin yksi koira kerrallaan, jokaiselle koiralle kaksi settiä. Meidän ensimmäisessä setissä tarkastettiin perusasento ja koska se on jo tosi hyvällä mallilla, voitiin lähteä jalostamaan sitä seuraamiseksi. Pientä hienosäätöä perusasento kaipaa mutta paikka on hyvä ja suora, ainoastaan pomppimista lähdetään säätämään pois. Tällä hetkellä seuraamisessa teen askelta suoraan ja käännöstä vasemmalle, molemmat ihan kivalla mallilla, täytyy alkaa häivyttää apukättä pois.

Toisessa setissä keskityttiin maahanmenoon ja seisomisen alkeisiin. Arvolla on tosi hyvä maahanmenotekniikka, joten keskitytään siihen että se myös pysyy sellaisena. Tätä voisi pikkuhiljaa alkaa tekemään myös liikkeestä. Pysähtymisiä ollaan tehty kotona jonkun kerran, mutta siihen sain Susannalta hyvät vinkit ja Arvolle saatiinkin päähän jo hyvä ajatus liikkeestä. Olin tosi tyytyväinen ensimmäiseen kertaan ja Arvoon. Se keskittyy hienosti kun tehdään. Minun on itse harjoiteltava passiivisuutta ja annettava koiran tarjota tekemistä. Nyt homma menee vielä niin että Arvo lähtee moikkaamaan kentän reunalle tyttöjä, jolloin minä joudun tosi aktiivisesti kutsumaan sitä. Tästä yritetään päästä eroon ja siihenkin saatiin hyvä ajatus minun päähän muhimaan.

Perjantaina kokoonnuttiin aloituspalaveriin maastoporukalla ja ensimmäiset tottikset sovittiin sunnuntaille, siis tälle päivälle. Paikalle saapui neljä ryhmäläistä, mutta silti saatiin pari tuntia kulumaan treenin merkeissä. Jokainen teki kaksi settiä. Meidän ensimmäinen setti oli hyvin pitkälti sama kuin tokon alkeissa, siis perusasennon hieromista. Sain hyviä vinkkejä miten pitää Arvon mielenkiinto yllä ja miten minusta tulisi vieläkin houkuttelevampi kuin niistä ihanista kuivista lehdistä joita tuuli pyöritteli pitkin kenttää. Siispä samaa harjoitellaan täälläkin, ohjaajan passiivisuutta ja koiran aktiivisuutta. Loppuun tehtiin Arvon ensimmäiset eteenmeno harjoitukset namialustalla. Hampaita lentelee siihen malliin suusta etten uskalla riskeerata leikkimistä, puruote on niin huono tällä hetkellä. Hyvin kelpasi jauhelihakin palkaksi ja hienosti löysi kipolle vaikka matka olikin tosi reilu, puoleen väliin kenttää.

Toiseen settiin tein päähäni tiukan suunnitelman ja noudatinkin sitä. Nähtiinhän se tämäkin päivä. Päätin etten anna Arvolle edes mahdollisuutta herpaantumiseen ja pidin sen hihnassa koko setin ajan. Päätös osoittautui päivän parhaaksi ja sain tosi hyvän kontaktin koiraan. Tein ensin kontaktikävelyä henkilöryhmässä. Arvolla olisi välillä ollut ihan kamala hinku tyttöjen luo mutta sain sen takaisin pauloihini. Heti henkilöryhmästä ulos tullessani tein perusasennon ja vapautin koiran. Loppuun otin vielä maahanmenoja pienestä liikkeestä, hyvin meni ja hienolla taktiikalla.

Hyvä mieli siis tämän viikon toko-tottis rintamalta, ensi viikolla tottiksissa onkin esineruutu aiheena. Ihka eka meille. Kovasti jo odotan ja piilottelen esineitä pyykkikoriin hajustumaan.

Kuvapäivitys

Vielä on vähän lunta maassa, joten ilkeää tehdä talvisen kuvapäivityksen. Kuvia selaillessaan sitä huomaa miten nopeasti siitä pikkuvauvasta on kasvanut junnu. Nyyh. Nämä kuvat on muutaman viikon takaa, kaikki Titta Mahosen käsialaa.

Liidellen

Tiistaina pentuagin aiheena oli irtoamiset ja myöhän irrottiin!

