Nyt ne on haettu ja kuten kaikki ylpeät huoltajat, myös minä ilmoitan koirani painon, 6,7kg. Annostelin matolääkkeen toissa viikolla viidelle kilolle, joten aika nappiin se on mennyt. Meillä ei siis ole kotona vaakaa, joten tähän asti ollaan arvioitu painoa mutu tuntumalla.
Itse klinikka ei tuottanut suurempia tunteita pennulle, mitä nyt valtavaa tutkimusmatkailijan kuumetta. Sitäkin enemmän riemua herätti odotustilassa koiraansa operaatiosta odottava nainen, joka tunnisti Arvon lohikäärmeeksi ja tarjosi ystävällisesti herkkuja pennulle. Lääkäri oli aluksi hieman epäilyttävä, mutta jauhelihan avulla sekin täti alkoi näyttää mukavalta. Siispä kaiken kaikkiaan mukava kokemus.
Kotimatkalla pysähdyttiin vierailemaan isojen tyttöjen ja poikien treeneissä. Suunnitelmaahan minulla ei ollut, päätin siis harjoitella kontaktikävelyä ja leikkiä häiriön alla. Hienosti pikkujätkä leikkikin, toisella puolella tehtiin luoksetuloa, toisella puolella ruutua ja me siinä keskellä leikittiin. Vitsi että jäi hyvä mieli. Yhtä hienosti onnistui kontaktikävely, meidän tapauksessa kontaktipomppiminen. Tällä hetkellä minulle on pääasia että koira katsoo minua liikkuessaan, tulkoon vaikka pyörimällä. Älyttömän hienoa päästä käymään treeneissä, joissa on luotettavia koiria ja asiansa osaavia koiranomistajia. Vaikka kaikki koirat ovat irti pienehköllä kentällä, ei tarvitse koskaan vilkuilla olkansa yli ja olla huolissaan että joku karkaa oman koiran kimppuun. Kiitos siis jälleen kerran että saan olla osana tätä pikkuista joukkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti