Kerron nyt meidän tämän vuoden epäonnesta.
Helmi-maaliskuussa
Lunalta poistettiin kynsi vasemmasta takajalasta, siis se mitä siitä oli
jäljellä. Kynsi oli täysin pirstaloitunut. Mielestäni poisto oli melko brutaali, koira
rauhoitettiin, lääkäri otti isot tongit ja käytännössä repi kynnen palat
irti. En silloin vielä tiennyt että näin ei tulisi tehdä...
Sitä
paranneltiin pari kuukautta mutta koskaan siihen ei kasvanut kunnollista
kynttä, vain sellainen pehmeä sarveiskudos ja sekin hieman epämuodostuneena. Syötiin biotiinia, Viacutania ja vaihdettiin ruoka hyvälaatuiseen laihisruokaan. Ei parannusta.
Toukokuussa
Luna alkoi nuolla sitä varvasta. Muita oireita ei ollut, ei ontunut, ei
varonut, vain nuoli. Vein sen lääkäriin, eri lääkäriin koska en pidä
tuosta joka Lunan kynnen poisti, on kovin kovakourainen.
Lääkärissäpä huomattiinkin että myös viereisen varpaan kynsi on lähtenyt
irti juurestaan ja sekin tulee poistaa.
Tämän kynnen poisto olikin
sitten täysin eri sorttia, koira rauhoitettiin, sille laitettiin oikein
tippa ja kynsi leikattiin äärimmäisen varovaisesti pois. Samalla
tsekattiin tämä jo aiemmin poistettu kynsi, ainoa muutos joka siihen
oli tullut, oli musta pieni kohouma. Se näytti samalta
sarveiskudokselta, mutta oli musta.
Lääkärin mielestä se ei ollut mitään, siispä antibioottia ja kotiin paranemaan.
Tämä jälkimmäisenä poistettu kynsi paranikin todella hienosti ja ajallaan ja siihen alkoi hiljalleen kasvaa uusi vahva kynsi. Se
aiemmin poistettu taas pysyi samana, paitsi se musta osio kynnen
juuressa kasvoi ja varvas oli myös hieman turvonnut. Kysyin tätä
kesäkuussa samalta lääkäriltä kun kävimme kontrollissa näyttämässä
tuota viimeksi poistettua kynttä. Hänen mielestään ei edelleenkään
mitään. Suostui sitten kuitenkin katsomaan sitä lähempää kun
maanittelin. Sieltähän tuli juuresta mätää puristettaessa. Siispä
uusi kolmen viikon kuuri antibioottia ja kotiin. Kuurin jälkeen
kontrollikäynti.
Kolmen viikon päästä mentiin takaisin, ei parannusta. Varvas oli
turvonnut lähes kaksinkertaiseksi. Nyt se musta osio oli kasvanut jo
sormen pään kokoiseksi ja kun sitä painoi kynnellä, se antoi
periksi. Sanoin tälle samalle lääkärille että tuntuu niinkuin siellä
olisi sisällä jotain. Ei kuulema ole. Lääkäri alkoi ehdotella varpaan
amputaatiota, sillähän siitä vaivasta kuulema pääsee. Ennen sitä
varvas pitäisi kuitenkin saada stabiiliin tilaan joten uusi vahvempi
kolmen viikon antibiootti. Kolmen viikon päästä kontrolli.
Tässä
vaiheessa olin jo aika kypsä tähän toimintaan joten kun
viikossa ei tämäkään vahvempi antibiootti toiminut, soitin tälle
lääkärille ja sanoin että nyt on jotain tapahduttava, selvästikin
tässä on jotain jota antibiootti ei paranna. Lääkärin mielestä siinä on
luumätä ja siitä voisi ottaa röntgenit.
Samalla klinikalla työskentelevä huomattavasti
kokeneempi lääkäri kuuli tapauksestamme, hän olisi myös ainoa pätevä suorittamaan sen
mahdollisen amputoinnin. Tietysti tämä lääkäri oli juuri jäämässä
lomalle mutta sanoi ettei voi jättää tilannetta tällaiseksi vaan käski
hoitajan soittaa minulle ja tulla ylimääräisenä
potilaana hänen
vastaanotolleen. Onneksi olin kesälomalla joten pääsin saman tien
lähtemään. Varpaasta otettiin röntgenkuvat, luuaines oli tiheä, siis ei
luumätää. Heti kun tämä lääkäri näki Lunan varpaan ja
siinä olevan mustan patin, hän puristi sitä kynsiensä välissä ja
pattihan antoikin heti periksi. Se ei tuntunut Lunasta kamalan kipeältä,
lähinnä epämukavalta. Patti hajosi ja sen sisällä oli rasvakudosta
muistuttavaa rakeista kudosta, ei siis mitään mätää eikä muutakaan
nestemäistä. Lääkäri sanoi että tästä otetaan näyte patologille. Otettiin ja lähetettiin matkaan ja tällä välin lääkäri jäi siis lomalle.
Vajaassa viikossa tuli sähköpostiin patotulos: Subunguaalinen maligni melanooma
Päivä jolloin maailma pysähtyi, koirallani on syöpä.
Patotuloksen
mitoosit ja kasvainsolumäärä olivat kuitenkin suhteellisen maltilliset
joten seuraavaksi tiedossa olivat keuhkoröntgenit. Keuhkot kun on
yleensä ensimmäinen paikka jonne syöpä etäpesäkkeensä lähettää.
Alustavan tiedon mukaan keuhkokuvat olivat puhtaat, mutta ne
lähetettiin vielä Helsinkiin katsottavaksi. Siellä löysivät keuhkoista
pienen varjostuman, niin pienen että kukaan ei voinut olla varma oliko se tiivistymä vai virhe kuvassa.
Siispä meillä saattaisi olla mahdollisuus selättää tämä! Tässä vaiheessa
varpaan amputointi tuntui yhtä pieneltä toimenpiteeltä kuin rokotus. Olihan tätä helvettiä jo lähes puoli vuotta takana. Sen kun viette, kunhan vaan koira säästyy.
Pohjois-Karjalassa
on tasan kaksi lääkäriä jotka pystyvät/suostuvat tuon toimenpiteen
suorittamaan. Kuinka ollakaan molemmat olivat juuri silloin lomalla samaan
aikaan vielä viikon. Yritettiin kyllä kaikki mahdollisuudet, soitettiin läpi kaikki Pohjois-Karjalan lääkärit mutta ilmeisesti amputaatio on niin vaativa toimenpide ettei tekijää löytynyt. Tässä
vaiheessahan Luna oli jo niin kipeä että minuuttikin ylimääräistä aikaa
oli yhtä helvettiä katsoa kun se kärsi. Varvas muistutti
lähinnä kukkakaalia, se rasvakudoksen näköinen syöpäkudos riehaantui
täysin ja varvas oli reilusti tuplannut ellei jopa triplannut kokonsa.
Siispä päätettiin yrittää Esa Kestille Univetille. Eipä
olisi saatu aikaa kuin muutama päivä aiemmaksi ja Luna olisi joutunut
olemaan yksin kotona leikkausta seuraavat pari päivää koska minun
kesälomani oli lopussa. Soitin parille muullekin lääkärille mm.
Kajaaniin, yllättäen kellää ei ollut aikaa/pätevyyttä, olihan lomakausi
parhaimmillaan. Siispä ainoa vaihtoehto on odotella se reilu viikko.
Elämäni pisin viikko.
Tässä vaiheessa Lunan lääkitys oli jo melko
tuhti, sille meni 10 tablettia päivässä Gabapentiiniä, 2 tablettia
Norocarpia, maksimiannos Tramalia sekä antibiootti siihen päälle ettei vaan enää muuta tulehdusta tule joka estäisi leikkauksen.
Leikkauspäivä
saapui 15.8.2012 ja lääkäri katsoi parhaaksi poistaa samalla Lunan
kylkeen noin kuukausi sitten ilmestyneen patin joka ei tuntunut
rasvapatilta vaan oli kudoksessa kiinni.
Kerron jo nyt että tämän patin patotulos oli hyvä, ei syöpää vaan voi
johtua mistä vaan, esim. osunut johonkin, pistetty väärin antibioottia,
ihan mitä vaan.
Lunalta amputoitiin siis vasemman takajalan toinen keskimmäisistä varpaista viimeistä niveltä myöten.
Leikkaus
meni hyvin ja alettiin pitkä paraneminen tuolla samalla
lääkekoktaililla johon parin viikon päästä lisättiin vielä toinen
antibiootti rinnalle. Luna kun ei kestänyt olla ollenkaan ilman
sidettä siinä jalassa, ilmeisesti se oli niin kipeä ja lisäksi hän
kehitti päässään siihen psykologisen riippuvuuden, oltiinhan siinä
jouduttu pitämään sukkaa, rukkasta, sidettä ja vaikka mitä suojana
jo monta kuukautta. Pikkuhiljaa viikkojen vieriessä alettiin päästä
parempaan päin, tosin elämähän oli vieläkin pikkuisen helvetillistä,
oltiinhan tässä oltu jo täydessä liikuntakiellossa kohta kolmatta
kuukautta eikä koiraa saanut edelleenkään pitää irti. Myös se ainainen
rukkasten ja kakkapussien jalkaan virittäminen alkoi raastaa hermoa,
mikään lasten kurarukkanen kun ei pidä näköjään vettä ja nyt sentään elettiin jo alkusyksyä. Mentiin siis syyskuun alkua.