 

Ratapiirros pöllitty Heidiltä. Ylempänä siis irtoilukuviot, molempiin suuntiin. Meni oikein mainiosti, Arvo keskittyi hyvin vaikka viereisellä kentällä oli kaverikoira Toivo reenaamassa. Kiinnihän se vielä on minun kädessä jos vaan käteni työnnän sen nenän ulottuville, mutta muuten ei epäröi juosta hallin toiseen päähän namikupille. Kouluttaja ohjeisti että jokainen omistaja on sitten namikupilla ennen koiraa. Ei oltu, kertaakaan. On nämä vaan niin nopeita vipeltäjiä ilman rimoja ettei niille juoksukisassa pärjää. 

Toinen setti oli sitten minulle vaikea, piirroksessa alempana. Tarkoituksena tehdä ohjausharjoitusta kahden siivekkeen läpi namikupille. Minulla oli valtava halu tyrkätä koira siivekkeiden väliin jos näytti että se ei sinne aio mennä, tämä ei kuulema ole agilityn tarkoitus. Jännä. Koira siis teki hienosti, tällä kertaa omistaja oli kiinni koirassaan eikä uskonut että se osaa juosta ilman että minun käsi on sen nenässä kiinni. Nyt siis yritän opetella luottamaan ääneeni. Ensin vain täytyy opetella avaamaan suu että sitä ääntä tulisi. On tämä aika haastavaa, juosta ja puhua samaan aikaan. Harjoitellaan. Lopuksi esiteltiin Arvolle pussi. Hienosti se sieltä karautti läpi.

Kolmas setti oli pelkkää leikkiä ja hillumista. Hallissa oli useampi koira kerrallaan että saadaan häiriötä. Minä jäädyin totaalisesti. Arvolla on hampaan lähtö siinä vaiheessa että leluun tarttuminen ei ole parasta mahdollista, joten ajattelin että leikitään sitten pelkällä pallolla ja nameilla. Pallopa ei ollutkaan maailman paras juttu Arvon mielestä ja nameilla leikki on aika tylsää. Minä siis kaivoin patukan taskusta ja leikitin sillä hieman, ajattelin että en taistele ollenkaan. Ei ihme ettei koiraa kiinnosta. Lopputulos oli että molemmat masennuttiin ja vein koiran autoon. Voin kuvitella että koiralle jäi blaah-olo koska niin jäi itsellekin. Täytyy yrittää parantaa ensi viikolla. 

Kävin tänään harjoittelemassa viime viikkoista valssiharjoitusta. Ei vaan ymmärrä, eikä vaan tajua. En enää edes muista miltä koko valssi näytti. Voin melkein vannoa etten tehnyt sitä kertaakaan oikein. Koira kyllä rallasi ja sillä oli kivaa. 

Nyt on jo kiire lähteä maastoryhmän ensimmäiseen kokoontumiseen, ilman koiria. Siitä seuraavassa!

Laiskuus ja sulan maan odotus

Jostain syystä minuun on iskenyt tällä viikolla jonkin sortin laiskuus koulutusrintamalla. Käyn kyllä Arvon kanssa hallissa, mutta eipä siellä pahemmin mitään tapahdu. Menen tekemään jotain tiettyä, oikein suunnitelma päässäni. Syystä tai toisesta hylkään suunnitelman halliin päästyäni, sovellan ja sohellan ja lopputuloksena koira ei oppinut mitään. Söi kyllä herkkuja, mutta ei se mitään oppinut. Lisäksi Arvon korvatulehdus jota olen nyt viikon lääkinnyt, häiritsee ruutiinejamme. Tai enemmänkin minun ruutiineja. Yleensä olen aamulla tehnyt Arvon kanssa jotain pientä reeniä ennen töihin lähtöä, silloin olen itse terävimmilläni. Nyt kun korvaa täytyy lääkitä aamuisin, en vain millään tajua olla antamatta koko ruokakupillista siitä lääkitsemisestä palkaksi. Plaah, menköön, viikko sinne tahi tänne, oppiihan se muutenkin koko ajan uutta, esim. että huomiota saa kamalan helposti kun vaan hyppää huteran, lähes metrin korkuisen pyykkikorin päälle seisomaan ja tavoittelee sitä kautta hiustenkuivaajan johtoa. On se viksu.

Viikkokatsaukseen. Tiistaina oli toinen kerta agilitya. Note to self, kysy Heidiltä, että millä hienoudella se piirtelee noita ratoja blogiinsa. Tiistain rata siis Heidin blogissa. Kaksi settiä, ensimmäisenä vuorossa ohjaustreeni ja siis oikeasti minun ihka ensimmäinen ohjaustreeni. Ihan kamalaa räpellystä. Sanoin treenikavereille että sama kun olisin laittanut silmät kiinni, lähtenyt juoksemaan pitkin hallia ja toivonut että koira tulee perässä eikä jää jalkoihin. Aiheena siis valssi, persjättö ja perusohjaus. Menivät ihan jees ilman koiraa ja aivokapasiteettiin suhteutetulla nopeudella. Sitten kun keittoon lisättiin isolla kauhalla innokasta, salaman nopeaa ja putkia rakastavaa kelpin poikasta niin en enää tiennyt missä olen, mitä teen ja onko mulla ees koiraa samalla kentällä. Näitä siis pitäisi treenata, paljon.

Toinen setti oli rauhallisempaa tekemistä. Kaksi koiraa kerrallaan, toinen teki paikallaan istumista esteen takana tai ilman ja toinen juoksenteli puomin alastuloa ylös ja alas. Arvo on ollut alusta asti tosi kivasti keskittyvä, se jaksoi istua häiriössä vaikka tätäkään ei olla montaa kertaa kotona tehty. Toki tässäkin ollaan vielä ihan lapsen kengissä mutta lapsihan se tekijäkin on, joten ei kiirettä. Puomin alastuloa Arvo rakastaa. Tehtiin sitä namikipon kanssa ja ei muuten himmaa eikä jarruta senttiäkään ennen namikippoa. Onni on ahnas koira.

Kolmas setti olikin pelkästään ohjaajille. Jokainen sai tehdä pientä suunnitelmaa ja laittaa ajatuksen siemenen itämään siitä, kuinka aikoo opettaa koiralleen kontaktit sekä kepit. Minähän olen omilla opeillani tehnyt Arvolle joitakin kertoja kotona pesuvadin kanssa 2on2off menetelmää, joten pysäytyskontaktit meille on tulossa. Siitä en ole vielä täysin varma, että vienkö liikkeen sellaisenaan halliin vai otanko sittenkin kosketusalustan kontaktille. Kosketusalustaa me on tehty jokusen kerran, joten voi olla että kokeilen sitäkin. Tosin, koska ajattelin kosketusalustaa alunperin muihin hommiin, olen vahvistanut sitä pää pystyssä ja kontaktissa minuun, ei hyvä agilitya ajatellen. Annan ajatuksen muhia vielä tästä. Sitten ne kepit. Tämä oli äärihelppo, koska minä olen ensikertalainen ja Arvo on pentu, niin ainoa järkevä tekniikka on kujakepit. Näilläkään ei ole kiire, mutta helpottaa jo etukäteen tietää tekniikka josta voi ottaa selvää.

Eilen kävin kuuntelemassa ensi kesän maastoinfon ja näin samalla meidän tulevan maastoryhmän kokoonpanon. Iiiiiih, ihan mieletön ryhmä! Hihkuin hiljaa mielessäni ja en millään malttaisi odottaa että päästään ajamaan jälkeä! Sula lumi sula! Meidän ryhmän vetäjänä toimii Koivusen Riikka, josta olen kuullut pelkkää hyvää ja mielikuva hänestä vain parani kun hän ilmoitti että treenit alkaa sitten heti ensi viikolla. Maastoon ei toki päästä vielä mutta lumien sulamiseen asti tottistellaan, odotan sitäkin ihan mielenkiinnolla. Tottis on aina ollut minulle tosi tylsää, siksi teen sitä ääriharvoin. Toko ja tottis ovat kaksi täysin eri maailmaa, joten on kiva päästä kokeilemaan Arvon ja minun henkisiä rajoja. Lisäksi odotan että löydän Arvolle itselleni mieluisen seuruupaikan. Olen joutunut tekemään hieman töitä sen eteen että saan koiran tarpeeksi lähelle jalkaani. Nyt se onnistuu ja kunhan alan rakentaa seuraamista niin uskon että seuraamisestamme tulee aika tiivistä. Sellaista josta lähtee aina vähintään yksi piste tokossa, mutta sellaista josta minä itse tykkään. Sellaistahan tekemisen pitääkin olla, lähteköön pisteitä, kunhan itse on tyytyväinen.

Nyt yksi tyytyväinen kelpin poika kantaa parin litran kattilaa viimeisillä maitohampaillaan pitkin asuntoa, joten lopetan viikkokatsauksen ja keksin marakatille järkevämpää tekemistä.

Kaikkee kerralla

Hirveesti mahtuu viikkoon ja yritän nyt typistettynä mahduttaa sen kaiken tähän päivitykseen. Maanantai oli pyhäpäivä ja mikäpä olisikaan ollut mukavampi keino viettää sitä kun reenata ja telmiä Arvon siskolikkojen Sisun ja Heklan kanssa. Tehtiin tosi simppeliä putkireeniä ja keskityttiin leikkimisen opetteluun. Reenin päätteeksi pennut pääsivät rallaamaan kolmestaan ja oli niillä hurja meno. Tässä tunnelmia jälkilöylyistä:

Minä ja Arvo, Krista ja Hekla sekä Heidi ja Sisu

 

Tiistaina saimme heti uuden pläjäyksen aksaa kun Arvolla alkoi koulu! Pentuagility kurssi, jossa on hauska kokoonpano: kaksi kelpiä (Arvo ja Sisu), kaksi bortsua ja kaksi belgiä. Aika hienosti meni eka kerta, jokaisella oli kolme viiden minuutin settiä, se on oikein riittävästi Arvon ikäiselle. Ensimmäisessä setissä harjoiteltiin leikkimistä. Sitä meidän onkin syytä harjoitella, ei ole vahvimpia puoliani. Arvo taistelee hienosti mutta kuolleeseen ja lentävään leluun se ei ota kiinni. Vielä. Toisessa setissä mentiin suoraa putkea johon alettiin yhdistää lelua palkaksi. Arvolle minä olen tällä hetkellä paljon enemmän puremisen arvoinen kuin lelu, harjoitellaan siis lisää että minulla olisi ensi keväänäkin takissa hiha jäljellä. Viimeinen setti olikin ryntäilyä ja aivotyötä. Ensin käytiin tekemässä aivojumppaa ja opeteltiin siivekkeitä sheippaamalla. Arvo meinasi jäädä heti luokalleen, se kun ei mielellään tarjoa toimintaa. Jouduin ihan vähäsen houkuttelemaan että kupletin juoni selvisi pikkupojalle. Siitä mentiinkin sujuvasti seuraavalle pisteelle jossa oli puomin ylösmeno pöytää vasten. Se oli Arvosta superkiva, tätä siis rynnittiin. Kotiläksyksi saatiin leikkiminen kaikissa muodoissaan.

Torstaina kävin kuuntelemassa teorian Arvon seuraavasta koulusta. Mennään harjoittelemaan tokoa Maksimaisen Susannan oppiin. Teoria oli tuttua kauraa ja on toki tokoliikkeetkin, mutta koska kouluttaja on taitava ja tiedän että saan uuden näkökulman tokon opetteluun sekä joudun tekemään kunnon suunnitelman että me edetään, ajattelin että en voi jättää tätä tilaisuutta väliin. Sitä paitsi kurssi on vain joka toinen torstai, joten aikaa jää itsenäisellekin tekemiselle.

Eilen perjantaina olikin sitten hulinapäivä. Töistä tullessani vaihdoin vain vaatteet ja otin koiran mukaan ja päräytin hallille sitä leikkiä vahvistamaan. Sain kuin sainkin pikkupojan leikkimään juuri sellaista leikkiä kuin halusin ja ensimmäistä kertaa ikinä sain sen palauttamaan lelun. Huisi fiilis! Tuossa lelun palautuksessa olen kokeillut kaikkea, toista lelua (mulla on jo yks, emmie tarvi sitä toista), namia (lelu räkäistään sinne parin metrin päähän missä eläin seisoi ja karautetaan hakemaan nami), mukaan kutsumista pakittaessani koiraa karkuun (sama lopputulos kuin namin kanssa). Kai se on vaan ymmärrettävä että tämä(kin) asia on koiralle opetettava. Kaverini tuli reenin jälkeen hallille kamera mukanaan ja otti Arvosta hienoja kuvia, laittelen niistä ihan oman päivityksen myöhemmin. Illalla Arvo pääsi vielä leikkimään ystävänsä Toivon kanssa. On niistä tullut tosi ystäviä, leikkivät, riehuvat, syövät luita ja patsastelevat takapihalta ohikulkijoita yhdessä.

Tänään käytiin hallilla tekemässä putki+hyppy sarjaa ja harjoiteltiin erikseen siivekettä sheippaamalla. Ensimmäistä kertaa näin koirani silmissä palon. Lähetin sitä putkeen ja sydämeni sykähti kun tajusin duunarin sen sisällä heränneen kun se vilkaisi minua vakavalla, palavalla katseella ja siirsi välittömästi silmänsä tuijottamaan putkea sanoen "olen valmis, annetaan palaa". Pikkukoira on löytänyt The Katseen.