Rytinällä takaisin elämään!

Terveitä ollaan taas ja meininki sen mukaista. Heti sairasloman loputtua painuttiin hallille isompien pentujen harjoituksiin. Hyvin mahduttiin sekaan, eikä edes sotkettu kenenkään treenejä pentutolloilulla. Osattiin jopa tehdä samoja harjoituksia muiden mukana, olemme siis hyviä soluttautumaan.

Tänään lähdettiin iltapäivällä Heidin ja Sisun seurana kaupunkikävelylle. Aluksi näytti että kaupungin hälinä ja ihmeet jää pennuilta näkemättä, ne kun näkivät vain toisensa. Esittivät myös parhaita puoliaan alkumatkan pyörätiellä, huusivat toisilleen, painivat, vetivät hihnoissa, olivat solmussa, haukkuivat, kiroilivat ja töytäilivät minne sattuu. Onneksi kävelykatu ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan sinne kun päästiin, loksahti pennuillakin suut suppuun ja tutkiminen ja ihmettely saattoi alkaa. Äärimmäisen reippaasti sujui liukuovista meno, rappuset, ritilät, parkkihalli, ihmiset ja kaikki hälinä. Loppumatkasta Arvo ei enää jaksanut kävellä, joten minä toimitin taksin virkaa autolle. Sisu taas nimensä mukaisesti hinasi kuin höyryjuna koko reitin loppuun asti, huomaa että sillä on kaksi tolleri-merkkistä personal traineria kotona.

Huomasin myös valtavan eron Sisun ja Arvon karvassa. Olen jo viikon verran nauranut Arvon kasarityyliselle takatukalle, mutta nyt se vasta korostui kun siisti Sisu oli vieressä. Arvo on siis oikea tukkajumala! Valehtelematta selän karvat on kolme kertaa pidemmät kuin siskollaan. Ne oikein tursuavat manttelin kauluksesta. Olisipa jännä nähdä muutkin sisarukset!

Päivän leikit ei vielä toki tähän loppuneet, vaan tunnin levon jälkeen lähdettiin moikkaamaan aina yhtä ihanaa Kerttu wipukkaa. Voi että miten sekin neiti oli saanut viikossa jalkoja! Kerttu ja Arvo ovat tällä hetkellä oikeastaan saman kokoisia. Ja oli niillä taas hauskaa! Pentutelkkaria ihan parhaimmillaan! Nyt myös huomasi että niistä oli tullut kamuja, enää ei oltu kaksi pentua jotka on läntätty yhdessä leikkimään vaan niillä oli selvä yhteys ja leikissä enemmän yhteistä juonta. Toivottavasti nähdään taas pian!

Loppuun kerron jännästä harrastuksesta jonka Arvo on kehittänyt aivan itse. Eilen illalla huomasin että Arvohan se paimentaa autoja ja polkupyöriä. Eikä mitään öögaamista vaan ihan rehellistä perään ryntäilyä niin pitkälle kuin hihna antaa myöten. Voittepa uskoa että en ole yhtään niin innoissani tästä uudesta aktiviteetista kuin tuo koiran retale. Tämä peli loppuu alkuunsa, sanon minä. Taitaa nimittäin olla paimenkoirien yleisin kuolinsyy tuo auton alle jääminen. Nyt kun pentu on saatu rankalla sosiaalistamisella reippaaksi, alatte bongata meitä vilkkaiden autoteiden varsilta. Mihinkäs se koiranomistaja mieluummin käyttäisi vapaa-aikaansa kuin autoista ja pyöristä luopumisen opettamiseen, hohhoi sentään. Sairaslomani takia me ei ollakaan viikkoon opeteltu mitään, joten tässäpä tätä nyt olisi senkin edestä, opettelemista nimittäin.