Kontrollit
meni hyvin ja saatiin lupa siirtyä normaalielämään pikkuhiljaa.
Seuraava kontrolli olisi sitten joulukuussa, otettaisi uusi keuhkokuva
etäpesäkkeiden varalta.
Kuntoutettiin lihaksia ja jalkaa fysioterapeutin kanssa ja Luna alkoikin
käyttää jalkaa tosi hyvin. Fysioterapeutti sanoi että keskimmäiset
varpaat ovat ns. kantavia varpaita joille koira varaa kaiken
painonsa, siinä mielessä huonoin mahdollinen varvas amputoitavaksi.
Mutta hyvää oli se että varvas oli takajalassa, etujalan varpaan
amputointi on vieläkin suurempi vaiva, koirahan on etupainoinen
eläin. Hyvää oli myös se että Luna on jo 5-vuotias, ei siis ihan pentu,
joten viereisten varpaiden nivelrikkoriski pienenee koska varpaiden ei
tarvitse enää 15 vuotta koiraa kantaa.
Paranemisen jälkeen
Luna on ollut pirteämpi ja iloisempi kuin koskaan. Energiaa olisi vaikka
mihin. Niinpä tilaisuuden sattuessa päätin että nyt otetaan se kelpie kaveriksi meille. Kelpiet kun on hyvin lähellä catahoulaa sekä kooltaan että
luonteeltaan, tosin kevyempiä rakenteeltaan, siis täydellinen paketti
minulle ja Lunalle.
Sain viikko sitten tietää että Luna saa kuin
saakin pikkuveikan, siis ruskea uroskelpie olisi tulossa perheemme
täydennykseksi tammikuun puolessa välissä. Elämä hymyilee ja kaikki tuntuu hyvältä.
Niinpä
päätin että haluan ne Lunan keuhkokuvatkin heti joulukuun alussa,
kaikki alta pois että päästään tästä vaikeasta ja
äärimmäisen raskaasta vuodesta eroon, ensi vuosi kun jo nyt vaikuttaa niin paljon lupaavammalta.
Toissa päivänä se kuvauspäivä sitten oli. 5.12.2012, päivä jolloin kaikki menetti merkityksensä. Etäpesäkkeitä, paljon.
Eihän tämä voi mennä näin, koirahan on terve! Ei vielä ole aika lähteä, sehän täytti vasta viisi ja on täydellinen. Sen piti auttaa kasvattamaan uusi pentu, en minä tahdo pentua ilman Lunaa. Meidän piti mennä ensi kesänä jälkikurssille. Tokoakin
on tehty sen verran että saatettaisi päästä vielä kisoihinkin. Se
vaelluskin on tekemättä, eihän se voi vielä lähteä kun on näin paljon
kokematta. Kuinka minä voin elää ilman rakasta Pullatyttöä?
Näin vaan on. Aikaa on ehkä viikkoja, ehkä kuukausi, ehkä vuosi. Nyt vaan mennään koiran ehdoilla. Sitten kun ensimmäiset
hengitysvaikeudet tai yskää tulee, annetaan tytön mennä. Kuukauden
päästä otetaan seuraavat keuhkokuvat, niistä nähdään paremmin ennustetta
kasvainten kasvuvauhdin perusteella.
Jos ne ovat kuukaudessa
tuplanneet itsensä, aikaa ei ole paljon mutta jos ne pysyvät stabiilissa
tilassa, saatetaan elää vielä hyvinkin vuosi.
Nyt kun koira on paremmassa kunnossa kuin koskaan, annetaan sen humputella ja nauttia tästä lyhyeksi jäävästä elämästä. Minä
yritän olla itkemättä joka kerta kun ajattelen tai katson sitä ja
yritän antaa sille kaiken minkä voin ja lupaan sille että se saa lähteä
täältä saappaat jalassa, enää se ei joudu kärsimään.
En kadu
sitä että kesällä Luna leikattiin, jos se merkitsi sitä että saatiin
puoli vuotta jatkoaikaa ja koira sai jälleen tuntea elämän kasvoillaan,
oli se sen arvoista.
Nyt pyyhin silmäni jälleen kerran ja menen tyttöni viereen sohvalle viltin alle kuviokellumaan loppuillaksi. Vielä tänään ei ole aika lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti