Eilen jostain syystä mieleen tulvi Luna ja ilta meni sitä muistellessa. Viime yönä kun oksentelin yli puoli vuotta sitten vanhaksi menneitä kuorrutettuja manteleita jotka ahneuksissani söin, olin kateellinen edesmenneen koirani rautaiselle vatsalle, jota ei heilauttanut mikään.
Mietin myös aiemmin viikolla että olisiko aika vaihtaa tuo bannerin kuva ja tehdä tästä blogista enemmän Arvon näköinen. Tuo kuva jossa Luna istuu selin kameraan, on otettu viime syksynä sen toipilasajalta. Sen huomaa Lunan lievästä ylipainosta ja lihasköyhyydestä, mutta yhtä kaikki, kaunis kuva ja niin tärkeä minulle. Nuo olivat ekoja oikeita lenkkejä jotka saatiin tehdä amputaation jälkeen ja voi että me nautittiin silloin elämästä.
Päätin kuitenkin että kuva saa toistaiseksi jäädä. Vaihdan sen sitten kun minulla on Arvosta yhtä kaunis ja elämää rakastava kuva laittaa tilalle. En ole myöskään vielä täysin valmis luopumaan Lunasta, kuva tuo sen mieleen joka kerta kun täällä käyn. Lunan sivua en aio poistaa, se jääköön muistoksi.
Sitten Arvon menneeseen viikkoon. Pakkasista huolimatta ollaan saatu vähän aikaiseksi. Maanantaina käytiin uudessa hallissa Suzy bokserin johdolla. Arvo oli paikkaamassa EVL koiraa, melko hyvin me se tontti täytettiin, heh heh. Otettiin perusasentoa, se alkaa sujua hienosti vieraissa paikoissa ja häiriössä. Hakee kivasti itse oikealle paikalle. Maahan menoon ilma oli liian kylmä mutta putkessa saattoi rallatella kylmässäkin. Arvo nosti myös agilityn uudelle tasolle ja juoksenteli putken päällä. Se innostui niin kovasti tästä itse keksimästään tempauksesta että se hyppeli enemmän putken päällä kuin sisällä, katsotaan mitä tästä seuraa.
Keskiviikko oli viikon leudoin päivä, joten kirmasimme välittömästi Sisu-siskon kanssa jäälle riehumaan. Arvolle oikein tarpeellinen energiankulutus retki. Torstaina vuorostaan ajeltiin Lehmoon treeneihin. Vaikka pakkasta olikin aika paljon, ei pikkukoirassa näkynyt vilun merkkejä. Siellä testattiin jälleen perusasentoa, maahan menoon ilma oli edelleen liian kylmä (jokohan uskoisin!) ja tehtiin mukana kulkemista ihmisiä pujotellen. Oikein kivasti Arvo hakee kontaktia ja vaikka keskittyminen välillä herpaantuu, ei sitä tarvitse paljoa houkutella kun se on taas ruodussa ja päästään eteen päin. Lopuksi, tai noh, suurimman osan ajasta Arvo leikki noin 6kk Skoda snautserin kanssa. Vaikka Arvo oli lähes puolet pienempi, Skoda taisi olla se joka oli välillä hätää kärsimässä. Ehkä nuo naskalit uppoavat aika topakasti snautserikarvankin läpi...
Sohvatyynyn rippeet pelastaakseni päätän tämän postauksen ja lähden aurinkoiseen pakkasaamuun enerrrrrginen kelpopoika rinnallain, mahtia viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti